Uutiset

Miehet

tiistai, 15 helmikuu 2022 09:55

Useat RoPSin nuoret pelaajat lensivät tänä talvena pesästään - tiedot, kiitokset ja puheenvuorot koottuna yhteen

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(17 ääntä)
Useat nuoret RoPS-pelaajat ovat viime kuukausina ponnistaneet urillaan eteenpäin.

Rovaniemen Palloseuran miesten edustusjoukkueen Ykkösen sarjapaikasta luopuminen on aiheuttanut sen, että joukkueen lähes kaikki viime kauden pelaajat ovat siirtyneet uusiin osoitteisiin. Tässä artikkelissa kiinnitämme huomiota niihin nuoriin pelaajiin, jotka ovat käyneet merkittävän osan junioripolustaan RoPSissa, ja siirtyneet hiljattain eteenpäin: Sampo Ala-Iso, Vertti Hänninen, Tuomas Kaukua, Otto Kemppainen, Luka Kuittinen, Joona Lahdenmäki, Jussi Niska ja Miska Ylitolva.

Kyseiset pelaajat edustavat ikäluokkia 2000-2004. Näiden ikäluokkien pelaajatuotanto on ollut RoPSissa poikkeuksellista. Kyseiseen ikähaarukkaan kuuluvat myös muun muassa jo aiemmin uusien haasteiden perään lähteneet Pyry Hannola ja Juho Hyvärinen. Jo mainittujen lisäksi RoPSissa on edelleen monia lahjakkaita kyseisten ikäluokkien pelaajia.

On todella hieno saavutus, että Rovaniemen kokoisesta kaupungista - tai sen kautta - on kulkenut näin monta nuorta pelaajaa, joiden tulevaisuus jalkapallon suhteen näyttää näin valoisalta. Tässä artikkelissa haluamme nostaa heitä esiin, kiittää ja toivottaa tsemppiä tuleviin haasteisiin.

Pelaajat itse nostivat puhevuoroissaan esiin muun muassa seuraavat henkilöt: Jari AlamäkiMatti KilpeläMikko MannilaAleksi Tanner, Santeri SuvalaVesa Tauriainen ja Jussi Vatanen.

Käymme pelaajat läpi yksi kerrallaan, ja annamme pääpuheenvuoron heille itselleen. Pelaajien lisäksi kommenttinsa ovat antaneet myös heidän kanssaan töitä tehneet valmentajat: Mannila, Tanner ja Olli-Pekka Piisilä.

Sampo Ala-Iso, IF Gnistan

Sampo

Syntynyt: 2003
Vuodet RoPSissa: 2
Muut seurat:
KePS, TP-47

Paras muisto RoPS-paidassa?

- Vierasvoitto HJK:sta B-junioreiden SM-sarjassa.

Mikä on RoPSin merkitys kehityksesi kannalta? (Olosuhteet, opinnot, valmennus)

- Valmennus on ollut RoPSissa laadukasta, ja olosuhteet ovat hyvät. Jalkapallon ja opiskelun yhdistäminen on sujunut hyvin. Jos Rovaniemellä jatketaan toimintaa samanlaisena, niin hyvä tulee.

Haluatko kiittää joitain ajastasi RoPSissa?

- Haluan kiittää kaikkia valmentajiani.

Terveiset RoPS-faneille?

- Oli hienoa nähdä, kuinka upeat fanit RoPSilla on. Jatkakaa samaan malliin!

Valmentajan suusta (Aleksi Tanner):

- Sampo on hyvin peliä avaava, ulottuva ja vahva toppari. Hän teki viime kauden aikana aivan valtavan tasonnoston. Kaudella 2020 hän pelasi yhdessä Kakkosen pelissä avauskokoonpanossa, ja viime kaudella hän pelasi jokaisessa 22 pelissä. Muutaman kerran hänet jouduttiin ottamaan vaihtoon pienten loukkaantumisten takia, mutta muuten hän pelasi lähes täydet minuutit. Sampo oli Kakkosessa aivan dominoiva pelaaja, joten on aivan oikein, että hän pääsee nyt nousemaan seuraavalle tasolle Ykkösen Gnistaniin, missä hän on saanut jo hyvin vastuuta. Nuorempana Sampolla oli vähän ongelmia sen kanssa, että heikommat suoritukset saattoivat jäädä kaivelemaan häntä liikaa, mutta viime kaudella hän meni sen suhteen todella paljon eteenpäin, ja lopulta ne helpot virheet ovat jääneet pois. Sampolla on hyvät mahdollisuudet pelata isossa roolissa Ykköstä ensi kesänä.

Vertti Hänninen, SJK

 DIV8776

Syntynyt: 2002
Vuodet RoPSissa: 9
Muut seurat: KajHa, FC Lynx

Paras muisto RoPS-paidassa?

- Kun tein kolme maalia Tarmoa vastaan. Siellä pelasi paljon lapsuuden kavereitani.

Mikä on RoPSin merkitys kehityksesi kannalta? (Olosuhteet, opinnot, valmennus)

- Valmennus on ollut RoPSissa aina laadukasta. Yhteistyö koulun kanssa on toiminut hyvin, mikä on tehnyt harjoittelemisesta mielekästä.

Haluatko kiittää joitain ajastasi RoPSissa?

- Erityiskiitokset Jussi Vataselle ja Mikko Mannilalle.

Valmentajan suusta (Olli-Pekka Piisilä):

- Vertti on loistava esimerkki siitä, kuinka urapolku rakennetaan maltillisesti. Jos menemme kolme vuotta taaksepäin, Vertti pelasi vielä B-junioreiden matkassa täyden kauden. Hän ei muistaakseni pelannut silloin vielä minuuttiakaan miesten Kakkosta. Seuraavalla kaudella hän nousi mukaan RFA:n ryhmään. Hän pysyi terveenä ja harjoitteli todella laadukkaasti. Lopulta hän ottikin heti todella ison ja vastuullisen roolin itselleen avauskokoonpanossa. Kakkosessa hän pelasi lopulta yhden kauden, sillä seuraavana oli jälleen edessä selkeä askel eteenpäin: miesten Ykkönen, jossa tarina oli jälleen sama. Hän ansaitsi itselleen valtavan roolin, ja palkintona kaudesta hän sai nyt paikan Veikkausliigassa. Odotan, että hän ottaa jälleen sen seuraavan askeleen urallaan. Vertti on sellainen jalkapallotietokone, joka tuntuu olevan usein aina askeleen edellä ympärillään olevia pelaajia. Hän lukee peliä todella hyvin ja on pallon kanssa sekä taitava että rauhallinen. Erityisominaisuutena hänellä on myös se kaukolaukaus, josta nähtiin väläytyksiä jo viime kaudella, ja nyt talvella SJK:n paidassa. Hän on kehittänyt sitä ominaisuutta määrätietoisesti nuoresta lähtien.

Tuomas Kaukua, SJK

Dime

Syntynyt: 2000
Vuodet RoPSissa: 12-13 vuotta
Muut seurat:
FC Lynx, Santa Claus

Paras muisto RoPS-paidassa?

- Paras muisto on varmaan tämä kausi 2021. Saavutimme miesten Ykkösessä hopeaa nuorella joukkueellamme.

Mikä on RoPSin merkitys kehityksesi kannalta? (Olosuhteet, opinnot, valmennus)

- Omalta osaltani urheilun ja koulun yhdistäminen oli aika helppoa, koska opiskelin liikunnanohjauksen ammattilukiota. Molemmat osapuolet ymmärsivät poissaoloja. Valmennus on ollut aina laadukasta. Isoin kehitys pelaajana ja ihmisenä tapahtui Vesa Tauriaisen ja Santeri Suvalan alaisuudessa. Olosuhteet harjoitteluun ovat hyvät sekä kesällä että talvella. Ainoana miinuksena alimittainen Ounashalli, mutta siellä ollaan loppupeleissä melko lyhyt ajanjakso.

Haluatko kiittää joitain ajastasi RoPSissa?

- Haluan kiittää kaikkia pelikavereita, joiden kanssa olen pelannut, ja jokaista valmentajaani.

Terveiset RoPS-faneille?

- Faneista minulla on pelkästään positiivista sanottavaa. On ollut mukava nähdä ja kuulla heitä kannustamassa joukkuetta niin koti- kuin vieraspeleissäkin.

Valmentajan suusta (Mikko Mannila):

- Vaikka "Dime" on jo nyt erinomainen pelaaja, hän ei vielä varmaan ole lähelläkään omaa jalkapallollista huippuaan. Tuomaksella on ollut hieman epäonnea loukkaantumisten suhteen viime vuosina, mikä on vienyt häneltä vähän otteluita ja hyvää arkirytmiä pois. Hän on todella hyökkäysorientoitunut pelaaja, joka pystyy tekemään positiivisia pelitekoja pallollisena. Viime vuosina hänen pelinymmärtämisensä ja palloton pelaamisensa ovat myös kehittyneet paljon. Suunta on vahvasti ylöspäin, ja todellinen läpimurtokausi odottelee varmaan aivan oven takana.

Otto Kemppainen, Hellas Verona (Italia)

Otto

Syntynyt: 2003
Vuodet RoPSissa:
noin 10 vuotta
Muut seurat: TP-47

Paras muisto RoPS-paidassa?

- SM-pronssin voittaminen B-junioreissa.

Mikä on RoPSin merkitys kehityksesi kannalta? (Olosuhteet, opinnot, valmennus)

- Valmennus on ollut aina laadukasta kaikissa ikäluokissa. Olosuhteet ovat olleet hyvät vaikka asummekin näin pohjoisessa. Yhteistyö koulun kanssa teki arjestani sujuvampaa.

Haluatko kiittää joitain ajastasi RoPSissa?

- Juniorivuosiltani haluan kiittää Matti Kilpelää.

Terveiset RoPS-faneille?

- Kiitos hienosta viime kaudesta!

Valmentajan suusta (Olli-Pekka Piisilä):

- Otto omaa kansainvälisen tason vauhdin. Se on hänen poikkeusominaisuutensa. Nopeutta ja kestävyyttä riittää todella paljon. Tästä tulee myös osittain kiittää Jari Alamäkeä, joka on tehnyt poikien kanssa hyvää työtä jo vuosien ajan. Otto ei ole pukukopissa se äänekkäin henkilö, mutta hän on ehdottomasti tuonut joukkueeseen oman lisän rauhallisella persoonallaan. Hänellä on valtava palo ja halu kehittyä jalkapalloilijana, ja siitä palkinnoksi tuli nyt siirto Italiaan. 

Luka Kuittinen, FC Inter Turku

 DIV2404

Syntynyt: 2003
Vuodet RoPSissa: Noin kymmenen
Muut seurat:
EBK

Paras muisto RoPS-paidassa?

- Taitokisojen voitto vuonna 2015, ja viime kausi kokonaisuudessaan, vaikka se päättyikin ikäviin tunnelmiin.

Mikä on RoPSin merkitys kehityksesi kannalta? (Olosuhteet, opinnot, valmennus)

- Minulla on pääosin aina ollut laadukas valmennus RoPSissa. Olosuhteet ovat hyvät varsinkin kesäisin. RoPS-ajoilta päällimmäisenä mielessäni on se, miten minulle annettiin viime kaudella vastuuta kovissa miesten peleissä, ja se on varmaan ollut merkittävin asia urakehitykseni kannalta.

Haluatko kiittää joitain ajastasi RoPSissa?

- Kiitoksia haluaisin lähettää junnuvalmennuspuolelta ainakin Matti Kilpelälle, jonka valmennus oli erittäin laadukasta. Matti antoi hyvän pohjan futiksen pelaamiseen. Täytyy olla kiitollinen, että sain  junnuna olla hänen valmennuksessaan pitkään. Kiitokset haluaisin lähettää myös viime kauden valmentajalle Mikko Mannilalle. Mikko nosti minut ensimmäistä kertaa mukaan edustusjoukkueeseen, ja antoi paljon vastuuta kesän peleissä. Mikolta sain tärkeitä vinkkejä topparina pelaamiseen ja jalkapalloilijana elämiseen. Kiitokset myös Jari Alamäelle siitä, että laittoi fysiikkapuolen erittäin hyvälle mallille. Viimeisenä kiitokset kaikille pelikavereille, joiden kanssa pääsin pelaamaan RoPS-aikoina.

Terveiset RoPS-faneille?

- Faneja tulee kiittää viime kauden huikeasta kannatuksesta. Kotipelien lisäksi myös vierasottelut tuntuivat melkein kotipeleiltä, kun RoPS-huudot kuuluivat kentälle kovaäänisimmin.

Valmentajan suusta (Mikko Mannila):

- Lukan ominaisuus, jolla hän minun silmissäni erottuu muista, on valtavan hyvä kilpailullinen pää. Tietenkään pelkästään se ei riitä. Hän on myös taitava ja hyvä toppari, joka voitti ainakin Ykkösessä valtavan määrän kaksinkamppailuja. Lukan otteiden tasaisuus oli myös todella kiitettävällä tasolla jo viime kaudella, vaikka hän onkin nuori pelaaja. Totta kai pelaajilla aina tulee yksittäisiä suorituksia, joissa on parannettavaa, mutta Luka on nuoresta iästään huolimatta todella tasainen suorittaja. Kun hän menee fyysisesti vielä eteenpäin, hänellä on mahdollisuudet ottaa askeleita Veikkausliigassa johtavaksi toppariksi. Tämä tulee olemaan hänelle vasta toinen kausi miesten ammattilaisjoukkueen kanssa, joten on siellä vielä töitäkin jäljellä, mutta puhutaan todella potentiaalisesta pelaajasta. Hän voi tulevaisuudessa olla johtaja ja pelien ratkaisija molemmissa päissä. Hän teki viime vuonna lukuisia maalinestotekoja, mutta toi uhkaa myös hyökkäämispelaamiseemme muun muassa erikoistilanteiden kautta.

Joona Lahdenmäki, Bologna FC (Italia)

Japi

Syntynyt: 2002
Vuodet RoPSissa: noin 14 vuotta
Muut seurat:
-

Paras muisto RoPS-paidassa?

- B-junioreiden SM-pronssi, Ykkösen toinen sija ja Veikkausliigan karsinnat.

Mikä on RoPSin merkitys kehityksesi kannalta? (Olosuhteet, opinnot, valmennus)

- Ainakin omalla kohdallani RoPSilla valmennus on ollut huippuluokkaa jo monta vuotta. Treeniympäristö oli lähellä koulua, ja aina saimme kaiken hyvin järjestettyä. Olosuhteet ovat muuten hyvää luokkaa, mutta kyllä Rovaniemi kaipaa täysimittaisen jalkapallohallin.

Haluatko kiittää joitain ajastasi RoPSissa?

- Kiitokset haluan antaa ainakin Jussi Vataselle, jonka koulusta alkoi kova ja vaativa työnteko. Tietenkin kiitokset myös viime vuosien valmentajille: Aleksi Tannerille, Mikko Mannilalle ja Jari Alamäelle. Heidän laadukkaassa opissa on tehty viime vuosina kovasti töitä. Varmasti myös unohdin monta tärkeää nimeä, jotka ovat vaikuttaneet tärkeästi uraani. Listasta tulisi todella pitkä, jos luettelisin kaikki.

Terveiset RoPS-faneille?

- Lämpimät terveiset RoPS-faneille hyvästä kannustamisesta. Kiitokset myös RoPS Etelälle, sillä viime kaudella vieraspeleissä oli todella suuri joukko kannustamassa.

Valmentajan suusta (Aleksi Tanner):

- "Japi" on todella rauhallinen, ulottuva, vahva ja pallovarma toppari. Hänellä on paljon vahvuuksia pelinavaamisen puolella, mutta myös puolustuspelaaminen on hyvää. Joona pelasi kaksi vuotta sitten ensimmäiset pelinsä miesten Kakkosessa, ja hän on alusta asti ollut tasaisen vahva suorittaja. Hän on koko ajan pystynyt ottamaan hyviä steppejä urallaan. Viime kaudella hän pelasi sekä Kakkosta että Ykköstä, ja nyt hän on siirtynyt Serie A -seura Bolognaan, missä hän on jo harjoitellut edustusjoukkueen vahvuudessa. Hieno tasonnosto ja mahdollisuus hänelle. Uskon, että hän pystyy tekemään hienon uran jalkapallon parissa.

Jussi Niska

Jussi

Syntynyt: 2002
Vuodet RoPSissa: Noin 7 vuotta
Muut seurat:
FC Lynx, Santa Claus

Paras muisto RoPS-paidassa?

- Veikkausliiga-debyyttini ja ensimmäinen kotipeli Veikkausliigassa HIFKiä vastaan.

Mikä on RoPSin merkitys kehityksesi kannalta? (Olosuhteet, opinnot, valmennus)

- RoPSissa olen saanut tutun ja turvallisen ympäristön kehittyä pelaajana. Oman urani osalta tärkeässä roolissa on ollut myös se, että loukkaantumisista kuntouttamiset ovat hoidettu hyvin. RoPSissa olen päässyt ottamaan isoja steppejä kohti miesten pelejä, koska nuorille pelaajille on annettu näytönpaikkoja ja vastuuta.

Haluatko kiittää joitain ajastasi RoPSissa?

- Tässä on ollut vuosien varrella niin paljon tärkeitä henkilöitä ympärilläni, että haluan sanoa yhteisen kiitoksen kaikille valmentajille, fysioterapeuteille ja muille taustahenkilöille, joilta olen saanut paljon apuja ja neuvoja.

Terveiset RoPS-faneille?

- Kiitos tuesta ja kannatuksesta niin koti- kuin vieraskentälläkin.

Valmentajan suusta (Mikko Mannila):

- Vaikka Jussi onkin puolustaja, hän on todella hyökkäysorientoitunut laitapelaaja. Hänen ehdottomana vahvuutenaan on kyky ja halu ohittaa vastustajia pallon kanssa. Hän aiheuttaa vastustajille paljon ongelmia viimeisellä kolmanneksella: vaarallisia syöttöjä, kuljetuksia ja harhautuksia. Jussin kohdalla käyrä on tällä hetkellä vahvasti ylöspäin. Viime kauden alussa tuli harmittava polvivamma, joka aiheutti siinä vähän takapakkia. Kun hän loppukaudesta pääsi mukaan, hänellä oli suuri vaikutus meidän hyökkäyspelaamiseen. Nyt hän on päässyt uuteen ympäristöön, jossa hänen tulisi ottaa se seuraava steppi. Hänen on pystyttävä olemaan yhtä vaikuttava hyökkäyspelaamisen osalta, ja kehittää puolustuspelaamistaan ja pelinymmärtämistä.

Miska Ylitolva, HJK

Miska

Syntynyt: 2004
Vuodet RoPSissa: noin 3 vuotta
Muut seurat:
Santa Claus

Paras muisto RoPS-paidassa?

- Vaikea nostaa esiin yhtä parasta muistoa, mutta yksi parhaista on varmasti viime kauden debyytti RoPSin edustusjoukkueessa.

Mikä on RoPSin merkitys kehityksesi kannalta?

- RoPSissa on mielestäni aina ollut hyvä valmennus, ja siihen on panostettu, mikä on kehittänyt ja auttanut minua pelaajana eteenpäin. Toiminta on ollut joka vuosi laadukasta. Futis ja koulu saatiin aina hyvin yhteistyöhön, joka oli suuri etu.

Haluatko kiittää joitain ajastasi RoPSissa?

- Haluan kiittää kaikkia valmentajia, jotka ovat auttaneet ja valmentaneet minua. Totta kai haluan kiittää myös kaikkia loistavia äijiä, joiden kanssa on saanut pelata.

Valmentajan suusta (Aleksi Tanner):

Miska on ollut jo monta vuotta yksi meidän seuramme suurimmista talenteista. Hänellä on valtava fyysinen potentiaali. Hän on kestävä, vahva ja nopea. Jari Alamäki on sanonut, että Miska olisi Ajax Amsterdamissakin ihan oman ikäluokkansa parhaimpia pelaajia. Tämän lisäksi hän on yksi harvoista pelaajista, joita on voinut fyysisten testitulosten osalta suositella ulkomaisiinkin akatemioihin. On todella hienoa, että Miska pääsi nyt HJK:n organisaatioon, missä hän on heti alusta alkaen saanut vastuuta ja onnistumisia. Miska on myös päästään vahva urheilija. Hän ei turhaa jännittele tai pienestä säikähdä. Ihmisenä hän on aivan loistava persoona.

 

Artikkelin valokuvat: Arno Hämäläinen

Luettu 4020 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi