ROPSKAUPPA.FI                              
sunnuntai, 13 elokuu 2006 14:55

RoPSin naisille täysi potti Kokkolasta

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Mukavaan vauhtiin jalkapallon Kakkosessa päässyt Rovaniemen Palloseuran naisjoukkue otti vieraspeleissä toisen peräkkäisen voittonsa hakemalla pisteet GBK:lta maalein 1-3 (0-1).

Voittajien maaleista Mira Nieminen teki kaksi. Voitto-osuman 1-2:een viimeisteli Mira Majava.

- Alusta asti prässättiin hyvin ja pystyimme viemään peliä. Joukkueen ilme oli todella hyvä alkulämmittelystä lähtien. Se, että kokoonpanoa jouduttiin rukkaamaan ei haitannut niinkuin ei ottelun alun myöhästyminenkään, voittajien valmentaja Raimo Miettunen totesi tyytyväisenä.

Maalivahti Sonja Pohjanen on ollut RoPSille kauden mittaan arvokas pelaaja. Tälläkin kertaa onnistuneeseen otteluun mahtui muutamia hienoja pelastuksia lähitilanteissa.

- Tiettyjen pelaajien taso on vakiintunut hyväksi ja muutamat ovat kehittyneet kauden mittaan jopa enemmän kuin uskalsin odottaa. Siitä olen tyytyväinen, että kaikki ovat roiskimisen sijaan omaksuneet tavan pyrkiä pelaamalla eteenpäin, valmentaja mietti.

RoPSin keskikentällä Saara Ylianttila raatoi tuloksekkaasti isolla alueella. Myös Sini Kiistala nousi pelin edetessä vahvaan rooliin.

- Kyllä yksi vahvuuksistamme on se, että vastuuta kannetaan laajalla rintamalla, Miettunen kiitteli. (MK)

© 2006 Lapin Kansa

Luettu 1141 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Kakkosta sekä miehissä että naisissa. Naisten kakkosjoukkue pelaa Naisten Kolmosessa. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
+358 405 388 325
matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
jari.nasman@rops.fi
+358 505 990 309