Uutiset

Miehet

lauantai, 07 touko 2022 22:13

RoPSin iso vierasvoitto JJK:sta mureni lisäajalla - "Näytimme, että pystymme haastamaan kenet tahansa"

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(7 ääntä)
Rovaniemen Palloseura ja JJK pelasivat Jyväskylässä 2-2-tasapelin Kakkosen C-lohkon ottelussa. RoPSin maaleista vastasivat Mikke Kiljunen ja Eetu Venäläinen.

RoPSin kauden toinen sarjapeli päättyi avauskierroksen tavoin dramaattisten vaiheiden jälkeen pistejakoon. Viikko sitten lauantaina RoPS sai tuntea viime hetken tasoitusmaalin tekemisen huuman. Tällä kertaa vuorossa oli viime hetken tasoitusmaalin päästämisen katkera maku.

- JJK on C-lohkon suurin nousijasuosikki. Jos tästä vierasottelusta olisi tarjottu etukäteen tasapelipistettä, niin olisin varmasti ottanut sen vastaan. Kyllä tämä kuitenkin tällä hetkellä tuntuu aivan tappiolta, päävalmentaja Aleksi Tanner sanoi ottelun jälkeen.

JJK meni heti ottelun alussa 1-0-johtoon, kun RoPSin vaarallinen pallonmenetys johti kotijoukkueen aikaiseen avausmaaliin.

- Meidän pallollista pelaamista tulee parantaa edelleen. JJK sai harmittavasti tehtyä ottelun alkuun maalin meidän omasta pelinavaamisen virheestä. Nämä virheet ovat kuitenkin osa tätä prosessia, Tanner sanoi.

RoPS ei kuitenkaan lannistunut maalista. Joukkue sai palkinnon muutamia minuutteja ennen puoliaikaa. Maaliin johtanut tilanne alkoi oikean laidan sivurajaheitosta, jonka jälkeen painopiste vaihdettiin Alex Tolran kautta Tatu Lakelalle, joka syötti Mikke Kiljusen karkumatkalle. Kiljunen katsoi JJK-maalivahdin tulevan reilusti vastaan, ja nosti pallon kylmän viileästi hänen ylitseen ja tasoitti ottelun.

Kun ottelua oli pelattu 77 minuuttia, RoPS siirtyi kuin varkain ottelussa johtoon. Tolra riisti pallon, jonka jälkeen Eetu Venäläinen juoksi karkuun JJK-puolustukselta ja sijoitti pallon varmasti takakulmaan.

- Puhuimme ennen peliä poikien kanssa, että jos jätämme kaiken kentälle ja teemme valtavan määrän töitä, meillä on mahdollisuudet ottaa tästä pelistä mitä tahansa. Työmoraali, pelitapaan sitoutuminen ja halu tehdä asioita yhdessä sovitulla tavalla ovat sellaisia asioita, joista olen todella ylpeä, Tanner kehui pelaajiaan.

- Pelaajat jättivät kirjaimellisesti kaiken kentälle. 2-1-johtomaali on hyvä esimerkki tästä. Tolra riisti pallon, jonka jälkeen hänen molemmat jalat kramppasivat, ja hän tuli vaihtoon. Tuosta pallonriistosta Venäläinen teki meille 2-1-maalin.

RoPSin johto ei kuitenkaan riittänyt loppuun asti. Lisäajan viimeisillä hetkillä JJK sai sivuvapaapotkun, jota sinipaidat eivät onnistuneet purkamaan. Lopulta pallo löysi väkijoukon keskeltä tiensä takatolpalle, josta JJK-pelaaja tasoitti ottelun.

- Pystyimme siinä lopussa pitämään JJK:n melko hyvin pois vaarallisilta paikoilta. Emme kuitenkaan pystyneet selvittämään sitä viimeistä tilannetta, Tanner sanoi.

Vaikka tuloksellisesti tarjolla oli enemmänkin kuin tasapeli, oli Tanner isossa kuvassa tyytyväinen päivän esitykseen.

- Kolme pistettä olisi ollut kova ryöstö tästä pelistä. Tämäkin tuntuu varmasti ajan myötä vähän paremmalta. Tällaista tämä jalkapallo on. Hyvä muistaa, että viime viikonloppuna me tulimme lisäajalla tappioasemasta tasoihin.

- Kyllä tämä oli kuitenkin meille iso piste - etenkin henkisesti. Näytimme, että pystymme tällä nuorella joukkueellamme haastamaan kenet tahansa tässä sarjassa. Tämä lopussa menetetty voitto on osa oppimisprosessiamme ja kasvutarinaamme.

Päivän dramaattisuutta lisäsi ennen ottelua tapahtunut onnettomuus Jyväskylässä Valmetin tehtaalla. Tehdaspalon myötä paikallinen pelastuslaitos ohjeisti, että Viitaniemessä ei voida järjestää ottelua ainakaan kello 17:00 alkaen. Lopulta pelin alkamisaikaa siirrettiin kahdella tunnilla.

Isossa kuvassa oli hyvä uutinen, että ottelu saatiin pelattua, mutta osalle paikalle saapuneista RoPS-kannattajista uusi alkamisaika tarkoitti, että ottelu jäi välistä. Tanner harmitteli tilannetta näiden RoPS-fanien kannalta, ja samalla kiitteli paikalla olleita kannattajia.

- On todella ikävää, että osa on tehnyt järjestelyitä ja saapuneet kaukaa katsomaan peliä, mutta lopulta joutuneet palaamaan takaisin näkemättä minuuttiakaan. Kiitos kun olitte saapumassa tueksi, ja pahoittelut, että tällä kertaa suunnitelmat vesittyivät.

- Samalla haluan sanoa isot kiitokset RoPS Etelän väelle, jotka olivat ottelussa. Oli hienoa nähdä, että pojilla oli tukea paikalla.

RoPSin pelit miesten Kakkosessa jatkuvat viikon päästä lauantaina, kun 14.5. jyväskyläläinen Komeetat saapuu Rovaniemen keskuskentälle.

- Edelleen olemme sarjassa tappioita. Ensi lauantaina kotikentällä on vastassa Komeetat, ja siitä pelistä haemme ensimmäistä voittoamme. Toivottavasti ihmiset tulevat katsomoon seuraamaan, kuinka tämä meidän nuori joukkueemme antaa kaikkensa.

JJK - RoPS 2-2 (1-1)

1-0 A. Manninen 4'
1-1 Mikke Kiljunen 42'
1-2 Eetu Venäläinen 77'
2-2 J. Saarikko 90+5

RoPSin kokoonpano ottelupöytäkirjasta: https://tulospalvelu.palloliitto.fi/match/2389180/lineups

Luettu 1363 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi