perjantai, 12 helmikuu 2021 15:15

Toivottu sopimus - Veka Pyyny jatkaa Rovaniemen Palloseurassa.

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(4 ääntä)

Laitahyökkääjä Veka Pyyny, 21, pelaa Rovaniemen Palloseurassa kaudella 2021. RoPS ja Pyyny allekirjoittivat tänään vuoden mittaisen jatkosopimuksen.

Veka Pyyny on tyytyväinen saatuaan tulevan kauden kuviot selviksi. Hän oli ilman sopimusta viime kauden loppumisesta saakka.

- Mietin pitkään erilaisia vaihtoehtoja ja nyt olen todella tyytyväinen, että pääsin sopimukseen RoPS:n kanssa, Pyyny iloitsee.

- Fiilikset ovat hyvät. Pääsen taas keskittymään kunnolla futikseen.

Tammikuussa 21 vuotta täyttänyt Pyyny on erittäin lupaava kotimainen hyökkääjä.

Pyyny debytoi Veikkausliigassa kesäkuussa 2018. Kaudesta 2019 odotettiin todellista läpimurtoa, mutta se vuosi jäi kokonaan väliin pahan loukkaantumisen vuoksi.

Tällä kertaa Pyyny pääsee aloittamaan kauden ehjän harjoitusjakson päätteeksi ja pitkästä aikaa täysin terveenä.

- Sitäkin kautta on isot odotukset, Pyyny myöntää.

Pelaajana Pyyny on nopea ja taitava pallollisena. Tällä kertaa hänen roolinsa joukkueessa tulee kuitenkin muuttumaan.

Aiemmin junioriosaston edustajana hän on nyt joukkueensa kokeneempaa osastoa.

- Onhan se uusi tilanne, Pyyny naurahtaa.

- Tavoitteena on ottaa mahdollisimman iso rooli joukkueessa ja pelata mahdollisimman vahva kausi Ykkösessä.

Omalta osaltaan hän tietää, mitä haluaa itseltään nähdä.

- Omat vahvuuteni ovat hyökkäyspäässä. Siellä pystyn eniten auttamaan joukkuetta, Pyyny tiivistää.

- Maaleja, syöttöjä ja tehoja niin paljon kuin pystyy. Ensi kaudella on tarkoitus lyödä kunnolla läpi.

Aiemmin talvella monivoutiset sopimukset edustusjoukkueen kanssa ovat tehneet puolustaja Joona Lahdenmäki sekä keskikenttäpelaajat Vertti Hänninen ja Riku-Veli Niska.

Rovaniemen Palloseuran kausi jatkuu ensi sunnuntaina 14.2. Suomen Cupin ottelulla Vaasan Palloseuraa vastaan. Koronarajoitusten vuoksi ottelu pelataan suljetuin ovin. Pelin näyttää suorana Ruutu+

Luettu 2910 kertaa