
Hän on ruorissa jo ensi sunnuntain vierasottelussa Kokkolassa (KPV-j).
Alkukauden joukkueen vastuuvalmentajana toiminut Raimo Miettunen jäi syrjään kun seura ei päässyt hänen kanssaan sopimukseen taloudellisista korvauksista. RoPS on tällä erää sarjassa kolmantena. Saldossa on kaksi voittoa, yksi tasapeli ja yksi tappio.
Lumijärven aisaparina jatkaa Jorma Gröhn.
- En tunne kuin osan pelaajista, joten Jorman osuus on tärkeä alkuvaiheessa. Kokkolassakin olen enemmän katsojan osassa, kertoi Lumijärvi, joka kävi keväällä näytillä Kotkassa Steve Polackin luotsaaman KPT:n harjoituksissa. Sopimusta ei kuitenkaan syntynyt.
- Nyt olen potkiskellut lähinnä Rio Granden mukana, Mika kertoi.
Lumijärvi kertoi, että valmennustehtävätkin kiinnostavat. Hän on käynyt Palloliiton ykkös- ja kakkoskurssin.
- Tätä ennen olen valmentanut vain kerran, junnuna tyttöjoukkuetta, Mika muisteli.
Kari Pyykkö
2003 Lapin Kansa