ROPSKAUPPA.FI                              
sunnuntai, 11 kesäkuu 2006 23:06

Poutiaisen syötöt osuivat kohdalleen

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Suurpujottelun olympiahopeamitalisti Tanja Poutiainen (26) osoittautui selkeäksi vahvistukseksi Rovaniemen Palloseuran naisten II divisioonajoukkueelle kauden jalkapallodebyytissään. Poutiainen ei kyennyt auttamaan joukkuettaan voittoon kotiottelussaan iisalmelaista Klubi-36:tta vastaan, mutta hallitsi keskikenttää 0-0 päättyneessä ottelussa.

Pujottelukuvioita Poutiainen ei kentällä juuri esittänyt, mutta syötöt napsahtelivat tarkasti kanssapelaajilleen. Tanja esitti myös muutaman napakan laukauksen.

- Tanja oli ilman muuta ottelun parhaita pelaajia, myönsi naisten joukkueen valmentajan paikalla Raimo Miettusta tuurannut Markus Memonen. Miettunen seuraa parhaillaan MM-kisoja Saksassa.

RoPS on pelannut neljä ottelua, joista saaliina on kaksi voittoa, tasapeli ja tappio.

- Klubi-36 on lohkon parhaita joukkueita, joten tämäkin peli kertoi, että tytöt pystyvät pelaamaan kaikkia vastaan tasaisen vahvasti, näki Memonen.

Vierailla oli 2. jakson alussa tiukka painostusjakso, mutta RoPSin maalivahti Sonja Pohjanen pelasti torjunnoillaan paljon. RoPSille on tehty sarjassa tähän mennessä vain kaksi maalia, joten puolustuspeli on ollut kunnossa.

Lauantaina Paula Kylmänen oli keskuspuolustuksen voimahahmo.

Kari Pyykkö
© 2006 Lapin Kansa

Luettu 1269 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Kakkosta sekä miehissä että naisissa. Naisten kakkosjoukkue pelaa Naisten Kolmosessa. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
+358 405 388 325
matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
jari.nasman@rops.fi
+358 505 990 309