Uutiset

Miehet

lauantai, 12 kesäkuu 2021 14:16

Isoja pisteitä jaossa sunnuntaina. Tintti Johanssonin TPS saapuu Napapiirille.

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(2 ääntä)
Vuosi sitten Keskuskentällä joukkueiden välillä käytiin tiukka vääntö. Vuosi sitten Keskuskentällä joukkueiden välillä käytiin tiukka vääntö. Kuva: Oona Sarajärvi

Kaimaseurat Rovaniemen Palloseura ja Turun Palloseura kohtaavat sunnuntaina Ykkösen seitsemännen kierroksen ottelussa. Kamppailu Rovaniemen Keskuskentällä käynnistyy kello 18.00.

Ennen sunnuntain ottelua Rovaniemen Palloseura on Ykkösessä neljäntenä ja TPS vasta sijalla kymmenen.

Mutta tämän kauden Ykkönen on erittäin tasainen. Eroa Jonatan Johanssonin luotsaaman TPS:n ja RoPS:n välillä on vaivaiset kaksi pistettä.

Itse asiassa kaikki Ykkösen kasitoista joukkuetta mahtuvat vaivaisen kuuden pisteen sisään.

- Pidän edelleen TPS:aa yhtenä sarjan vaarallisimmista joukkueista. Toistaiseksi he ovat olleet peleissään jopa huono-onnisia, RoPS-luotsi Mikko Mannila arvioi.

- He ovat luoneet tarpeeksi mahdollisuuksia ja hyviä maalipaikkoja otteluiden voittamiseen. Esimerkiksi JIPPOa vastaan olisi ollut todennäköisyyksien mukaista, että TPS olisi ottanut täydet pisteet.

TPS tippui täksi kaudeksi Ykköseen Rovaniemen Palloseuran tavoin – turkulaiset tosin vasta karsintojen kautta.

Molemmat joukkueet ovat uudistuneet kauden takaisesta melkoisesti, mutta TPS on onnistunut pitämään myös merkittävän osan runkopelaajiaan. Vahvistusten puolella on mm. RoPS:ssa viime kaudella esiintynyt puolustaja Atte Sihvonen.

- TPS:n alakerta on hyvä, jonka lisäksi heillä on myös puolustavasti ajattelevia keskikenttiä. Heitä vastaan on vaikea tehdä maaleja, Mannila kehaisee huomista vastustajaansa.

Poissaolot voivat tosin värittää huomista peliä. Erityisesti TPS:llä lista on pitkä. Varsinkin hyökkääjä Oskari Jakosen ja puolustaja Kalle Taimin puuttuminen kokoonpanosta kirpaissee turkulaisia.

Toisaalta mm. Juri Kinnunen, Rasmus Holma ja jo kertaalleen mainittu Atte Sihvonen huolehtivat siitä, ettei TPS:n puolustusta helposti murreta.

Viimeisenä lukkona häärii Veikkausliigastakin erinomaisen tuttu maalivahti Jere Koponen. TPS:n on päästänyt sarjassa vähiten maaleja PK-35:n ja VPS:n jälkeen.

RoPS:lla on edessään haaste. Edellisessä kotipelissä Tammisaarein EIF:ä vastaan joukkue jäi maalinteossa nollille.

- Meidän täytyy saada parempi kontrolli koko pallolliseen peliin. Miten meidän tuet toimivat ja miten me liikutaan oikeisiin paikkoihin, Mannila painottaa.

- Meidän on löydettävä ne hetket, jolloin on edullista edetä, ja kun hetket löytyvät, niin sitten täytyy mennä.

Pallollinen kontrolli tarkoittaa myös oman pään varjelemista.

- Pallosta on pystyttävä pitämään huolta. Ne ajat, jolloin joudumme itse puolustamaan, on saatava vähemmäksi, RoPS:n päävalmentaja korostaa.

Rovaniemen Palloseuran kokoonpanoon palaa pelikieltonsa kärsinyt Mohammed Adams. Edellisessä pelissä loukkaantunut Srdjan Vujaklija on poissa. Hänen kohdallaan ei ole vielä tarkempaa arvioita poissaolon pituudesta. Tuomas Kaukuan pelaaminen ratkeaa lähempänä ottelua.

RoPS 5 edellistä ottelua

13.5. JIPPO - RoPS 1-2 (1-0)
16.5. RoPS - PK-35 2-0 (1-0)
22.5. MuSa - RoPS 3-1 (2-0)
30.5. RoPS - Gnistan 1-2 (0-1)
6.6. RoPS - EIF 0-0 (0-0)

TPS 5 edellistä ottelua

13.5. KPV - TPS 1-1 (0-0)
17.5. TPS - FF Jaro 1-2 (1-1)
23.5. MP - TPS 1-2 (0-1)
29.5. TPS - JIPPO 0-1 (0-0)
6.6. PK-35 - TPS 0-0 (0-0)

Luettu 1372 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi