perjantai, 09 huhtikuu 2021 20:51

Herkkuja Napapiirille – RoPS kohtaa harjoitusottelussa JS Herculesin

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(2 ääntä)
RoPS:n topparit Joona Lahdenmäki ja Mohammed Adams ovat valmiina JS Herculesin kohtaamiseen RoPS:n topparit Joona Lahdenmäki ja Mohammed Adams ovat valmiina JS Herculesin kohtaamiseen

Mikäli perjantaina iltapäivällä alkanut lumisade ei sotke tilannetta, kohtaavat RoPS ja oululainen JS Hercules huomenna lauantaina. Ottelun on määrä alkaa kello 15.00. Pelin näyttävät suorana Lapin Kansa ja Kaleva.

Koronaepidemian edelleen rajoittaessa yleisötilaisuuksia tehtiin Palloliitossa ajoissa päätös Ykkösen sarjakauden siirtämisestä toukokuulle.

RoPS:lle tilanteessa oli puolensakin. Joukkueen kasaaminen oli alun perinkin ajoitettu maaliskuun loppuun. Nyt joukkue saa moninkertaisen määrän yhteisiä tapahtumia ennen sarjakauden alkua.

Päävalmentaja Mikko Mannila tunnistaa saman, mutta toisaalta urheilijan veri vetää pelikentille.

- Mentaalipuolella pelaajat ja valmentajat haluaisivat aloittaa sarjan mahdollisimman pian. Tämä on ollut pitkä preseason, Mannila sanoo.

- Mutta saamme työskennellä koko joukkueena enemmän, käydä asioita läpi ja myös tutustua toisiimme. Meille on tullut viime viikkoina täysin uusia pelaajia. Nyt heillä on aikaa sopeutua meidän pelitapaan ja Rovaniemeen – hienoon kaupunkiin.

RoPS pelaa huhtikuussa neljä harjoitusottelua, joista huominen JS Herculesin kohtaaminen sekä ensi viikon sunnuntain AC Oulu ja sitä seuraavan lauantain FF Jaron kohtaaminen on jo varmistettu. Neljännelle ottelulle odotetaan vielä lopullista vahvistusta.

Harjoituksissakaan ei olla löysäilty. Se tietää, että myös kuormitusta kertyy – suunnitellusti.

- Tilanne on, että olemme jonkin verran kuormittuneita, Mannila myöntää.

- Huomisessa pelissä pyrimme saamaan tietyille pelaajille kovia minuutteja, ja vastaavasti tietyt pelaajat eivät pelaa.

Poissa ovat Jonathan Vervoort, Nino Roffelsen, Eerik Kantola sekä Otto Kemppainen. Kenenkään neljän kohdalla tilanne ei ole huolestuttava, ja heidän odotetaan olevan kokoonpanossa jo lopuissa harjoituspeleissä.

Myös Simo Roihaa pidetään edelleen sivussa, mutta hän on ollut kuluvalla viikolla täysipainoisesti mukana joukkueen harjoituksissa.

Sen sijaan kentällä tullaan näkemään mm. uusi hyökkääjä Srdjan Vujaklija sekä roteva keskikenttämies Sacha Petshi.

- Haluan myös nähdä, että olemme työteliäs kollektiivi, RoPS-valmentaja Mannila painottaa.

- Meidän on näytettävä ennen sarjakautta sellaisia elkeitä, että tämä on meidän kotikenttä, me olemme täällä isäntiä eikä täältä tulla hakemaan tulosta.

RoPS:n ja JS Herculesin kohtaaminen alkaa lauantaina 10.4.2021 kello 15.00 Rovaniemen Keskuskentällä. Peli käydään edelleen ilman yleisöä, mutta ottelun näyttää suorana Lapin Kansa ja Kaleva.

Luettu 943 kertaa