Uutiset

Miehet

torstai, 30 maaliskuu 2017 20:23

Keskuskenttä valmiina kevään avausotteluun

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
Keskuskenttä valmiina kevään avausotteluun Kuva: David Coull

Rovaniemen Palloseuran uudet vahvistukset esittäytyvät ensimmäistä kertaa kotiyleisölle huomenna perjantaina. Keskuskentän kevätkauden avaa kuuma paikallisottelu RoPS - PS Kemi. Ottelu alkaa kello 18.00.

Napapiirin totuttua pidempi talvi taittui kuluneella viikolla vahvasti kevään puolelle. Viisi kuukautta käyttämättömänä ollut Rovaniemen Keskuskenttä saatiin talkoo- ja konevoimin lopultakin aurattua pelikuntoon. Pojat pääsevät synkän hallikauden jälkeen viimeinkin vihreille laitumelle.

Kuluneella viikolla RoPS on kertonut kolmesta uudesta pelaajavahvistuksesta. Torstaina julkaistiin serbialaisen keskuspuolustaja Ivan Tatomirovićin sopimus. Sopimus kattaa kuluvan kauden.

Torstai-iltana Napapiirille laskeutui Ghanan maajoukkuepelaaja David Addy. Ennen Rovaniemelle saapumistaan Addy on pelannut mm. Portugalissa ja Belgian pääsarjassa. Viimeisin komennus oli Intian pääsarjassa Delhi Dynamosin joukkueessa, jossa hänen valmentajanaan toimi italialaislegenda Gianluca Zambrotta.

Intian tiukan ulkomaalaiskiintiön vuoksi Addy joutui kesken kauden tilanteeseen, jossa hän oli yllättäen ilman joukkuetta. Siinä vaiheessa pelaajan kannalta mahdollisuudet olivat vähissä. Onneksi Suomi on tällä hetkellä Euroopan harvoja sarjoja, jossa kansainvälinen siirtoikkuna on edelleen auki. RoPS puolestaan pystyi lyhyellä varoitusajalla tarjoamaan vasemmalle laitapuolustajalle varmuudella peliaikaa.

Addyn ja Tatomirovićin lisäksi rovaniemeläisyleisölle esittäytyy jo reilun viikon verran Napapiirillä harjoitellut nigerialainen hyökkääjä Emeka Friday Eze. Eze on pelannut aiemmin Kamerunin pääsarjassa.

RoPS:n päävalmentaja Juha Malinen odottaa malttamattomana perjantaita.

- Meillä on ollut monestakin syystä pitkä tauko ulkopeleistä. Tähän saakka olemme harjoitelleet läpi talven kohtalaisen pienellä ryhmällä ja sisätiloissa. Nyt lopultakin on talvikausi taittunut selän puolelle, Malinen iloitsee.

- Huomenna aamulla pääsemme koko ryhmän kanssa aluksi ulos ottamaan tuntumaa ja illalla ensimmäistä kertaa pelaamaan omalla kotikentällämme. Toivottavasti saamme myös runsaan kotiyleisön toivottamaan uudet pelaajamme tervetulleiksi Napapiirille.

Malinen lupaa perjantaille taistelevan RoPS:n, mutta muistuttaa samalla joukkueen prosessin olevan jälleen uudessa vaiheessa.

- Joukkue on toistamiseen muuttunut melko radikaalisti, eikä meidän peliltä voida odottaa niitä hienouksia, mitä kauden aikana toivottavasti nähdään, Malinen kertoo.

- Siksi meidän on käytettävä optimaalisesti hyväksemme tämä ja ensi viikon AC Oulu -ottelut. Kaikkiaan olen kuitenkin tyytyväinen, kuinka vaiherikkaan talven jälkeen olemme päässeet tähän nykyiseen tilanteeseen. Nyt tämä meidän käsillämme oleva joukkue on kenties mielenkiintoisin RoPS-joukkue ikinä.

Rovaniemen Palloseuran ja PS Kemin välinen harjoitusottelu alkaa perjantaina 31.3. kello 18.00. Kaikki liput ovat 5 €. Lipputuotto menee kokonaisuudessaan RoPS:n naisjoukkueen hyväksi. Ennakkoliput ovat myynnissä RoPS:n Bingolla. Lapin Kansan tilaajilla on mahdollisuus katsoa ottelu suorana Lapin Kansan nettisivuilta.

Teksti: Pasi Pikkupeura
Kuva: David Coull

Luettu 3758 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi