Uutiset

Miehet

lauantai, 09 syyskuu 2017 20:47

RoPS:n sarviin sarjanelonen Tampereen Ilves

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
RoPS:n sarviin sarjanelonen Tampereen Ilves Kuva: Oona Sarajärvi

Veikkausliiga heittää joukkueille jälleen tiivistahtisen otteluviikon. RoPS:n edellinen peli PS Kemiä vastaan oli toissa päivänä, kun jo huomenna joukkue lentää Helsingin kautta Tampereelle. RoPS kohtaa Ilveksen klo 15.00.

RoPS:n kannalta Ilves-ottelun ajankohta saattaa olla jopa onnekas. Kotitappio PS Kemille kauden ennätysyleisön edessä oli karvas pettymys. Tällaisissa tilanteissa usein toivoo, että seuraava ottelu tulisi mahdollisimman pian.

Tällä kaudella Jarkko Wissin luotsaama Ilves on ollut RoPS:lle sopiva vastustaja. RoPS on voittanut molemmat kohtaamiset, huhtikuussa vieraissa 0-2 ja kesäkuussa kotona Simo Roihan alustamalla maalilla 1-0.

Tilastot imartelevat rovaniemeläisiä, mutta Ilves on tällä hetkellä kovassa vireessä. Tamperelaisilla on allaan peräti yksitoista tappiotonta ottelua, ja edellinen kotitappio on niinkin kaukaa kuin toukokuulta.

Samalla tosin voitotkin ovat Tupsukorvia karttaneet. Viimeiseen kymmeneen otteluun Ilves on kyennyt kaatamaan ainoastaan putoamiskurimuksessa olevat Helsingin IFK:n sekä JJK Jyväskylän.

RoPS viimeisteli tulevia kuvioitaan vielä lauantaina iltapäivällä. Kahdessa päivässä ei tehdä merkittäviä muutoksia, mutta kovin suurta korjattavaa ei Juha Malisen miehistöllä olekaan.

- Olennainen asia on palautuminen sekä fyysinen ja henkinen valmistautuminen, Malinen sanoo harjoitusten päätteeksi.

- Kävimme lävitse myös Kemin maalia. Se oli noin 30 sekunnin jakso, jossa tapahtui monta perättäistä virhettä. Ketään yksittäistä pelaajaa ei voi syyttää, mutta valitettavasti maalilla oli suuri merkitys lopputulokseen.

Vaikka huominen vastustaja Ilves on toistaiseksi ollut RoPS:lle antelias vastustaja, on joukkue kuitenkin vaarallinen. Ilves taistelee edelleen täysin kynsin Veikkausliigan hopeasijasta.

- Heidän tappioton putkensa ei ole täysin sattumaa. Se perustuu täysin siihen prosessiin, minkä Jarkko Wiss joukkueensa kanssa viime kaudella aloitti, RoPS-luotsi tunnustaa.

- Ilveksen puolustuspeli on ihailtavan kollektiivista, ja samalla suunnanvaihdot todella nopeita. Heillä on paljon vahvuuksia, jotka meidän on otettava huomioon.

Yksi tappio PS Kemille ei muuta sitä faktaa, että myös RoPS on tällä hetkellä hyvässä pelillisessä vireessä. Joukkueen heinä-elokuussa kokemat muutokset olivat osittain jopa positiivisia. Uusia vastuunkantajia on noussut esille.

- Ei meidän itseluottamus yhdestä kolahduksesta kärsi. Huomenna on taas uusi mahdollisuus. Kun katsotaan viiden ottelun kuntopuntaria, olemme siinä edelleen toisena, Malinen huomauttaa.

- Kaikki ovat haavoittuvaisia, myös Jarkko Wissin joukkue. Meillä on omat ideamme Ilveksen tukistamiseen.

Rovaniemen Palloseura harjoitteli lauantaina kokolailla täydellä miehistöllään. Myöskään pelikieltoja ei joukkueessa ole.

Ilves - RoPS käynnistyy huomenna klo 15.00. Ottelu on seurattavissa Ruutu+ ja IS Extra -palveluissa. Myös Nelosen Futiskierros seuraa sunnuntain otteluita. Rovaniemen kisakatsomo kokoontuu totutusti Oliver's Corneriin.

Teksti: Pasi Pikkupeura
Kuva: Oona Sarajärvi

Luettu 2050 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi