Uutiset

Miehet

perjantai, 12 touko 2023 19:59

RoPS:n edustusjoukkueilla edessä vieraspelien jakso

Arvostele tätä artikkelia
(6 ääntä)

Rovaniemen Palloseuran miesten edustusjoukkueella on edessä tiukka kolmen pelin vieraspelikiertue, kun Suomen Cupin arpaonni toi sarjapelien väliin vielä yhden lisäreissun Vaasaan. Myös naiset jatkavat tulevana viikonloppuna vieraspelillä.

RoPS:n miehet ovat aloittaneet kautensa vahvasti, saldona alkukauden Kakkosen ja Suomen Cupin peleistä on kaksi voittoa ja yksi viime hetken maalien ansiosta voitolta tuntunut tasapeli.

Hyvä alku antaa lisäboostia rankkaan viikkoon, joka alkaa äitienpäiväsunnuntaina 14.5. sarjaottelulla FC Vaajakoskea vastaan, jatkuu Suomen Cupin ottelulla keskiviikkona 17.5. Vaasa IFK:n vieraana ja päättyy seuraavana sunnuntaina 21.5. GBK:n kohtaamiseen Kokkolassa.

RoPS:n päävalmentaja Ville Ulanen suhtautuu tulevaan turneeseen rauhallisin mielin, vaikka myöntää että edessä on raju rutistus.  

- Hurja viikko on edessä, mutta periksi ei anneta yhdessäkään pelissä. Me ei haluta olla mitään sympaattisia matkustajia, vaan peleistä halutaan jotain mukaankin.

Tulevista sarjavastustajista Vaajakoski on aloittanut kautensa selkeällä voitolla OTP:sta ja 1-0 tappiolla GBK:lle, joka puolestaan otti kauden avauspelissä voiton myös Kuopion Elosta.

- Vaajakoski on hallinnut pelejään ja varmasti haluaa olla kotonaan paineistava joukkue. Olemme tehneet kotiläksyt sen suhteen, kuinka joukkuetta vastaan tulee hyökätä. Mikäli löydetään oikeat väylät edetä, avaa se meille mahdollisuuksia, Ulanen pohtii ensimmäistä vastustajaa.

Vahvasti kautensa aloittanutta GBK:ta Ulanen pitää jälleen hyvänä mittarina omasta tekemisen tasosta.

- Tuossa pelissä kentälle jätetään varmasti ihan kaikki mitä löytyy. Kun me siihen pystytään, niin uskon että tuloskin on meidän kannalta suotuisa.

Suomen Cupin 4. kierroksen arvonnan seurauksena RoPS tekee toisen reissun Vaasa IFK:n vieraaksi lyhyen ajan sisään.

- Toivotaan, että tähän keskiviikon peliin saadaan sairastuvalta lisää pelaajia mukaan. Viimeksi Vaasassa oltiin ihan pelipäällä ja totta kai tällä kertaa koitetaan hioa vielä viimeiset yksityiskohdat kuntoon niin, että tasuri kääntyy voitoksi.

RoPS:n naiset ennakolta vahvojen vaasalaisten vieraaksi

RoPS:n naisilla on niin ikään edessä vieraspeliviikonloppu ja myös naisten bussi suuntaa kohti Vaasaa VPS:n vieraaksi.

RoPS sai hyvän alun kaudelle selvällä 5-1 kotivoitolla Toivalan Urhelijoista. Viime viikonloppuna ONS:n liigapelaajilla vahvistettu FC OTP puolestaan kaatoi RoPS:n yhtä selvästi 4-0.

Päävalmentaja Juho Pernun mukaan Oulun ottelussa hävittiin liikaa kaksintaisteluja ja omat puolittaiset paikat jäivät hyödyntämättä.

Joukkue on kuitenkin puinut tappion läpi ja katseet siirrettiin nopeasti seuraavaan peliin.

- Kausi on alussa ja valmistautuminen seuraavaan peliin on sujunut hyvin. Kaikki pelaajat Tiia Lipposta lukuun ottamatta ovat käytettävissä. VPS on meidän tietojen mukaan panostanut joukkueeseen paljon ja tähtää tosissaan sarjanousuun. Varmasti on odotettavissa kova ja tasokas ottelu.

Seuraavat kotiottelut Rovaniemen Keskuskentällä molemmilla edustusjoukkueilla ovat luvassa toukokuun viimeisenä viikonloppuna 27.–28. toukokuuta.

La 13.5. klo 12:00 Naisten Kakkonen: VPS-RoPS Palloliiton Tulospalvelu

Su 14.5. klo 14:00 Miesten Kakkonen FC Vaajakoski-RoPS Palloliiton Tulospalvelu

Ke 17.5. klo 19:00 Miesten Suomen Cup VIFK-RoPS Palloliiton Tulospalvelu

Su 21.5. klo 16:00 Miesten Kakkonen GBK-RoPS Palloliiton Tulospalvelu

 

Luettu 1067 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi