ROPSKAUPPA.FI                              
torstai, 18 kesäkuu 2020 01:02

RoPS Naiset vaikeuksien kautta 2-0-voittoon

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(1 ääni)
RoPS-ONS-pelin maalintekijät Iris Lukkarila (vas.) ja Veera Vääräkoski RoPS-ONS-pelin maalintekijät Iris Lukkarila (vas.) ja Veera Vääräkoski

RoPSilla oli palautuminen vielä kesken viime sunnuntain voitokkaasta pelistä IK Myrania vastaan, kun vastaan kävi keskiviikkoiltana IK Myranin lailla viime kaudella Liigaa pelannut joukkue, Oulun Naisfutis.

 

Ensimmäinen puoliaika sujui RoPSilta mallikkaasti, kun joukkue pääsi purkamaan ONSin prässiä, sai tilaa laitoihin ja sitä kautta uhkaa ONSin puolustuslinjoille. RoPS sai tehtyä maalitkin heti pelin alkuun: ensin Veera Vääräkoski maalasi komeasti 10. peliminuutilla ja kahdeksan minuutin päästä Iris Lukkarila teki loppunumeroiksi 2-0.

Päävalmentaja Liisa-Maija Rautio oli luonnollisesti tyytyväinen, kun koko pistepotti jäi Rovaniemelle.

- Meillä on ollut puolustuspelin kanssa aiemmin ongelmia, mutta nyt puolustus toimi hyvin, vaikka laidoissa olikin vähän ongelmia varsinkin toisella puoliajalla. Se johtui toisaalta myös ONSin hyvyydestä 1v1-tilanteissa, joissa hävisimme. ONSilla on paljon hyviä nuoria pelaajia, jotka prässäsivät aggressiivisesti, mutta pystyimme pitämään maalin puhtaana, mikä oli tärkein juttu.

- Selkeästi näkyi se, että sunnuntaina palasimme Kokkolasta vasta yöllä, eikä pelaajilla ollut täysin freshit jalat. Tämä ei ollut meidän paras pelimme pallollisesti eikä hyökkäyspelillisestikään, mutta maalit lasketaan, Rautio toteaa tyytyväisenä.

RoPSilla on siis kahdesta ottelusta saaliina komeasti täydet kuusi pistettä edellisen vuoden liigajoukkueita vastaan. Naisten Ykkönen jatkuu RoPSin osalta ensi viikon lauantaina 27.6., kun joukkue matkaa Haukiputaalle HauPan vieraaksi. Seuraava kotipeli taas on 4.7. IK Myrania vastaan.

Luettu 1151 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Ykköstä sekä Miehissä että Naisissa. Akatemiajoukkue RFA pelaa Miesten Kakkosessa ja Naisten kakkosjoukkue samoin Naisten Kakkosessa. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
  risto.niva(@)rops.fi
 +358 400 694 774

Myyntijohtaja
  petri.jaatinen(@)rops.fi
 +358 400 584 227