Uutiset

Miehet

perjantai, 18 touko 2018 23:06

RoPS taistellen tasapeliin Lahdessa - Rasmus Degermanille debyytti Veikkausliigassa

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
RoPS taistellen tasapeliin Lahdessa - Rasmus Degermanille debyytti Veikkausliigassa Kuva: Oona Sarajärvi

FC Lahti ja Rovaniemen Palloseura päätyivät maalittomaan tasapeliin Veikkausliigan perjantai-illan trillerissä. Tasapeli pitää RoPS:n sarjan kärjessä. Rasmus Degerman, 17, pelasi nyt ensimmäiset minuuttinsa Veikkausliigassa.

- Lähtökohtaisesti tyydyttää. Emme itse olleet parhaalla pelillä liikkeellä, ja saimme silti kärkikamppailusta vieraskentällä 0-0 tasapelin, RoPS:n päävalmentaja Toni Koskela summasi ottelun jälkeen.

Perjantainen ottelu osoitti sen, minkä takia RoPS on edelleen Veikkausliigan kärkijoukkue. Toni Koskelan johtama miehistö puolustaa omaa maaliaan viimeiseen saakka.

Kun Veikkausliigaa on pelattu kymmenen kierrosta, on RoPS päästänyt ainoastaan kolme maalia ja pitänyt oman maalinsa puhtaana peräti kahdeksassa ottelussa.

Lähtökohdat perjantaille olivat RoPS:n kannalta vaikeat. Agnaldo Moraes loukkasi kätensä torstain valmistavien harjoitusten viimeisessä tilanteessa. Sivussa olivat myös Wato Kuaté sekä Simo Roiha.

FC Lahti oli hallitseva osapuoli käytännössä läpi ottelun, mutta RoPS pysyi tiiviinä. Valtaosa isäntien laukauksista irtosi rangaistusalueen ulkopuolelta, eivätkä aiheuttaneet isompaa uhkaa.

Avausjakson lopulla brassihyökkääjä Stênion nosto löysi taka-alueelle livahtaneen Santeri Hostikan, mutta nuorten maajoukkue-edustajan veto suuntautui parista metristä yli maalin.

Hostikka itse alusti toisella jaksolla ottelun selkeimmän tekopaikan. Hostikan veto kimposi pystytolpasta Artjom Dmitrijeville. RoPS-vahti Antoni Reguero oli jo kyljellään, mutta Dmitrijevkin sijoitti jatkopallon yli RoPS-maalin.

- Vielä avausjaksolla pysyimme pelillisesti paremmin mukana. Löysimme isoja tiloja varsin hyvin, mutta niiden hyödyntäminen jäi puuttumaan, Koskela summaili.

- Tietenkin mitä pidemmälle peli eteni, sitä selkeämmin Lahti vei, mutta boksin sisällä saimme pidettyä Lahden pois aivan huippupaikoilta. Meillä itselläkin oli muutama vastahyökkäys, joista olisi voitu ratkaistakin.

RoPS osoitti vaarallisuuttaan päästessään Lahden prässin alta pois. Jos ottelun alussa Aapo Heikkilän tai Lucas Lingmanin kautta rakennetuista paikoista RoPS olisi onnistunut viimeistelemään, olisi ottelun kuva ollut täysin toinen.

Päävalmentaja Koskela ei kuitenkaan lähtenyt isommin jossittelemaan.

- Isoin ongelma oli meidän omassa pallollisessa pelaamisessa. Jos emme pysty pitämään pallosta huolta, niin silloin joudumme puolustamaan syvältä, Koskela myönsi.

Varttitunti ennen ottelun loppua tehtiin jälleen uutta RoPS-historiaa, kun Rasmus Degerman vaihdettiin kentälle Antti Okkosen tilalle. Jo aiemmin Suomen Cupissa esiintynyt Degerman sai nyt ensimmäiset minuuttinsa Veikkausliigassa.

Taistellun tasapelin jälkeen Degermanilla ja muilla RoPS-pelaajilla on nyt edessään ansaittu vapaa viikonloppu. 

- Huilataan ja maanantaina jatketaan. Saadaan taas ehjä treeniviikko ennen FC Inter -peliä, kuuluivat Koskelan suunnitelmat.

RoPS:n seuraava ottelu on ensi viikon lauantaina vieraissa FC Interiä vastaan. Kuluvalla viikolla FC Inter pelaa tiistaina oman vierasottelunsa Helsingin Jalkapalloklubin vieraana.

FC Lahti - RoPS 0 - 0

RoPS Kokoonpano

3 Taye TAIWO
4 Antti OKKONEN (74' Degerman)
6 Juho HYVÄRINEN
9 Filip IVANOVSKI (89' Geffrard)
10 Lucas LINGMAN
14 Eetu MUINONEN
15 Leo VÄISÄNEN
21 Aapo HEIKKILÄ (58' Järvenpää)
24 Lassi LAPPALAINEN
25 Antonio REGUERO
47 Juuso HÄMÄLÄINEN

RoPS Vaihtopelaajat

5 Jems GEFFRARD
12 Jarkko OJANIEMI
13 Lassi JÄRVENPÄÄ
18 Veka PYYNY
22 Rasmus DEGERMAN

Teksti: Pasi Pikkupeura
Kuva: Oona Sarajärvi

Luettu 2566 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi