Uutiset

Miehet

perjantai, 02 elokuu 2019 18:58

Kevin Kouassivi-Benissan siirtyy loppukaudeksi Rovaniemen Palloseuraan

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(6 ääntä)

RoPS leventää miehistöään syksyn ratkaisupelien lähestyessä. HJK:n nuori Kevin Kouassivi-Benissan siirtyy Rovaniemen Palloseuraan loppukauden mittaisella lainasopimuksella. 

Kevin Kouassivi-Benissan on HJK:n juniorikoulun läpikäynyt 20-vuotias monipuolinen laitapelaaja.

Viime kaudella Kouassivi-Benissan pelasi pääsääntöisesti vielä Klubi 04:ssä viimeistellen 23 Ykkösen ottelussa 7 maalia. Tälle kaudelle hänelle on kertynyt 8 ottelua Veikkausliigassa, joista viimeisin heinäkuun alussa Stadin Derbyssä. Kouassivi-Benissan kuluu myös Suomen U21-maajoukkueeseen.

Kouassivi-Benissan saapui Napapiirille torstaina. Kaksien harjoitusten jälkeen lainasopimus allekirjoitettiin perjantaina iltapäivällä.

RoPS:n päävalmentaja Pasi Tuutti oli positiivisin mielin lainasopimuksen varmistuttua.

- Kevin osoitti harjoituksissa olevansa luottamuksen arvoinen. Hän ei tullut tänne hengailemaan, vaan kilpailemaan pelipaikasta ja tekemään hommia joukkueen eteen, Tuutti kertoo saamastaan ensivaikutelmasta.

Kevin Kouassivi-Benissan pystyy pelaamaan tarvittaessa molemmilla laidoilla useassa roolissa. Monipuolisuus oli valtti, joka toi hänet lopulta Napapiirille.

- Kevinin multiosaaminen tietenkin auttaa meitä meidän kapean rosterin kanssa. Hän pystyy pelaamaan sekä keskikentän laidassa että puolustuslinjassa, Pasi Tuutti kuvailee.

- Kevinin myötä meillä on mahdollisuus miettiä laitapelaamista eri tavalla sekä puolustus- että hyökkäyssuuntaan. Hän pystyy tuomaan meidän hyökkäyspeliin paljonkin lisävariaatioita.

Myös Kevin Kouassivi-Benissan itse oli tyytyväinen uudesta lainasopimuksesta. Hän toivoo loppukaudelle mahdollisimman paljon peliminuutteja, joita ei HJK:n edustuksessa välttämättä olisi ollut tarjolla.

- On fantastinen fiilis, että sain tulla tänne vielä näin kesken kauden. Siitä iso kiitos sekä HJK:lle että RoPS:lle, RoPS:n tuore laitapelaaja sanoo.

Kevin Kouassivi-Benissan allekirjoittaa, minkä Pasi Tuuttikin oli hänestä sanonut. Hän saapui Napapiirille tekemään töitä sekä hakemaan vastuuta.

- Tällä hetkellä haluan keskittyä vain loppukauteen, auttaa joukkuetta sekä tietenkin pelata mahdollisimman paljon, Kouassivi-Benissan kertoo.

- Vahvuuteni ovat juuri niitä mitä laitapelaajalta tarvitaankin eli nopeus, ketteryys ja keskitykset. Viime kaudella olin enemmän hyökkäävässä roolissa, mutta pystyn sekä hyökkäämään että puolustamaan.

Rovaniemen Palloseuran seuraava ottelu on ensi sunnuntaina 4.8.2019 Tampereen Ilveksen vieraana. Ottelu alkaa kello 17.00.

Luettu 4065 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi