Uutiset

Miehet

tiistai, 30 tammikuu 2018 07:26

RoPS:lle keskikenttämies Moldesta - Moraes loppukauden lainalla Napapiirille

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
RoPS:lle keskikenttämies Moldesta - Moraes loppukauden lainalla Napapiirille Kuva: Pasi Pikkupeura

Brasilialainen keskikenttämies Agnaldo Pinto de Moraes Júnior vahvistaa alkavalla kaudella Rovaniemen Palloseuran keskikenttää. Moraes, 23, siirtyy Napapiirille Norjan pääsarjaseura Molde FK:sta loppukauden mittaisella lainalla.

RoPS:n päävalmentaja Toni Koskela on tyytyväinen. Moraes on lähtökohtaisesti monipuolinen keskikenttäpelaaja, jota voidaan käyttää molemmilla laidoilla sekä tarvittaessa myös kärjessä.

- Me odotamme Agnaldosta selkeää vahvistusta, Koskela sanoo.

- Agnaldo on pelannut yhdessä Norjan huippujoukkueista, mutta ei aivan breikannut kuten hän ja Moldekin olisivat odottaneet. Mielenkiinnolla odotan, kuinka hän tulee pärjäämään meidän arjessa

Myös Koskela itse on edustanut Moldea kahden kauden ajan vuosina 2007 ja 2008. Suhteet Norjaan ovat pysyneet edelleen lämpiminä.

- Olemme selvittäneet pelaajan taustoja mahdollisimman pitkälle jo etukäteen, Koskela kertoo.

- Persoonana Agnaldo sai pelkkiä kehuja, mutta osittain hänellä kävi Norjassa huonoa tuuriakin. Agnaldon Moldeen halunnut päävalmentaja lähti pian Cardiff Cityyn, ja hänen seuraajansa taas pelasi hiukan eri systeemillä.

Viime kaudella Moraes oli lainalla kotimaassaan, Brasilian toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavassa Vila Novassa. Moraesilla on edelleen sopimus Moldeen, mutta mies itse janoaa jo vastuuta.

- En varsinaisesti enää katsele taakse päin. On haastavaa ylläpitää treenimotivaatiota, jos peliaikaa ei ole tiedossa, Moraes myöntää.

- Toivottavasti pystyn olemaan RoPS:lle avuksi, koska se taas edistäisi minun omaakin uraa. 

Itseään Moraes kuvailee adjektiiveilla, jotka ovat tuttuja brasilialaispelaajien yhteydessä.

- Olen enemmän tekninen kuin aggressiivinen pelaaja. Syöttelevä, viimeistelevä, hyökkäävä pelaaja. Harvemmin olen pelannut puolustavassa roolissa, Moraes luettelee.

Rovaniemen Palloseuran ja Molden välisessä lainasopimuksessa on RoPS:n optio maaliskuun puoliväliin saakka. Molde voi puolestaan kutsua pelaajansa takaisin kesän siirtoikkunassa.

Agnaldo Pinto de Moraes Júnior

Kutsumanimi: Agnaldo
Paidan nimi: Moraes
Syntynyt: 11.3.1994 São Gonçalo, Brasilia
Kasvattajaseura: Clube de Regatas do Flamengo
Pituus: 175 cm
Pelipaikka: Keskikenttä

Pelasi Flamengossa 15-vuotiaaksi ennen siirtymistään Desportivo Brasilin. Desportivon ja Manchester Unitedin yhteistyösopimuksen ansiosta harjoitteli kolme kuukautta Manchester Unitedissa, josta siirtyi aluksi lainasopimuksella Moldeen. Allekirjoitti kaudella 2014 Molden kanssa viiden vuoden sopimuksen. Oli kauden 2017 lainalla kotimaassaan Vila Novassa.

Teksti: Pasi Pikkupeura ja Vili Korhonen
Kuva: Pasi Pikkupeura

Luettu 4068 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi