Uutiset

Miehet

keskiviikko, 23 syyskuu 2020 23:51

Mörkö on viimeinkin selätetty! RoPS:n kauden avausvoitto Valkeakoskelta.

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(7 ääntä)
Mörkö on viimeinkin selätetty! RoPS:n kauden avausvoitto Valkeakoskelta. Oona Sarajärvi

Rovaniemen Palloseuran ennätyksellisen pitkä kuiva jakso päättyi lopultakin Valkeakosken Tehtaan kentälle. RoPS kukisti vierasmatsissa FC Hakan 0 – 2 (0 – 0) Enoch Banzan ja Youness Rahimin maaleilla.

Helpotus oli pelaajille valtava. Vaikka sitä ei mielellään ääneen sanota, jatkuvat tappiot syövät itseluottamusta. Toistuvien epäonnistumisten keskellä on vaikeaa pysyä alati positiivisena.

Keskiviikkona RoPS haki voiton ottelusta, jonka sen oli pakko voittaa. Kaikkien paineiden alla pelaajien suoritus oli tänään vähintäänkin erinomainen.

Iso merkitys on myös päävalmentaja Mikko Mannilalla sekä hänen tuoreella ja kohtalaisen nuorella taustaryhmällään. Mannila toi takaisin uskon ja innostuksen tekemiseen.

RoPS on pelannut aiemminkin tällä kaudella hyvin, mutta Hakaa vastaan se onnistui suunnitelmassaan ottelun loppuun saakka. Joukkue ei sortunut niihin virheisiin, joilla se on aiemmin menettänyt tärkeitä pisteitä vielä ottelun viimeiselläkin minuutilla.

Päästyään kahden maalin johtoasemaan RoPS pelasi kypsästi huolimatta Hakan painostuksesta.

On luonnollista, että tällaisen ottelun loppuminuuteilla syntyy tilanteita, joissa on turvallisinta vain purkaa pallo. Senkin joukkue teki harkiten ja maltilla.

- Tämä oli henkinen taistelu ja tappelu asemasta, RoPS:n päävalmentaja Mikko Mannila kertaili.

- Mutta pelissä oli myös niitä taktisia elementtejä, joita haimme. Meidän vaarallisimmat paikat ja maalit syntyivät aikalailla näistä tilanteista. Meidän ”game plan” toimi suhteellisen hyvin.

RoPS:n alku otteluun oli vahva. Jo viiden minuutin jälkeen Aleksandr Kokolle oli rakennettu parikin paikkaa Enoch Banzan keskityksestä sekä Joonas Vahteran pitkästä avauksesta.

Myös Zurab Tsikaridzen painavan vapaapotkun joutui Haka-vahti Jakob Tånnander tuikkaamaan kulmapotkuksi.

Hakallakin oli paikkansa, mutta RoPS varjeli maaliaan.

- Tänään tämä oli ottelu, jossa se joukkue, joka tekee ensimmäisen maalin, on niskan päällä, RoPS-luotsi Mannila kuvaili.

- Alun jälkeen peli oli hetkittäin kahden joukkueen asemasotaa. Edelliset ottelut painoivat molemmilla, mutta meidän mentaalinen puoli oli tänään vahvempi. Halusimme voittoa.

RoPS pohjusti voittonsa toisen jakson alkuun.

Juho Hyvärinen oli lähellä maalintekoa päästyään Youness Rahimin keskityksestä nokikkain Tånnanderin kanssa. Hiukan myöhemmin Enoch Banza ruokki puolestaan Rahimia.

Avausmaalin iski lopulta Enoch Banza nyt Rahimin tarjoilusta. Banza taisteli tiensä läpi Haka-toppareiden välistä ja viimeisteli RoPS-uransa toisen osuman.

Loppunumerot 0 – 2 kaunisteli Youness Rahimi Banzan hankkimasta rangaistuspotkusta.

Viimeisillä minuuteilla ei näkynyt enää merkkiäkään siitä, millaisen kurimuksen RoPS on tällä kaudella käynyt lävitse. Joukkue pelasi lopun maltilla, eikä antanut Hakalle mahdollisuutta kavennukseen.

- Siinä oli paljon kypsiä asioita, miten me lopussakin pelasimme, Mannilakin myönsi, vaikka valmentajana näki myös parannettavaa.

- Oli tilanteita, kun joukkue ei ole tottunut johtamaan peliä, eikä luontainen organisointi tule pelaajan sisältä. Mutta me ansaitsimme tästä pelistä voiton. Pelaajat ansaitsivat tämän.

RoPS:n seuraava ottelu on ensi viikon maanantaina Helsingin Jalkapalloklubia vieraana. Sitä seuraa maaottelutauko, jonka jälkeen pelit jatkuvat 15.10. kotiottelulla FC Lahtea vastaan.

FC Haka – RoPS 0 – 2 (0 – 0)

59’  0 – 1  Enoch Banza
72’  0 – 2  Youness Rahimi

RoPS kokoonpano

32  Matias Niemelä
5  Kalle Katz
6  Atte Sihvonen
7  Youness Rahimi
8  Obed Malolo
11  Aleksandr Kokko
20  Juho Hyvärinen
23  Enoch Banza
24  Tommi Jäntti
29  Joonas Vahtera
77  Zurab Tsiskaridze

33  Sammy N'djock
15  Jussi Niska
18  Veka Pyyny
21  Matias Tamminen
22  Rasmus Degerman
27  Samuel Olabisi

Ottelun huippuhetket

Luettu 2552 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi