ROPSKAUPPA.FI                              
sunnuntai, 10 elokuu 2008 13:50

RoPSin naisille jo viides peräkkäinen voitto

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Rovaniemen Palloseuran naisten joukkue voitti lauantaina VPS-j:n lukemin 2-1 (2-0) naisten Kakkosen pohjoislohkon ottelussa Susivoudin kentällä. Voitto oli RoPSille jo viides peräkkäinen ja se pitää joukkueen tiukasti sarjan kärkikamppailussa mukana.

Ottelun parhaimmistoon kuuluivat RoPSille maalin tehnyt ja toisen syöttänyt Maria Wimmer sekä toisella puoliajalla joukkuetta torjunnoillaan pystyssä pitänyt 15-vuotias maalivahti Sarita Peltonen.

- Maalivahti pelasti meille pisteet tänään, valmentaja Raimo Miettunen kertoi.

Wimmer vei RoPSin ottelussa johtoon maalinedustalla pyörineestä irtopallosta jo 10. minuutin kohdalla. Puoli tuntia myöhemmin hän vapautti hienon sommitelman jälkeen Anni Herrasen läpiajoon ja RoPS pääsi puoliajalle 2-0-johdossa.

VPS-j kavensi kulmapotkun jälkitilanteesta 2-1:een, kun vain minuutti toista puoliaikaa oli pelattu. Vaasalaiset saivat maalista hengen päälle ja Peltonen RoPSin maalilla joutui venymään useita kertoja.

- Ensimmäinen puoliaika oli meidän, mutta toisella jouduttiin ahtaalle. Kokonaisuutena tämä oli kuitenkin hyvä esitys, Miettunen kertoi.

RoPSin naiset kohtaavat seuraavaksi ensi viikon lauantaina vierasottelussa kokkolalaisen GBK:n. PP

© 2008 Lapin Kansa

Luettu 1457 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Kakkosta sekä miehissä että naisissa. Naisten kakkosjoukkue pelaa Naisten Kolmosessa. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
+358 405 388 325
matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
jari.nasman@rops.fi
+358 505 990 309