Uutiset

Miehet

sunnuntai, 13 kesäkuu 2021 22:12

TPS maalin verran parempi Keskuskentällä. RoPS:n Miska Ylitolva säväytti debyyttiottelussaan.

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(1 ääni)
Miska Ylitolvan debyytti Miesten Ykkösessä oli erinomainen. Miska Ylitolvan debyytti Miesten Ykkösessä oli erinomainen.

Rovaniemen Palloseura kärsi maalin tappion 0-1 (0-1) Turun Palloseuralle. Ottelun ainoasta maalista vastasi TPS:n Albijon Muzaci avausjakson viidennellä lisäaikaminuutilla.

Ottelussa ei ollut rovaniemeläisittäin mitään hätää. Odotettiin jo avausjakson päättymistä.

Mohammed Adams lähti nousemaan. Kosketus oli liian kova, pallo karkasi, Adams joutui rikkomaan. Seuranneesta vapaapotkusta Kalle Taimi nosti pallon vaarattoman oloisesti RoPS-maalille.

Pallo livahti RoPS-puolustajan jalkojen läpi. Koppi olisi ollut Miikka Mujuselle helppo, ellei Albijon Muzaci olisi saanut jalkaansa väliin toisen RoPS-puolustajan edestä.

- Harmittaa se maali, RoPS:n päävalmentaja Mikko Mannila myönsi.

- Meillä katosi fokus jo edellisessä tilanteessa. Olimme vähän ylikierroksilla, hermokontrolli katosi ja se näkyi heti seuraavassakin tilanteessa.

Maalia lukuun ottamatta RoPS hallitsi käytännössä koko avausjaksoa. RoPS pystyi pitkiin hyökkäyksiin ja sai aiheutettua uhkaa TPS:n rangaistusalueelle.

TPS iski nopeista tilanteenvaihdoista, mutta RoPS-vahti Mujunen sai olla kohtalaisen levollisena.

- Meillä oli parempi kontrolli kuin parissa edellisessä matsissa, Mannila arvioi.

- Se rakenne, miten otimme ensimmäisen vaiheen, siinä oli paljon hyvää. Saimme toimitettua palloa boksiin, mutta emme tarpeeksi laadukkaasti, emmekä löytäneet vapaita pelaajia.

Toisen jakson alkuun RoPS joutui olemaan vastaanottavampi osapuoli. TPS pystyi pitämään palloa ylhäällä, eikä RoPS päässyt kunnolla liikkeelle omalta kenttäpuoliskoltaan.

- Toisinaan vastustajakin tekee asioita hyvin, Mannila kehaisi RoPS:n pelin hyydyttänyttä Turun Palloseuraa.

Jakson edetessä pidemmälle RoPS pääsi takaisin niskan päälle. Hallinta ei kuitenkaan manifestoitunut huippuluokan maalipaikkoihin.

Mannila ei lähtenyt spekuloimaan poissaolijoilla. RoPS:n kokoonpanosta puuttui tänään erityisesti hyökkäyspään voimaa sekä nopeita jalkoja.

Poissaolot ovat aina mahdollisuus jollekin uudelle. Yksi isäntien positiivisimpia oli nuori Miska Ylitolva, joka pelasi nyt ensimmäisen ottelunsa Miesten Ykkösessä.

- Miska oli varmasti meidän vaarallisin pelaajamme, päävalmentaja Mannila suitsutti.

- Hän haastoi, ohitti vastustajia ja pääsi boksiin. Miskan viimeiset valinnatkin olivat hyviä, mutta me emme onnistuneet täyttämään boksia tarpeeksi hyvin. Hyvä esitys. Miska on monipuolinen pelaaja.

Rovaniemen Palloseura pelaa kaksi seuraavaa otteluaan vieraissa. Seuraava kotiottelu on sunnuntaina 4. heinäkuuta kello 18.30. Napapiirille saapuu Pietarsaaren FF Jaro.

RoPS - TPS 0-1 (0-1)

45+5 0-1 Albijon Muzaci

RoPS kokoonpano

1 Miikka Mujunen
4 Mohammed Adams (86' Tuomas Kaukua)
5 Jonathan Vervoort
6 Nino Roffelsen (70' Vili Saarikoski)
13 Didis Lutumba-Pitah (64' Otto Kemppainen)
15 Miska Ylitolva
17 Luka Kuittinen
18 Vertti Hänninen
20 Simo Roiha
22 Sacha Petshi
28 Jarkko Luiro (64' Sampo Ala)

12 Mikko Rantala
2 Otto Kemppainen
8 Vili Saarikoski
10 Tuomas Kaukua
19 Joona Lahdenmäki
24 Sampo Ala
25 Sami Sipola

Rönkä Voimasarvet

3 Miska Ylitolva
2 Jonathan Vervoort
1 Sacha Petshi

Ottelun huippuhetket

Luettu 1944 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi