Uutiset

Miehet

perjantai, 06 elokuu 2021 19:09

Jatkuuko pisteputki? RoPS lauantaina EIF:n vieraaksi.

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(2 ääntä)
Jatkuuko pisteputki? RoPS lauantaina EIF:n vieraaksi. Kuva: Arno Hämäläinen

Rovaniemen Palloseura matkustaa lauantaiksi lähes Suomen eteläisimpään kolkkaan. Ottelu Tammisaaren Keskuskentällä alkaa kello 14.00. Pelin näyttävät suorana Hattrick Sports Bar sekä Ruutu+

RoPS ja EIF kohtaavat toistamiseen tälle kaudelle. Kesäkuun alussa Rovaniemellä joukkueet päätyivät maalittomaan tasapeliin.

Ottelussa puhutti jälkikäteen Jonathan Vervoortin hylätty maali, mutta sen jälkeen RoPS on laittanut verkkoja heilumaan.

Simo Roihasta on noussut Ykkösen kuumin pelaaja – kahdeksan maalia seitsemään viimeiseen otteluun.

Hyvässä vireessä on myös Vertti Hänninen, jonka osumilla RoPS haki edellisessä ottelussaan vieraspisteet Oulunkylän Gnistanilta.

EIF:llä maalijyvän on löytänyt parhaiten venäläisvahvistus Stanislav Efimov, joka iski viime sunnuntaina Musan Salamaa vastaan kolme maalia. EIF voitti koko ottelun peräti 2-6 (1-3).

Huomenna EIF:ltä puuttuu pelikiellon vuoksi heidän kauden toiseksi vaarallisin maalintekijänsä Olli Jakonen, mutta tammisaarelaisilla on edelleen laadukas kokoonpano.

EIF:n miehistö ainoastaan vahvistui Robin Sidin palattua SJK:sta takaisin kasvattajaseuraansa.

- Robin Sid on todella laadukas pelaaja tähän sarjaa, kehaisee RoPS:n päävalmentaja Mikko Mannilakin.

- Lisäksi he ovat saaneet loukkaantuneiden listalta takaisin hyviä hyökkäyspään ja keskikentän pelaajia.

EIF on ollut tällä kaudella kohtalaisen korttiherkkä joukkue – he ovat keränneet jo peräti 35 varoitusta sekä kolme ulosajoa.

Espanjalaisen Guillem Santesmasesin valmentava EIF ei kuitenkaan ole mikään rymistelyjoukkue, vaan pelaa hyvää jalkapalloa.

- EIF on sarjan parhaita joukkueita luomaan vastustajalle ongelmia heidän pallonliikuttelullaan sekä tavalla, jolla he täyttävät kentän, Mannila kuvailee.

- Meille tulee olemaan kova haaste, että saamme pelattua heidän vahvuutensa pois.

Miehistön osalta Mannila taustajoukkoineen joutuu kasailemaan uudenlaista palapeliä. Sairastuvalta ei ole nousemassa uusia pelaajia, jonka lisäksi Simo Roiha ja Nino Roffelsen ovat pelikiellossa.

Uudet pelaajat Geoffrey Acheampong sekä Rodrigo Antunes ovat olleet täysipainoisesti mukana joukkueen harjoituksissa, mutta heistä kumpikaan ei ole hyökkääjä.

- Se on haaste, kun yksi pelipakka tyhjenee kokonaan, RoPS:n päävalmentaja myöntää.

- Toisaalta meillä on käytössä meidän noin 14 pelaajan ydinryhmä, joka on pelannut käytännössä koko ajan. Jotain muutoksia meidän on silti pakko tehdä.

Positiivisia uutisiakin miehistön puolelta on. Jussi Niska on päässyt palaamaan pelikentille pitkän loukkaantumisjakson päätteeksi, ja pystyi jo RoPS:n edellisessä ottelussa pelaamaan mukavat 25 minuuttia.

RoPS 5 edellistä ottelua

11.7. MP - RoPS 0-0 (0-0)
17.7. RoPS - JIPPO 2-0 (1-0)
24.7. PK-35 - RoPS 1-3 (1-3)
28.7. RoPS - MuSa 2-0 (0-0)
1.8. Gnistan - RoPS 1-2 (0-1)

EIF 5 edellistä ottelua

30.6. VPS - EIF 2-1 (2-0)
17.7. EIF - MP 2-1 (1-1)
24.7. JIPPO - EIF 2-0 (1-0)
28.7. EIF - PK-35 0-0 (0-0)
1.8. MuSa - EIF 2-6 (1-3)

Luettu 1534 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi