Uutiset

Miehet

lauantai, 03 helmikuu 2018 00:49

PS Kemi yllätti - RoPS taipui Junkohallissa maalin verran

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
PS Kemi yllätti - RoPS taipui Junkohallissa maalin verran Kuva: Oona Sarajärvi

PS Kemi aiheutti perjantai-iltana Rovaniemen Palloseuralle sen kauden ensimmäisen tappion. Junkohallissa pelatussa Suomen Cupin ottelussa PS Kemi jätti RoPS:n pisteittä maalein 1-2 (0-0).

Keskellä sydäntalvea halliolosuhteissa pelattava Suomen Cup ei herättänyt vielä sitä kaikkein kiivainta derby-henkeä. RoPS:n ja PS Kemin kohtaamisessa ottelun ainoa varoituskin annettiin vasta lisäajan viimeisellä minuutilla Kemin Kristian Heinolaisen estellessä RoPS:n vapaapotkua.

Joukkueille itselleen Suomen Cupin lohkovaihe on kuitenkin hyvä tilaisuus ajaa sisään sekä pelaajia että pelitapaa.

Perjantainen RoPS:n ja Kemin kauden ensimmäinen kohtaaminen käynnistyi sinipaitaisen RoPS:n tahtiin. Toni Koskelan miehistö kontrolloi palloa, ja jo kymmenennellä minuutilla Matheus Caliman kokeili Oskari Forsmanin virettä.

Puolen tunnin jälkeen ote alkoi kääntymään asteittain PS Kemille. Erityisesti raamikas Kevin Tano oli RoPS-puolustuksen harmina.

- Alku oli selkeästi meidän. Kemi iski meidän pallonmenetyksistä. He pääsivät vastahyökkäyksien ja kulmapotkujen myötä otteluun mukaan, RoPS:n kapteeni Antti Okkonen näki.

Kemi onnistui rankaisemaan välittömästi toisen jakson alkuun - juurikin vastahyökkäyksestä. Kevin Tano vapautettiin ohi RoPS-linjan, ja hollantilainen sijoitti hallitusti ohi Antonio Regueron.

- Avausmaalin syöttö lähti aika kaukaa, mutta toisaalta hienosti Tano myös viimeisteli. Sen sijaan Kemin toinen maali oli meiltä selkeä lapsus, Okkonen harmitteli.

RoPS:n paha oman pään syöttövirhe päätyi edellisestä pelikatkosta kentälle tulleelle Aleksi Isomäelle. Isomäen ottelun ensimmäinen kosketus oli samalla voittomaali.

Lassi Lappalaisen kavennus nosti RoPS:n takaisin taisteluun, kun peliä oli pelaamatta reilu kymmenen minuuttia. Lappalaisen ja Aapo Heikkilän viime hetken tasoitusyritykset kuitenkin kilpistyivät Oskari Forsmanin torjuntoihin.

- Hyvä alku, mutta sen jälkeen aloimme antamaan palloa liian helposti pois, päävalmentaja Toni Koskela summasi ottelun jälkeen.

- Teimme vääriä valintoja murtautumisvaiheessa. Samoin oli useita katkoja, joissa pallo olisi ehdottomasti täytynyt pitää itsellä eikä vain roiskia johonkin. Niistä Kemi sai tilanteenvaihtonsa.

Tappion jälkeen sekä Okkonen että Koskela olivat realistisia mutta samalla levollisia.

- Nämä ensimmäiset kolme viikkoa olemme keskittyneet lähinnä pelin avaamiseen, ja sehän ajoittain toimii. Viimeistä hyökkäyskolmannesta ennätämme jauhamaan kyllä, Okkonen näki.

Täsmälleen samoilla linjoilla on myös päävalmentaja. Koskela haluaa nähdä hyökkäyksissä muitakin vaihtoehtoja kuin vain nousevia laitureita, ja se vaatii pelaajilta opettelua.

- Olemme harjoitelleet näitä asioita vasta pari-kolme viikkoa, joten ihmeellistä olisi, jos peli olisi jo valmista, Koskela naurahtaa.

- Hyvinä hetkinä peli on kontrollissa. Jatkossa meidän on oltava vaarallisempia ja pyrittävä löytämään ne oikeat hetket, jolloin meidän on aika murtautua ja päästä sitä kautta maalintekopaikoille.

Rovaniemen Palloseuran seuraava Suomen Cupin kotiottelu on ensi viikon perjantaina 9. helmikuuta. RoPS kohtaa Heinäpään Jalkapallohallissa Ykkösen AC Oulun kello 17.30. Liput otteluun ovat myynnissä RoPS:n Bingolla.

RoPS - PS Kemi 1-2 (0-0)

56' 0-1 Tano Kevin
78' 0-2 Isomäki Aleksi
81' 1-2 Lappalainen Lassi

RoPS Kokoonpano

4 Okkonen Antti
6 Hyvärinen Juho (64' Segawa)
7 Caliman Matheus (50' Heikkilä)
11 Agnaldo Moraes (72' Lingman)
13 Järvenpää Lassi 
14 Muinonen Eetu 
15 Väisänen Leo 
20 Roiha Simo 
24 Lappalainen Lassi 
25 Reguero Antonio
47 Hämäläinen Juuso

5 Geffrard Jems
10 Lingman Lucas 
21 Heikkilä Aapo 
26 Segawa Fugo 
30 Vaarala Jimi-Jasper

Teksti: Pasi Pikkupeura
Kuva: Oona Sarajärvi

Luettu 2539 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi