Uutiset

Miehet

lauantai, 19 syyskuu 2020 22:52

RoPS:n uusi alku. Mikko Mannilan johdolla KuPS:n kimppuun.

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(2 ääntä)

Rovaniemen Palloseura kohtaa huomenna sunnuntaina iltaottelussa hallitsevan Suomen Mestari Kuopion Palloseuran. Ottelu Keskuskentällä alkaa kello 18.30. Portit avautuvat jo kello 17.30.

Napapiirillä kulunut viikko on ollut hektinen.

Tapahtumasarja käynnistyi tiistaina Vesa Tauriaisen siirryttyä sivuun RoPS:n miesten edustusjoukkueen peräsimestä. Jatkoa saatiin keskiviikkona Mikko Mannilan ottaessa vastaan päävalmentajan pestin.

Keskiviikon harjoitukset veti vielä fysiikkavalmentaja Jari Alamäki, mutta jo torstaiaamuna Mannila oli kentän laidalla ohjaamassa uusia pelaajiaan.

Mannilan mukana myös RoPS:n muu valmennusjohto koki muutoksia. Kakkosvalmentajaksi astui Aleksi Tanner. Tannerin uuden pestin myötä Olli-Pekka Piisilä ottaa RFA:n vetovastuun, mutta tarvittaessa Piisilä on myös edustusjoukkueen apuna.

Muutos on aina mahdollisuus. RoPS oli tällä kaudella ajautunut tilanteeseen, jossa jotain oli tehtävä.

Jo parin päivän perusteella on käynyt selväksi, kuinka Mannila yhdessä muun valmennusjohdon kanssa ovat käyneet rohkeasti kiinni valtavaan edessä olevaan haasteeseen. Työtunteja ei ole laskettu.

Tehtävää onneksi helpottaa, että Mannila saapui Rovaniemelle toisesta veikkausliigaorganisaatiosta, joten tietoa vastustajista ja myös RoPS:sta on jo entuudestaan. RoPS:ssa on myös useita Mannilalle entuudestaan tuttuja pelaajia.

Silti kuluneet kolme päivää ovat olleet pitkälti tutustumista ja asioiden priorisoimista. Suurin muutos, jonka näin lyhyessä ajassa ennättää tehdä, on henkinen.

Siihen pelaajat ovat myös vastanneet. Taisteluilme näkyy jo harjoituksissakin.

RoPS:n uusi valmennus joutuu huomenna toki mahdollisimman kovan haasteen eteen. Rovaniemelle saapuu hallitseva Suomen Mestari sekä tämän kauden kärkijoukkue Kuopion Palloseura.

Ennen kauden alkua oli pieniä kysymysmerkkejä, kuinka norjalaisen Arne Erlandsenin pelifilosofia otettaisiin vastaan Savossa, mutta tulosten perusteella vastaanotto on ollut positiivinen.

Erlandsenin ja Pasi Tuutin valmentama KuPS on tämän kauden Veikkausliigassa hävinnyt toistaiseksi ainoastaan yhden ottelun. He ovat voiton päässä sarjakärki HJK:sta ottelun vähemmän pelanneena.

Mutta sekava on ollut kulunut viikko myös kuopiolaisille.

Koko jalkapalloileva Suomi hurrasi torstaina KuPS:n Eurooppaliigan karsintojen jatkopaikkaa rangaistuspotkukilpailun päätteeksi kivikovasta Slovan Bratislavasta.

Samalla upea voitto saattaa olla lähipäivinä myös kaksiteräinen miekka.

Kuinka palautua henkisesti ison voiton jälkeen pelaamaan jälleen Veikkausliigaa? Ja erityisesti kuinka palautua fyysisesti, kun avainpelaajat keräsivät torstai-iltana täydet minuutit jatkoaika mukaan lukien?

KuPS:n pakkaa sekoittaa taatusti myös viikolla uutisoitu Ilmari Niskasen siirto saksalaiseen Ingolstadtiin. Menetys on iso. Alkukauden ajan Niskanen on kuitenkin ollut  kuopiolaisten johtava pelaaja.

Kuluneen viikon aikana RoPS ei kuitenkaan ole menettänyt pelaajia edes sairastuvalle. Tosin muutamien sairastuvalla olleiden pelaajien kohdalla pelaaminen oli vielä lauantaina epävarmaa. Ainoa varmuudella poissaoleva pelaaja on vielä Daniel Carr.

Luettu 1749 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi