Uutiset

Miehet

sunnuntai, 06 kesäkuu 2021 22:00

RoPS ja EIF päätyivät maalittomaan. Ratkaisuvihellyksistä jälleen puhuttavaa.

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(5 ääntä)

Rovaniemen Palloseura ja Ekenäs IF tasasivat pisteet maalittomaan tasapeliin. Puhuttamaan jäivät tuomariratkaisut sekä RoPS:n loukkaantumiset.

Erotuomarin ratkaisujen taakse on turhanpäiväistä piiloutua, mutta joskus nekin on hyvä mainita.

RoPS:n ja EIF:n kohtaamisessa erityisesti päätuomari Daniel Enkvistin kolme päätösjakson ratkaisua hämmensivät isäntiä.

Kotiyleisöltä kysyttäessä RoPS:lle jäi viheltämättä kaksi rangaistuspotkua selkeistä käsivirheistä, eikä kovin selkeä ollut syy, miksi Simo Roihan maali hylättiin.

Roiha toki ajoi voimakkaasti maalille EIF-pelaajan kyyristyessä sivuvaparissa paikoilleen.

- En ole nähnyt mahdollisia käsivirheitä vielä videolta, RoPS:n päävalmentaja Mikko Mannila kuittasi pelin jälkeen.

- Mutta se Simon hylätty maali oli aika erikoinen. Sellaisia törmäämisiä rangaistusalueella tuleekin. Pitää uskoa, että nämä kolikonheittotilanteet kääntyy joskus meillekin.

Itse ottelun RoPS aloitti väkevästi. Jo neljännellä minuutilla Vili Saarikoski lähetti Srdjan Vujaklijan vapaaksi. EIF-vahti Mehdi El Moutacim pelasti omansa vastaantulollaan, mutta jatkotilanteestakin RoPS olisi voinut ratkaista.

Muutoin avausjaksolla ei maaleilla juhlittu aivan jakson loppuminuutteja lukuun ottamatta. EIF sai kovan paineen RoPS-päätyyn, mutta tänään RoPS-puolustus piti oman rangaistusalueensa puhtaana.

- Emme pystyneet toteuttamaan omaa pelisuunnitelmaa keskikorkean ja korkean blokin osalta. EIF pystyi pelaamaan sen auki, Mannila kertasi.

- Toiselle jaksolle halusimme aloittaa prässäämisen ylempää ja myös wingbackit ylemmäs. Se onnistui muutaman kerran, mutta näitä hetkiä pitäisi saada vielä enemmän.

Toiselle jaksolle RoPS vaihtoi loukkaantuneen Tuomas Kaukuan sekä Vili Saarikosken tilalle Simo Roihan ja Sacha Petshin.

Erityisesti Roiha oli pelipäällä. Heti jakson avausminuutilla Roiha rouhi päädyssä ja hankki viheltämättä jääneen rangaistuspotkun.

Roihan esityöstä rakennettiin myös Nino Roffelsenin vetopaikka kymmenisen minuuttia myöhemmin. Roiha itse teki ottelun ainoan osuman, mutta se vihellettiin Roihan omaksi virheeksi.

RoPS:n painostaessa ottelun kenties ratkaisevin hetki oli hyökkääjä Srdjan Vujaklijan loukkaantuminen.

Vujaklija kamppaili EIF-puolustajan kanssa lähellä vieraiden rangaistusaluetta. Kuvista katsoen Vujaklijan jalka yksinkertaisesti tarrasi kiinni, ja serbihyökkääjä kaatui tuskaisena nurmeen.

Rovaniemen Keskuskentällä ei ole kastelujärjestelmää, ja lämpimällä kelillä nurmesta tulee tunnetusti erittäin nihkeä.

- Vujan loukkaantumisen jälkeen meillä ei enää ollut hyökkäyksessä selkeää kohdetta, Mannila harmitteli.

- Pelaajat tekivät paljon töitä, vaihdosta tulleet pelaajat toivat uutta energiaa, mutta hyökkääminen ei ollut enää niin kontrolloitua.

Tasapelipiste sarjajohtajalta on kuitenkin kelvollinen tulos. Tärkeimpänä RoPS myös onnistui pitämään oman maalinsa puhtaana saran tehokkainta hyökkäystä vastaan.

- Onnistuimme puolustamaan omaa boksia. EIF on hyvä pallollinen joukkue, joka pystyy tuottamaan vastustajilleen ongelmia, Mannila myönsi.

Rovaniemen Palloseuran kausi Miesten Ykkösessä jatkuu jo ensi sunnuntaina. Napapiirille saapuu sarjassa tällä hetkellä oleva Turun Palloseura.

RoPS kokoonpano

1 Miikka Mujunen
2 Otto Kemppainen
5 Jonathan Vervoort
6 Nino Roffelsen (85' Sami Sipola)
8 Vili Saarikoski (46' Sacha Petshi)
10 Tuomas Kaukua (46' Simo Roiha)
13 Didis Lutumba-Pitah
17 Luka Kuittinen
18 Vertti Hänninen
19 Joona Lahdenmäki
34 Srdan Vujaklija (68' Veka Pyyny)

12 Mikko Rantala
7 Veka Pyyny
20 Simo Roiha
22 Sacha Petshi
25 Sami Sipola
26 Eerik Kantola
28 Jarkko Luiro

Rönkä Voimapelaajat

3 Vertti Hänninen
2 Luka Kuittinen
1 Simo Roiha

Ottelun huippuhetket

Luettu 1583 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi