Uutiset

Miehet

sunnuntai, 11 heinäkuu 2021 21:50

RoPS:n täydellinen ryöstö Mikkelistä senttien päässä – Miikka Mujusen torjunnoilla kuitenkin tasapelipiste

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(2 ääntä)
RoPS:n täydellinen ryöstö Mikkelistä senttien päässä – Miikka Mujusen torjunnoilla kuitenkin tasapelipiste Kuva: Julius Pitkäaho

Rovaniemen Palloseura ja Mikkelin Palloilijat tasasivat pisteet toistamiseen tällä kaudella. Maalittomana päättyneen ottelun dramaattisimmat hetket nähtiin lisäajan päätösminuutilla.

Ottelun avausjakso oli selkeästi isäntäjoukkue MP:n hallintaa. RoPS joutui olemaan pitkiä jaksoja syvällä omalla kenttäpuoliskolla, eikä tilanteenvaihdoista juurikaan saatu luotua vaaraa vastustajan kenttäpuoliskolle.

Toisaalta RoPS oli terävä omalla rangaistusalueellaan, eikä myöskään MP saanut luotua tilanteita, joita voisi luokitella varmoiksi maalipaikoiksi.

Jakson merkittävimmät tilanteet olivat kenties MP:n Oliver Kangaslahden Sami Sipolalle tarjoilema lonkkataklaus sekä Mohammed Adamsin rohkea, mutta oikea-aikainen liukutaklaus, jolla hän riisti rangaistusalueella pallon MP:n Samson Ebukalta.

- Ensimmäinen jakso oli tämän kauden heikoimpia. Olimme täysin jyrän alla ja pallollinen pelaaminen oli luokatonta, RoPS:n päävalmentaja Mikko Mannila jyrisi.

- Varmasti pelissä oli rakenteellisiakin ongelmia, mutta myös ihan pallon käsittelyssä. Emme saaneet syöttöjä omille sinne päinkään, eikä myöskään liikettä ollut tarpeeksi.

Mannila mainitsi samalla Mikkelin Urheilupuiston luonnonnurmen. RoPS harjoittelee ja pelaa kotonaan nahkealla keinonurmella, eikä kakkoskenttänä käytetty Susivouti vertaudu mitenkään Mikkelin priimakunnossa olleeseen luonnonnurmeen.

Toisen jakson alkuun RoPS:n avauspelaaminen oli edelleen vaikeaa. Mannila oli puoliajalla suorittanut yhden vaihdon. Otto Kemppainen tuli kolhitun Sami Sipolan tilalle.

Yksi pidempi hallintajakso 50. minuutilla olisi voinut tuoda vieraille tulosta. Muuten koko jakson kuva pysyi avausjakson kaltaisena.

Pisteen RoPS:lle pelasti lopulta maalivahti Miikka Mujunen.

Pelätty maalipyssy Samson Ebuka pelattiin täysin vapaaksi viiden metrin rajalle, mutta Mujunen reagoi ja pelasti vieraat. Vain pari minuuttia myöhemmin Samson puski kauempaa, mutta Mujunen pysyi edelleen pallon tiellä.

- Meillä oli ongelmia, mutta aina se ei ole omaa heikkoutta, vaan MP oli tänään todella hyvä, Mannila myönsi.

- MP:llä oli paikkoja, mutta saimme ne aina blokattua tai Miikka torjuttua. Toisaalta me tehtiin todella paljon virheitä, joista ne paikat tuli.

RoPS oli kuitenkin senttien päässä täydellisestä ryöstöstä.

Lisäajan viimeminuuteilla Didis Lutumba-Pitahin keskitys löysi maalilta Simo Roihan, mutta tuomariston osalta tilanne ja siitä syntynyt maali nähtiin paitsioksi.

Hidastusten ja pysäytyskuvienkin jälkeen tuomio jäi kiistanalaiseksi.

- Ihmiset tekevät joskus virheitä, myös erotuomarit. Ei siihen voi enempää todeta, Mannila tyytyi sanomaan.

- Mutta jos jättää sen viimeisen tilanteen pois, piste oli tänään meiltä maksimisuoritus.

RoPS:n kausi jatkuu viikon kuluttua lauantaina, jolloin Napapiirille saapuu Joensuun JIPPO. Ottelu alkaa kello 17.00. Mikäli asiat sujuvat ongelmitta, myös pelaajauutisia voi ensi viikolla olla luvassa.

MP - RoPS (0-0)

RoPS kokoonpano

1 Miikka Mujunen
4 Mohammed Adams
6 Nino Roffelsen (72' Eerik Kantola)
7 Veka Pyyny (62' Jarkko Luiro)
8 Vili Saarikoski
13 Didis Lutumba-Pitah
17 Luka Kuittinen
18 Vertti Hänninen
19 Joona Lahdenmäki
20 Simo Roiha
25 Sami Sipola (46' Otto Kemppainen)

12 Mikko Rantala
2 Otto Kemppainen
24 Severi Salmirinne
26 Eerik Kantola
28 Jarkko Luiro

Ottelun huippuhetket

Luettu 2878 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi