Uutiset

Miehet

keskiviikko, 10 touko 2017 18:38

RoPS joutui taipumaan Töölön jalkapallostadionilla

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
RoPS joutui taipumaan Töölön jalkapallostadionilla Kuva: Juha Tamminen

Helsingin IFK aiheutti Rovaniemen Palloseuralle sen kauden toisen vierastappion eilen Töölön jalkapallostadionilla. Ottelun voittomaalin puski kulmapotkusta Mikael Forssell. Osuma jäi ottelun ainokaiseksi.

Ennen eilistä ilman voittoa matkannut HIFK marssitti kentälle koko kokeneen kaartinsa. Isäntien avauskokoonpanosta löytyi ainoastaan kolme alle kolmekymppistä pelaajaa. HIFK:n avauksen keski-ikäkin - yli kolmekymmentä vuotta - lähentelee sekin Veikkausliigan ennätyksiä, ellei sellainen jopa ole.

Kokemus kuitenkin puhui. Varsinkin avausjaksolla HIFK hallitsi peliä.

- HIFK ei pelannut superhienosti, mutta jo ennen ottelua oli aistittavissa, että he tulevat laittamaan kaikkensa peliin, RoPS:n päävalmentaja Juha Malinen myöntää.

- Vaikka kävimme asiat lävitse monta kertaa, niin silti meiltä puuttui tarvittava nöyryys. HIFK oli tilanteessa, jossa heillä ei ollut tilillään vielä voittoakaan. Nyt he pelasivat kotiyleisönsä edessä kenties Veikkausliigan kaikkien aikojen kokeneimmalla ryhmällä.

- Itse olimme aivan liian pehmeitä. En tarkoita koko joukkuetta, mutta pehmyys heijastui heti ensimmäisissä riisto- ja kamppailutilanteissa. Huomasin itsestänikin, että olin jo alle kymmenen minuutin jälkeen seisoskelemassa kentän reunalla. Tilanne alkoi oikeasti huolestuttamaan.

Ottelun loppunumerot kuvastavat pelin kokonaiskuvaa. Vaikka ajoittain peli aaltoili vauhdikkaasti päästä päähän, ei kumpikaan joukkue maalipaikoilla juhlinut. Vielä avausjaksolla HIFK kuitenkin toistuvasti vyörytti RoPS:n rangaistusalueen sisälle erityisesti Tommi Vesalan ja Nnaemeka Anyamelen miehittämältä vasemmalta laidalta.

RoPS:n avausjakson paras tekopaikka rakennettiin lisäajan viimeisillä sekunneilla. Emeka Ezen pudotuksesta Eetu Muinonen pääsi laukomaan vapaasti rangaistusalueen rajalta. Veto päätyi jokunen kausi sitten RoPS:ssakin torjuneen maalivahti Tomi Maanojan syliin.

- Kun kertailee meidän avausjakson hyökkäyspeliä, niin kuka ruokki Timo Stavitskia? Miten saimme tuotua Timon nopeuden esille, Malinen kyselee.

- Ezellä oli viime kerralla Kemiä vastaan loistava peli, mutta nyt meneminen oli aivan liian itsekästä. Ei löytänyt kontaktia muuhun joukkueeseen. Toisella laidalla Simo Roiha pelaili pehmeällä jalalla, eikä noussut peliin oikein millään tavalla mukaan.

- Kuitenkin tämä kolmikko voi parhaimmillaan olla hyvinkin vaarallinen ja aiheuttaa harmia vastustajalle. Nyt kävi niin, ettemme maalipaikkojen lisäksi päässeet koskaan prässäämäänkään, vaan seuraavan kerran tavattiin meidän rangaistusalueella, päävalmentaja kritisoi.

Toiselle jaksolle ottelun kuva jo muuttui. Anyamelen ryntäilyt vasemmalta laidalta saatiin tukittua ja tuttu taisteleva RoPS nousi esille. Tasoituskin jäi senttien päähän. Saku Ylätuvan ja aivan ottelun viimeisillä minuuteilla Kiinteistömaailman kummipelaajaa Leo Väisäsen puskut olisivat parempana päivänä löytäneet tiensä maalin perukoille.

Malinen myönsikin, että puoliajalla asioita oltiin kertailtu.

- Jouduimme käymään aika selväsanaisesti lävitse ensimmäisen jakson tuhnuttelua, RoPS-luotsi tuhahti.

- Mutta kaiken kaikkiaan teimme nyt niitä asioita, joita nuori ja uusi joukkue valitettavasti tekee. Vaikea sanoa mistä se johtuu, mutta todennäköisesti suurin merkitys oli, että kaksi edellistä peliä meni meiltä aika hyvin. Meidän täytyy säilyttää nöyryys tekemiseen. Toivottavasti tämä lopputulos riittää viimeiseksi oppitunniksi tästä aiheesta.

Sunnuntain lepopäivän jälkeen RoPS:n harjoitukset jatkuvat maanantaina Keskuskentällä kello kymmenen. RoPS:n seuraava ottelu on kotiottelu ensi perjantaina kello 18.30. Rovaniemelle saapuu sarjassa kolmantena oleva FC Lahti.

Teksti: Pasi Pikkupeura
Kuva: Juha Tamminen

Luettu 3105 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi