ROPSKAUPPA.FI                              
keskiviikko, 01 kesäkuu 2022 10:15

RoPS matkaa jälleen Ouluun - tällä kertaa vastassa OTP

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(2 ääntä)
Rovaniemen Palloseura ja Oulun Työväen Palloilijat kohtaavat torstaina Kakkosen C-lohkon ottelussa.

RoPSin Oulu-viikot jatkuvat torstaina, kun joukkue pelaa toisen vieraspelireissun Oulussa kolmen kierroksen sisään, ja kolmannen perättäisen pelin oululaisjoukkuetta vastaan.

- Nämä pelit ovat meille tällä kaudella lähimpänä paikallisotteluita, RoPSin päävalmentaja Aleksi Tanner tuumasi.

RoPS pelasi edellisen kerran viime sunnuntaina, joten otteluiden välissä ei ole paljoa aikaa. Tämä on näkynyt joukkueen harjoittelussa.

- Tämä viikko on ollut melko kevyt. Maanantaina palauttelimme, tiistaina huilasimme kokonaan ja keskiviikkona pidämme otteluun valmistavat harjoitukset, Tanner kertasi.

Vaikka otteluiden välissä ei ole montaa päivää, on RoPSin pelaajatilanne parantunut sunnuntain Hercules-ottelusta. Näillä näkymin poissaolijoiden lista on lyhyempi kuin viikonloppuna.

- Saamme hyvän kokoonpanon kasaan. Suurimmalla osalla pelaajista alkaa olemaan kolhut takana päin. Ainoat varmat poissaolijat ovat Riku-Veli Niska ja Daniel Salmela.

Siinä missä  AC Oulu/OLS:n ja JS Herculeksen pelaajalistat ovat täynnä tuttuja pelaajia oululaislähtöiselle Tannerille, on OTP:n tilanne toinen. Rovaniemeläisille tutuimpia nimiä joukkueesta ovat entiset RoPS-pelaajat Michael Ibiyomi ja 41-vuotias Titi Essomba.

- Vähintään puolet heidän kokoonpanostaan ovat ulkomaalaispelaaja ja avauskokoonpanon suhteen prosentit ovat vielä isommat. Siellä ei ole kovin montaa tuttua pelaajaa.

OTP-otteluun valmistautuminen on ollut myös toisella tavalla haastavampaa tarkkaa taustatyötä tekevälle RoPSin valmennusryhmälle.

- Olemme nähneet heiltä paljon pelejä, mutta valmistautuminen on ollut hieman vaikeaa, koska he ovat pelanneet monella eri tavalla ja monilla eri pelaajaryhmityksillä. OTP:n rakenteista on ollut vaikea löytää toisteellisuutta, Tanner kertoi.

- Heidän pelaamisensa ei ole välttämättä hirveän organisoitua pelin jokaisessa vaiheessa, mutta heillä on taitavia yksilöitä, jotka pystyvät varmasti aiheuttamaan ongelmia. 

Tanner korostaa, että aina avainasemassa on oma pelaaminen, mutta varsinkin nyt se korostuu, kun vastustajan pelaamista on vaikea ennakoida.

- Meidän pitää lähteä oman pelaamisemme kautta. Meidän prosessi perustuu siihen, että pystymme parantamaan omaa peliämme. Pystymme parantamaan niitä asioita, joita olemme käyneet harjoituskentällä läpi, ja mitkä meillä on ollut ongelmina aiemmissa peleissä.

RoPS on nyt pelannut tällä kaudella viisi Kakkosen ottelua. Näistä peleissä neljässä on tapahtunut isoja käänteitä otteluiden viimeisillä hetkillä. RoPS on tasoittanut ottelun lopussa JBK:ta, OLSia ja Herculesta vastaan. Vastapainona JJK tasoitti RoPSia vastaan ottelun viimeisestä tilanteesta, ja OLS onnistui vielä hankkimaan takaisin lisäajalla menettämänsä johtoaseman.

- Jos olemme olleet lopussa tappiolla, olemme tehneet muutoksia meidän ryhmitykseemme tai pelaamiseemme. Olemme harjoitelleet näitä tilanteita etukäteen. Tämä on toiminut tällä kaudella jo kolme kertaa.

- On tietenkin harmillista, että OLS onnistui tekemään sen rangaistuspotkumaalin vielä tasoituksemme jälkeen, ja JJK sai tasoitettua meitä vastaan, vaikka mielestäni isossa kuvassa me puolustimme sen kypsästi. Ei heillä ollut siinä hirveän vaarallisia tilanteita.

OTP - RoPS, Torstaina 2.6. kello 18:30 Oulussa Castrenin kentällä

Luettu 732 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Kakkosta sekä miehissä että naisissa. Naisten kakkosjoukkue pelaa Naisten Kolmosessa. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
+358 405 388 325
matti.poikajarvi@varisilma.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
jari.nasman@rops.fi
+358 505 990 309