Uutiset

Miehet

maanantai, 09 tammikuu 2017 14:50

Taylor avoimin mielin Abu Dhabin leirille

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
Robert Taylor Robert Taylor Kuva: Juha Tamminen

Bingotalon käytävillä kajahtaa tutun iloiset haukahdukset. Max-koira ilmoittaa päässeensä päivälenkille ja nelistää nyt kynnet rapisten alas kohti alakerran ulko-ovea. Maxin isäntä Robert Taylor on piipahtamassa pari päivää Rovaniemellä.

Joulukuu ja vuodenvaihde ovat olleet Rovaniemen jalkapallorintamalla vuoden levollisinta aikaa. Kaupunki toki on täyttynyt turisteista, mutta pelaajat ja valmennus vetäytyivät jokainen omille tahoilleen vapaiden viettoon.

Säpinät alkavat loppiaiselta. Bingotalon portaissa muuttokuormat raahautuvat kohti ylempiä kerroksia pelaajien asettuessa jälleen huoneistoihinsa. Robert Taylor tosin ennätti ainoastaan purkaa ja pakata laukkunsa, kun komennus jo kävi miehen ensimmäiselle miesten maajoukkueen otteluleirille. Suomi kohtaa maanantaina Afrikan Mestaruuskilpailuihin valmistautuvan Marokon sekä myöhemmin samalla viikolla erinomaisesti MM-karsintansa aloittaneen Slovenian.

Ensituntuman miesten maajoukkueeseen Taylor tosin sai jo joulukuun lopulla. Maajoukkue järjesti välipäivinä pienimuotoisen harjoitusleirin, jossa myös Taylor oli mukana.

- Meitä oli Helsingissä kaikkiaan kymmenen pelaajaa. Pääosin tuttuja kavereita jo Veikkausliigasta, Roope Riski, Albin Granlund, Juha Pirinen, Taylor luettelee.

- Oli todella antoisa kolmipäiväinen. Vedimme Markku Kanervan ja Jonatan Johanssonin johdolla periaatteessa ihan normaalia jalkapallotreeniä. Jonkin verran päästiin tekemään taktisiakin harjoituksia, mutta pääasiassa pelattiin paljon ja nostatettiin sykettä.

Miesten maajoukkuekomennus merkitsee pelaajan uralla yhden merkkipaalun saavuttamista. Taylor kuitenkin kertoo ottaneensa päävalmentaja Kanervan soiton hyvin maltillisesti vastaan.

- No en leijunut, keskikentän kanuuna nauraa kysymykselle.

- Mutta olihan Riven puhelinsoitto paras joululahja ikinä. En välttämättä olisi odottanut kutsua jo tässä vaiheessa, mutta avoimin mielin lähdetään. Ja ylpeästi edustamaan maajoukkuetta.

- Tietenkin vähän harmittaa olla Abu Dhabin lämmössä samaan aikaan kun muut RoPS:n pojat aloittavat omaa harjoituskauttaan Ounashallissa, Taylor virnistää.

Taylor oli vakiokasvo poikamaajoukkueissa, mutta miesten maajoukkueessa varsinaisesta roolituksesta ei pelaajan ja valmennusjohdon kanssa ole erityisemmin keskusteltu. Asiat selviävät aikanaan.

- Veikkaisin, että rooli tulisi olemaan enemmän hyökkäyssuuntainen, mutta senkin näkee sitten, Taylor arvailee.

- Lähden ihan jalat maassa ja valmentajan päätöksiä kunnioittaen. En ajatellut alkaa mököttämään, vaikka en heti avaukseen pääsisikään ja saisi välittömästi täysiä minuutteja. Mutta olisihan se kiva saada CV:hen merkintä a-maaottelusta, jos sattuisi kentälle pääsemään.

Ensi viikoksi Taylor palaa Abu Dhabin otteluleiriltä takaisin RoPS:n harjoitusvahvuuteen. Siitä edessä on tiukka rypistys ennen Suomen Cupin lohkovaiheen otteluita, jotka alkavat jo tammikuun viimeisenä viikonloppuna. Odotukset ovat pelaajien keskuudessa korkealla.

- Tämä oli todella loistava parannus, että tosipelit alkavat näin varhaisessa vaiheessa kautta, Taylor kehuu cupin kokemaa muutosta.

- Suomen pre-season on kuitenkin ollut todella pitkä ja raskas. Varsinkin Ykkösessä alkoi välillä turhauttamaan pelkkä viikkokausien harjoittelu ja odottelu. Siellä kun ei ollut edes Liiga Cupia tuomassa todellista pelillistä toimintaa. Nyt pelataan todellisista panoksista. Meilläkin on erinomainen mahdollisuus edetä cupissa pitkälle, ja siitä kannattaa pitää kiinni.

Tulevan kauden joukkueessa Taylor tulee olemaan Veikkausliigaotteluiden määrissä mitaten yksi RoPS:n kokeneimmista pelaajista. Nuoresta iästään huolimatta Taylorilta löytyy kentällä ja harjoituksissa esimerkillistä johtajuutta. On helppo unohtaa, että miehellä käynnistyy vasta uran toinen Veikkausliigakausi.

- Nautittiinkin marraskuun harjoituksissa Antti Okkosen ja Juuso Hämäläisen kanssa, että mitäs me liigajyrät.

- Mutta kokonaisuutena eihän pelaajalle tämän parempaa aikaa olekaan. Päästään taas harjoittelemaan yhdessä, rakentamaan uutta joukkuetta ja pelaamaan. Meilläkin on loistavia nuoria yksilöitä myös omissa kasvateissa, joiden kehitystä päästään mielenkiinnolla seuraamaan, Taylor päättää.

Suomen miesten jalkapallomaajoukkue pelaa harjoitusottelut 9.1.2017 klo 18.00 Marokkoa sekä 13.1.2017 klo 18.00 Sloveniaa vastaan. VeikkausTV näyttää ottelut. Suomen Cupin lohkovaihe RoPS:lla alkaa kotiottelulla 28.1.2017 Haukiputaan Palloa vastaan.

Teksti: Pasi Pikkupeura
Kuva: Juha Tamminen

Luettu 2570 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi