Uutiset

Miehet

sunnuntai, 11 huhtikuu 2021 22:12

RoPS ja JS Hercules pelasivat harjoitusottelussa maalittoman tasapelin - "Hyvä, että saimme tällaisen pelin alle"

Arvostele tätä artikkelia
(1 ääni)

Rovaniemen Palloseura ja JS Hercules pelasivat lauantailta siirretyn harjoitusottelunsa tänään Rovaniemen Keskuskentällä. Maaleja ei nähty kumpaankaan päähän, kun joukkueet pelasivat 0-0-tasapelin.

RoPSin ja oululaisen JS Herculesin oli tarkoitus kohdata toisensa harjoitusottelussa jo lauantaina, mutta rankka lumisade yllätti jalkapalloilijat ja kamppailu siirrettiin sunnuntaille.

Ottelu oli hyvin erilainen kuin rovaniemeläisten kauden aikaisemmat pelit, sillä vierailijat puolustivat läpi ottelun tiiviisti erittäin syvältä. Kakkosen oman lohkonsa yksi suosikeista osaa pelata vahvuuksillaan, ja tästä on jo saatu osviittaa aikaisemmin keväällä, kun se kaatoi harjoitusottelussa veikkausliigaseura AC Oulun 1-0-lukemin.

- On hyvä asia, että saimme tällaisen pelin alle. Pelataan kotikentällä ja vastustajalla on matala blokki, joka meidän pitäisi pystyä murtamaan. Tänään ei onnistuttu siinä niin, että se olisi tulostaululla näkynyt, RoPS-valmentaja Mikko Mannila sanoi ottelun jälkeen.

RoPS siis hallitsi palloa ja pyrki murtamaan tiiviin puolustuksen. Tehtävässä onnistuttiin ajoittain, sillä hyviä maalintekotilanteita oli useita. Palkintoa ei kuitenkaan tällä kertaa tullut. Vaikka maaliton tasapeli ei tyydyttänyt Mannilaa, löysi hän ottelusta sekä onnistumisia että tärkeitä oppeja kauden alkua kohti mentäessä.

- Muutama painopisteasia tässä tyydytti. Esimerkiksi se, miten me ensimmäisellä puoliajalla reagoimme pallon menetyksiin: pystyimme voittamaan sen heti ylhäällä takaisin ja jatkamaan hyökkäystä.

- Luotiinhan me aika paljon maalintekopaikkojakin, mutta aina kun on nollat taululla, voidaan sanoa, että olisi pitänyt luoda enemmän. Meidän pitää terävöittää pitkiä organisoituja hyökkäyksiämme.

Vaikka RoPSilta puuttui muutamia pelaajia alakerrasta, onnistui puolustuspelaaminen ongelmitta. Herculeksen hyökkäykset olivat vähissä, ja ne harvat RoPS selvitti tyylikkäästi.

- Heillä ei tainnut olla yhtään vaarallista hyökkäystä tai laukausta, Mannila sanoi tyytyväisenä.

RoPSin pelaamista sekoitti toisella puoliajalla myös muutamat pakon edessä tehdyt vaihdot. Heti ottelun jälkeen vaikutti kuitenkin siltä, että kumpikaan tapauksista ei ollut vakava.

- Joona Lahdenmäki sai ensimmäisen puoliajan lopussa osuman päähän. Hän oli tolkuissaan, mutta noiden kanssa ei ole järkeä ottaa riskiä. Tuomas Kaukua puolestaan sai iskun tilanteessa, josta pääsimme hyökkäämään kahdella nollaa vastaan. Kova tälli se oli, mutta toivottavasti ei mitään vakavampaa, Mannila kertasi.

Pelaajalistalta löytyi myös positiivisia uutisia. Tuoreet hankinnat Sacha Petshi, Srdjan Vujaklija ja Sami Sipola olivat kaikki avauskokoonpanossa.

- Meidän pitää oppia käyttämään heidän vahvuuksiaan niin paljon kuin mahdollista, ja heidän tulee oppia, mitkä ovat kanssapelaajiensa vahvuudet. Ne ovat tosi tärkeää infoa näistä pelistä.

- Petshi oli paljon esillä ja hän oli hyvä pallollisessa vaiheessa. Olimme sopineet jo etukäteen, että hän pelaa vain tunnin.

- Olisin toivonut, että "Vujaa" olisimme saaneet käytettyä hieman enemmän tuollaista blokkia vastaan. Toki olemme pelanneet koko talven ilman reilumman kokoista hyökkääjää, ja vaikka sitä ollaankin jo harjoiteltu, se ei tule sieltä vielä. Nyt meillä kuitenkin on siellä pelaaja, jolle voi pelata selkä maalia päin ja hän pystyy pitämään palloa hyvin. Se ottaa aikansa, koska aikaisemmin meillä on ollut siellä pienempiä ja vikkelämpiä pelaajia.

- Sipolan kohdalla oli tärkeää, että hän pääsi pelaamaan loppua lukuun ottamatta sitä parasta pelipaikkaansa. Hänenkin kohdallaan prosessi on alussa, mutta totta kai haluamme kauden edetessä enemmän murtautumisia myös siltä puolelta.

RoPSin seuraava harjoitusottelu pelataan 18.4., kun oululaisseuroista vuorostaan veikkausliigaan noussut AC Oulu saapuu Rovaniemen Keskuskentälle. Ottelu tullaan pelaamaan tämän päiväisen pelin tavoin ilman yleisöä.

RoPSin kokoonpano

1 Miika Mujunen
15 Jussi Niska
19 Tuomas Kaukua <-> Sipola *
37 Joona Lahdenmäki <-> Saarikoski 45'
45 Vertti Hänninen
46 Mohammed Adams
48 Elmeri Hirvonen <-> Pyyny 45'
49 Luka Kuittinen51 Sami Sipola* <-> Ylitolva 62'
56 Sacha Petshi <-> Lutumba-Pitah 62'
57 Srdjan Vujaklija <-> Luiro 45'
* Sipola palasi ottelun lopussa vaihdosta kentälle Kaukuan loukkaantumisen myötä.

Vaihtopenkki

12 Mikko Rantala
18 Veka Pyyny -> Hirvonen 45'
28 Jarkko Luiro -> Vujaklija 45'
50 Miska Ylitolva -> Sipola 62'
52 Didis Lutumba-Pitah -> Petshi 62'
55 Vili Saarikoski -> Lahdenmäki 45'

Luettu 955 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi