Uutiset

Miehet

keskiviikko, 29 maaliskuu 2017 19:44

Serbitoppari Ivan Tatomirović Rovaniemen Palloseuraan

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
Serbitoppari Ivan Tatomirović Rovaniemen Palloseuraan Kuva: Pasi Pikkupeura

Rovaniemen Palloseura ja serbialainen keskuspuolustaja Ivan Tatomirović ovat tänään allekirjoittaneet kauden loppuun kestävän pelaajasopimuksen. Viime kaudella Tatomirović edusti Veikkausliigassa hopealle yltänyttä Helsingin Jalkapalloklubia.

Lähellä Belgradia syntynyt 28-vuotias Tatomirović aloitti jalkapalloilun maineikkaassa Belgradin Punaisessa tähdessä. Ennen siirtymistään HJK:hon hän pelasi Bosnian pääsarjassa voittaen Bosnian liigamestaruuden sekä cup-mestaruuden.

Tulevalla kaudella Tatomirović on yksi RoPS:n kokeneimmista pelaajista. RoPS:n päävalmentaja Juha Malinen kertoo hankinnan taustalla olleen pidemmän prosessin.

- Olemme satsanneet joukkueen kasaamisessa tietoisesti nuoriin lupauksiin, mutta samalla olemme koko ajan tiedostaneet, että tarvitsemme myös kokemusta erityisesti puolustuspäähän, Malinen kertoo.

- Vaihtoehtoja keskuspuolustajan paikalle on kartoitettu viime syksystä saakka. Halusimme kuitenkin tehdä valinnan huolella ja ajan kanssa, jotta ohilaukauksilta vältyttäisiin.

Samalla Malinen huomauttaa nimistä, joita RoPS:sta on viime vuosina lähtenyt joko kansainvälisiin sarjoihin tai siirtyneet toisiin Veikkausliigajoukkueisiin.

- Faith Friday Obilor, Abdou Jammeh, Jarkko Lahdenmäki, Ville Saxman, Juha Pirinen, Janne Saksela, Malinen luettelee.

- Ivanin kokemus, taito sekä johtajan ominaisuudet olivat ne syyt, miksi hän oli meille erinomainen täsmähankinta. Lisäksi hän osoitti HJK:ssa pystyvänsä pelaamaan usealla eri pelipaikalla.

Vaimonsa ja pienen poikansa kanssa Rovaniemelle muuttava Ivan Tatomirović muistaa edelleen, millaista hänen itsensä oli aloittaa ammattilaisura vasta 17-vuotiaana juniorina.

- Tiedän, mitä nuoret pelaajat käyvät tällä hetkellä lävitse. Haluat supertähdeksi, mutta se ei tapahdu yhdessä yössä. Sinulla on oltava malttia osoittaa itsesi ensin kentällä, 184-senttinen puolustaja kertoo.

- RoPS:ssa on käynnissä hyvin mielenkiintoinen projekti. Tunnen esimerkiksi HJK:sta saapuneet nuoret pelaajat, ja he ovat todella lupaavia kavereita. Aion olla nuorille pelaajille apuna ja tukena parhaani mukaan.

Tatomirović on kantanut näihin päiviin saakka mukanaan oman juniorivalmentajansa oppia.

- Hän kysyi minulta aikoinaan, miksi kuussa ei ole elämää. Vastasin tietenkin, koska kuussa ei ole vettä, Tatomirović muistelee.

- Valmentaja pudisteli päätään ja sanoi, että ei. Kuussa ei ole elämää, koska siellä ei ole ilmaa, jota voi hengittää. Samalla tavalla, jotta pukukopissa voisi olla elämää, siellä on oltava oikea ilmapiiri, joka hengittää joukkueelle sekä jalkapallolle.

RoPS:n kevään ensimmäinen harjoitusottelu Keskuskentällä on tulevana perjantaina 31.3. klo 18.00 PS Kemiä vastaan. Viiden euron liput ovat myynnissä RoPS:n Bingolla.

Veikkausliigassa RoPS:n ensimmäinen kotiottelu on 17.4. VPS:n isäntänä. Liput ja kausikortit RoPS:n Veikkausliigan otteluihin ovat myynnissä RoPS:n Bingolla sekä Ticketmasterin kanavilla: http://www.ticketmaster.fi/artist/rops-lippuja/924609

Teksti ja kuva: Pasi Pikkupeura

Luettu 5892 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi