ROPSKAUPPA.FI                              
perjantai, 05 kesäkuu 2009 13:48

Ansaittu voitto syntymäpäivälahjaksi

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
RoPSin Elisa Tuisku (4) teki ottelun avausmaalin. Innon Maija Hakkilan ja Tiia Juntikan(kesk) taistelu palkittiin voitolla. Taustalla (oik.) RoPSin Marika Kotala ja Jutta Vaara. RoPSin Elisa Tuisku (4) teki ottelun avausmaalin. Innon Maija Hakkilan ja Tiia Juntikan(kesk) taistelu palkittiin voitolla. Taustalla (oik.) RoPSin Marika Kotala ja Jutta Vaara.

Innon Mimmien joukkue ei antanut kylmän puhurin puhaltaa puhtia pelistä Rovaniemen Palloseuraa vastaan. Kauden ensimmäisen paikalliskamppailun jälkeen sarjapisteet naisten Kakkosessa matkasivat Kemiin maalein 1-3 (1-1).

RoPSin Elisa Tuisku pääsi tuikkaamaan ottelun avausmaalin hyvän vastahyökkäyksen jälkeen heti ottelun alussa. Maalin jälkeen pelin ote siirtyi kemiläisten komentoon. Into piti palloa hallussa ja loi jatkuvasti painetta RoPSin maalille.

RoPSin maalivahti Marika Vuoskulompolo otti pallon käsiin rangaistusalueen rajan ulkopuolella. Laura Jantunen iski vapaapotkun komeasti yläkulmaan ja tasoitti pelin 1-1:een vajaan puolen tunnin pelin jälkeen.

Keskikentän kuningatar

Toisen puoliajan alussa RoPS sai hetkeksi otteen peliin, mutta myötätuulikaan ei auttanut kotijoukkuetta riittävästi.

Innon Tiia Juntikka vietti hyisellä Saarenkylän kentällä 17-vuotissyntymäpäiväänsä ja dominoi keskikenttää miten tahtoi. Juntikan ja nigerialaisen hyökkääjän Obin yhteispeli sujui hyvin. Juntikka viimeisteli Obin vedon paluupallosta ottelun 1-2-voittomaalin.

Taitava nigerialaispelaaja sai pallon vihdoin maaliin toisella puoliajalla ja viimeisteli ottelun loppulukemiksi 1-3.

RoPSin Anni Herrasen komea vapaapotku kolahti voimalla ylärimaan, mutta jatkajaa ei löytynyt. Ylärimaa lähemmäs ei RoPS ei päässyt, sillä myös Mira Majavan kuti vain kolisteli kehikoita. Kotijoukkueen hento loppukiri ei tuottanut toivottua tulosta.

- Me alettiin lopussa liikkua paremmin, saatiin syötöt omille ja lopulta tehtyä ne maalitkin, päivänsankari Tiia Juntikka tiivisti Innon voiton.

Nuori keskikenttäpelaaja urakoi sekä naisten Kakkosessa että B-tyttöjen Ykkösessä täydet peliminuutit.

- Jalat on kovilla ja rasitusvamma hiukan vaivaa. Tauko tulee hyvään aikaan.

Ensimmäinen tappio

RoPSille tappio oli kauden ensimmäinen. Joukkue oli pelannut ennen eilistä kolme tasapeliä.

- Ei saatu peliä ollenkaan kulkemaan, valmentaja Raimo Miettunen totesi.

Edes Tanja Poutiaisen pääsy peliin ei eilen auttanut rovaniemeläisjoukkuetta.

- Keskikentän peli oli Innon hallussa ja me emme saaneet palloja kärkipelaajille, Miettunen jatkoi.

RoPSin naisten kausi jatkuu vierasottelulla Norvalla FF:ää vastaan 13.kesäkuuta.

Miia Vatka
© 2009 Lapin Kansa

Luettu 2973 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Kakkosta sekä miehissä että naisissa. Naisten kakkosjoukkue pelaa Naisten Kolmosessa. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
+358 405 388 325
matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
jari.nasman@rops.fi
+358 505 990 309