Hietakankaan lähtöön RoPSista ei liity dramatiikkaa

--Jalkapallokausi on ovella ja Rovaniemen Palloseurassa tapahtuu isoja muutoksia. Kolme vuotta RoPSin toimitusjohtajana toiminut ja erinomaista työtä tehnyt Antti Hietakangas on irtisanoutunut tehtävästään. Hietakangas siirtyy huhtikuun alussa Skanska Asfaltin palvelukseen.

– Päätös oli minulle erittäin vaikea. Tällaisia koulutustani vastaavia johtotehtäviä tarjoutuu kuitenkin niin harvoin, että minun täytyy tarttua tilaisuuteen. Haluan edetä työurallani, Hietakangas perustelee ratkaisuaan.

Hietakangas sai Skanskalta työtarjouksen pari viikkoa sitten.

– Muutama yö meni miettiessä. Ikävä lähteä tällaisesta seurasta, mutta vanhana ukkona harmittaisi, jos en olisi kokeillut uusia haasteita.

Hietakangas ottaa hoitoonsa tiemerkintöjen vastuuhenkilön pestin, ja toimialueena ovat kaikki Pohjoismaat.

Hietakangas aloitti RoPSin palveluksessa toiminnanjohtajana syksyllä 2010, ja nousi toimitusjohtajaksi maaliskuussa 2011 pitkäaikaisen toimitusjohtajan Jouko Kiistalan erottua vedonlyöntivilppisotkun melskeissä. Hietakankaan toimikaudella RoPS nousi kriisijoukkueesta cup-mestariksi, Euroopan kentille ja vakaaksi Veikkausliigajoukkueeksi.

– Siinä mielessä on hyvä aika lähteä, että olemme nousujunassa, emme uppoamassa. Tämän päivän RoPS näyttää eriltä kuin aloittaessani. Nyt on paras aika jättää tehtävät seuraajalleni.

– Antin lähtö on seuran kannalta valitettavaa, mutta toisaalta tämä kertoo sen, että jotakin olemme tehneet oikein. Harvoin urheiluseurojen toimitusjohtajia pyydetään tuon tason oikeisiin töihin, puheenjohtaja Risto Niva kertoo.

– Hän on hoitanut työnsä niin hyvin, että meidän on helppo jatkaa eteenpäin.

Hietakankaan tehtävät jaetaan aluksi urheilu- ja markkinointijohtajan Jari Ilolan ja puheenjohtaja Nivan kesken.

Hietakankaan työpaikan vaihtoon ei liity mitään dramatiikkaa. Ajankohtakin on Nivan mukaan otollinen.

– Paljon parempi kuin vaikka syksyllä, kun kaikki työt on tekemättä. Edustusjoukkue on hyökkääjää vaille valmis ja myynti on aikataulussa. Kausikortteja RoPS on myynyt vuoden aikaan nähden enemmän kuin koskaan.

RoPSin toimitusjohtajan paikka kiinnostaa heti tuoreeltaan maanantaina.

– Aamupäivän tiedotteen jälkeen olen saanut jo kuusi yhteydenottoa iltapäivä neljään mennessä, ja jo niissä oli varteenotettavia ehdokkaita, Niva valottaa.

– Paikkaa ei laiteta erikseen hakuun, eikä valinnalla ole kiire. Uudeksi toimitusjohtajaksi haetaan yrityselämässä kannuksensa hankkinutta talousihmistä. Jatkossa urheilullinen puoli jää Jari Ilolan ja edustusjoukkueen päävalmentajan kontolle.

– Jalkapallo-osaamista meillä kyllä on. Tarvitsemme myynti-ihmisen, Niva linjaa.

Markku Saukko
© 2014 Lapin Kansa

Kommentti: Syvyyksistä pinnalle

Antti Hietakangas on tehnyt kolmen vuoden valtakautensa aikana hienoa jälkeä, joten saappaat ovat suuret täytettäväksi.

Hietakangas tarttui ruoriin pahimmassa mahdollisessa paikassa. Joukkue oli raunioina, ja seuran uskottavuus olematon. Hietakankaan ja Risto Nivan johdolla RoPS kuitenkin rimpuili läpi liigakauden, ja putoamisesta huolimatta uskottavuus säilyi ja pohja myöhemmälle menestykselle piti sekä seuran vankka talous kesti. Romahduksen jälkeen RoPS ja Hietakangas tekivät oikeita valintoja. Edustusjoukkueelle valittiin valmentajaksi oikea mies oikean paikaan, Kari Virtanen. Seuraorganisaation kehittäminen, junioriakatemian perustaminen ja edustusjoukkueen kotimaistaminen tekivät RoPSista modernin ja hovikelpoisen jalkapalloseuran. Liiganousu, Suomen Cup ja europeli tulivat oikeiden ratkaisujen nopeina palkintoina.

Kenestä tulee Hietakankaan seuraaja? RoPS on nyt aivan eri tavalla houkutteleva työpaikka, kun Hietakankaan aloittaessa massiivisen urakkansa. Myös toimenkuva muuttuu. Hietakangas jää RoPSin viimeiseksi ”jouko kiistalamaiseksi toimitusjohtajaksi, joka vastasi taloudesta ja pelaajapolitiikasta. Hänen aikanaan esimerkiksi ulkomaalaisvahvistusten hankinta onnistui erinomaisella prosentilla. Onneksi päävalmentajana on nyt Juha Malinen, jolla on hyvät kontaktit jalkapallomaailmassa.

Hietakangas jättää taakseen seuran, jota hän oli nostamassa syvyyksistä pinnalle. Se oli erinomaista työtä.

Markku Saukko

 


Tulosta