Uutiset

Miehet

maanantai, 19 lokakuu 2020 23:15

Raskas tappio Turusta. RoPS romahti jo avausjaksolla.

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Rovaniemen Palloseura ei saanut toivomaansa piristysruisketta Turun Kupittaalta. Putoamiskamppailun kannalta tärkeässä ottelussa TPS otti selvänumeroisen 4 – 1 (3 – 0) kotivoiton.

RoPS vei pallonhallinnan. RoPS vei kulmat. RoPS olisi voinut siirtyä ottelussa johtoon jo alkuminuuteilla Kalle Katzin paikasta.

Otteluita ei kuitenkaan voiteta konditionaaleilla vaan maaleilla. Niissä TPS oli tänään selvänumeroisesti parempi.

Jalkapallossa maalit syntyvät usein vastustajan virheistä, mutta tälläkin kertaa RoPS:n virheet vaikuttivat tavattoman helpoilta.

Saman myönsi myös RoPS:n päävalmentaja Mikko Mannila.

- Meidän hyvä jakso päättyi liian usein siihen, että TPS teki maalin, Manninen sanoi pelin jälkeen.

- Tekemistä leimaa huolimattomuus. Toisessakin maalissa TPS:n pitkän avauksen jälkeen voitimme kakkospallon, mutta menetimme sen liian helposti takaisin kotijoukkueelle.

TPS:n avausmaali syntyi syötönkatkosta. Toisessa maalissa TPS:n prässi yksinkertaisesti riisti pallon pois. Avausjakson kolmas osuma syntyi erikoistilanteesta, joita myöskin oltiin teroitettu.

- Ei mikään joukkue kestä tällaista määrää helppoja maaleja, Mannila pyöritteli.

- Tämä on iso pettymys. Olimme ladanneet paljon tähän otteluun. Näytti siltä, että joukkue olisi valmis, mutta pettymysten käsittely ottelun aikana on nyt hankalaa.

TPS:n neljäs osuma toisen jakson avausjaksolla vaikutti aavistuksen kyseenalaiselta.

Päätuomari Mohammad El-Amaran näkemyksen mukaan Kalle Katz kuitenkin rikkoi Santeri Haaralaa rangaistuspotkun arvoisesti.

RoPS:ssakin näytillä käynyt Haarala ei pilkulta erehtynyt, vaan viimeisteli hattutemppunsa. Avausjaksolla Haarala oli myös näyttävästi mukana estäessään Kalle Katzin maalintekoaikeet.

Pientä lohtua RoPS:lle kuitenkin toi Matias Tammisen kavennusmaali ottelun lisäajalla. Tamminen oli lähellä myös toista osumaa, mutta se pallo kimposi ylähirrestä takaisin kentälle.

RoPS:lla oli omat haasteensa otteluun valmistautumisessa Napapiirille laskeutuneen lumipyryn vuoksi, mutta sen taakse ei päävalmentaja Mannila kadonnut.

- Jokaisella joukkueella on haasteensa. Ei TPS:kaan ihanteellisessa tilanteessa ollut koronakaranteenien jälkeen, RoPS-luotsi kuittasi.

- Mutta kausi on edelleen kesken ja pelit jatkuvat. Jo torstaina meillä on mahdollisuus pestä kasvomme.

TPS – RoPS 4 – 1 (3 – 1)

17’  1 – 0  Santeri Haarala
31’  2 – 0  Mika Ääritalo
45’  3 – 0  Santeri Haarala
54’  4 – 0  Santeri Haarala (rp)
90’  4 – 1  Matias Tamminen

RoPS kokoonpano

32  Matias Niemelä
5  Kalle Katz
6  Atte Sihvonen
7  Youness Rahimi
8  Obed Malolo
14  Eetu Muinonen
19  Tuomas Kaukua
20  Juho Hyvärinen
23  Enoch Banza
24  Tommi Jäntti
77  Zourab Tsiskaridze  

12  Mikko Rantala
15  Jussi Niska
17  Sampo Ala
21  Matias Tamminen
22  Rasmus Degerman
25  Daniel Carr
27  Samuel Olabisi

Ottelun huippuhetket

Luettu 2420 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi