Uutiset

Miehet

sunnuntai, 03 huhtikuu 2022 16:25

RoPS nousi takaa-ajoasemasta voittoon - "Jätkät antoivat itsestään kaiken"

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(10 ääntä)
Rovaniemen Palloseura voitti harjoitusottelussa AC Oulu/OLSin 2-1-lukemin.

RoPS kävi hakemassa toisena perättäisenä viikonloppuna harjoitusotteluvoiton Oulusta. Tällä kertaa Garam Masala -hallissa kaatui AC Oulu/OLS 2-1-lukemin.

RoPS oli puoliajalla yhden maalin tappioasemassa, mutta sai käännettyä ottelun itselleen toisen jakson aikana. Reilun tunnin pelaamisen jälkeen Aapo Savolainen ja Mikael Salmela pelasivat erikoistilanteen jälkeen hyvin yhteen, ja Savolainen sai iskettyä paluupallosta ottelun tasoihin. Noin viisi minuuttia myöhemmin toppari Eelis Taskila syötti Kimi Isometsän läpi, joka laukoi voittomaalin tyylikkäästi tolpan kautta.

Kotijoukkue AC Oulu/OLS piti paljon palloa, ja oli vaarallinen varsinkin ensimmäisellä puoliajalla, mutta RoPS-pelaajat puolustivat tiiviisti hyviä torjuntoja tehneen Lauri-Eemil Vetrin johdolla.

- Olen tosi tyytyväinen meidän työmäärään. Jätkät antoivat itsestään kaiken, mitä annettavissa oli, valmentaja Olli-Pekka Piisilä kiitteli.

AC Oulu/OLS sai otteluun vahvistuksia Veikkausliigaa pelaavasta emoseurastaan. Vastassa oli todella laadukas joukkue Kakkoseen valmistautuvalle RoPSille. Kentällä nähtiin muun muassa viime kaudella Ykköstä RoPSissa pelannut Vili Saarikoski.

- Tämä oli kova tulos, kun huomioidaan, ketä vastustajalla oli pelaamassa. Heillä oli viisi pelaajaa veikkausliigajoukkueesta ja he ovat muutenkin vahvistuneet tammikuun kohtaamisestamme, jonka hävisimme 0-3, Piisilä sanoi.

Tiiviin ja yhtenäisen puolustuspelaamisen lisäksi Piisilä nosti esiin, että pallollisessa pelaamisessa oli lupaavia merkkejä. Kotijoukkue prässäsi usein ylhäältä monen pelaajan voimin, mutta RoPS-alakerta löysi hyvällä prosentilla avaimet paineen purkamiseen.

- Pitää nostaa hattua pelaajille siitä, kuinka purimme vastustajan korkeaa prässiä. He halusivat tehdä meidän pelinavaamisen vaikeaksi, mutta meidän pelaajilla ei mennyt sormi suuhun.

Vastustajan kenttäpuoliskolla pallollinen pelaaminen jätti vielä parannettavaa.

- Edelleen pitää tehdä lisää töitä sen suhteen, että saamme niistä hyvistä eduista luotua myös laadukkaita maalintekopaikkoja.

Henkisesti kaksi edellistä voittoa ovat olleet joukkueelle arvokkaita. Positiiviset tulokset on otettu vastaan avosylein, kun kilpailullisten otteluiden käynnistyminen alkaa jo lähestyä.

- Parin tuloksellisesti vaikean harjoitusottelun jälkeen olemme nyt saaneet pari hyvää tulosta, joten tästä on todella hyvä jatkaa kohti ensi viikon Cup-ottelua (Rovaniemi Unitedia vastaan 9.4.), ja sarjakauden avauskin alkaa jo lähestyä, Piisilä fiilisteli.

AC Oulu/OLS - RoPS 1-2 (1-0)
1-0 20'
1-1 Aapo Savolainen 63'
1-2 Kimi Isometsä 68'

RoPS-kokoonpano

Lauri-Eemil Vetri (mv)
Alex Tolra <-> Ojala 72'
Eelis Taskila
Samuel Olabisi (kapteeni)
Lassi Eronen <-> Isometsä 45'
Eerik Kantola <-> Balde 72'
Tatu Lakela
Mikke Kiljunen
Pekka Ruotsalainen <-> Salmela 62'
Aapo Savolainen
Eetu Venäläinen

Vaihtopelaajat
Otto Märsylä (mv)
Kimi Isometsä --> Eronen 45'
Oumar Balde -> Kantola 72'
Mikael Salmela -> Ruotsalainen 62'
Ville Ojala -> Tolra 72'

Luettu 1935 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi