Uutiset

Miehet

torstai, 14 huhtikuu 2022 13:51

Hyvävireinen RoPS isännöi Kajaanin Hakaa perjantaina - "Lähdemme rakentamaan hyvää kotitaikaa"

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(5 ääntä)
Rovaniemen Palloseura ja Kajaanin Haka pelaavat harjoitusottelun perjantaina Keskuskentällä kello 15:00 alkaen.

RoPS kohtaa perjantaina KajHan toistamiseen tämän vuoden puolella. Kajaanilaiset olivat kotiottelussaan vahvempia, joten nyt RoPSilla on kalavelkoja maksettavanaan maaliskuun kohtaamisesta.

Kolmen ottelun voittoputkesta nauttiva RoPS on saanut tällä viikolla päävalmentaja Aleksi Tannerin takaisin isyyslomansa jälkeen. Hänen jäätyä tauolle, pyöri joukkueen arki vielä ahtaassa Ounashallissa ilman vakituisia tiloja, mutta nyt joukkue on asettunut Keskuskentälle tulevaa kautta varten.

- Yleiset fiilikset on todella hyvät. On ollut kiva palata hommiin, Tanner kommentoi.

- On hienoa, että olemme päässeet ulos harjoittelemaan, ja saaneet Keskarin kopin käyttöömme, mikä on tuonut lisää yhteisöllisyyttä ja tekemisen meininkiä.

RoPSin pelaajatilanne ennen KajHa-ottelua on erinomainen. Aivan kaikki pelaajat eivät ole käytettävissä, mutta isossa kuvassa tilanne on erinomainen.

- Treeneissä on ollut koko viikon yli 20 pelaajaa eli pelaajatilanne on lähes loistava. Vielä on muutama poissaolija, mutta tulemme saamaan noin 20 pelaajaa käyttöömme, kun B-junioreillakaan ei ole peliä päällekkäin, Tanner sanoi.

Pelaajien kesken on käynnissä kova kamppailu nurkan takana odottelevan sarjakauden peliminuuteista. Tämän lisäksi harjoitusottelut tarjoavat valmennukselle hyviä mahdollisuuksia kokeiluille.

- Muutama harjoitusottelu vielä ennen sarjakauden alkua. Nämä ovat hyviä saumoja testata vielä uusia juttuja. Voimme kokeilla eri pelaajia eri pelipaikoilla, ja antaa kaikille näytönpaikkoja.

RoPS on edellisissä otteluissaan kaatanut tulevan kauden kilpakumppaninsa AC Oulu/OLS:n ja Herculeksen, jonka lisäksi joukkue selvitti Suomen Cupissa tiensä 4. kierrokselle kukistamalla Rovaniemi Unitedin 3-1-lukemin. Tanner toivoo nousujohteisten esitysten jatkuvan, ja joukkueen parantavan edellisestä KajHa-ottelusta. Viime ottelussa voitto karkasi toisella puoliajalla, jolloin KajHa iski peräti neljä maalia, ja voitti ottelun lopulta 5-2.

- Tuosta ottelusta meidän tulee ensisijaisesti parantaa puolustuspelaamistamme. Haluamme pelaamiseemme samanlaisen kontrollin, mitä meillä on viime peleissämme ollut. Olemme onnistuneet pitämään vastustajat pois vaarallisimmilta paikoilta, Tanner kertoi.

- Harjoituksissa olemme myös käyneet paljon läpi sitä, että pääsisimme blokkipuolustuksestamme käynnistämään prässejä.

Vaikka puolustuspelaaminen on saanut paljon huomiota, on pallollisessa pelaamisessakin edelleen petrattavaa, vaikka joukkue on iskenyt maaleja neljässä edellisessä ottelussa mukavat 9 kappaletta.

- Pallollisessa pelaamisessa isoin parannus tarvitaan siihen, kun pääsemme vastustajan ensimmäisen linjan ohi. Sen jälkeen meidän hyökkäyksiemme on oltava vaarallisempia ja niistä pitää luoda enemmän maalintekopaikkoja.

Viime viikonloppuna RoPSin ja Roi Unitedin Suomen Cup -ottelu jouduttiin viime hetkillä siirtämään Keskuskentältä Ounashalliin sääolosuhteiden vuoksi. Tämä tarkoittaa, että perjantain ottelu on RoPSin kauden ensimmäinen ottelu kotikentällään.

- Hienoa päästä korkkaamaan kotistadion tämän kauden osalta. Lähdemme jo tästä rakentamaan hyvää kotitaikaa kaudelle 2022. Haluamme olla kotikentällämme todella vaikea joukkue vastustajille.

Otteluun ei myydä lippuja tai järjestetä kioskipalveluita. Kentän portit kuitenkin aukaistaan, eli katsojat ovat tervetulleita seuraamaan ottelua.

RoPS - KajHa, Rovaniemen Keskuskentällä perjantaina 15.4. kello 15:00

Luettu 1598 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi