Uutiset

Miehet

maanantai, 17 lokakuu 2016 12:10

RoPS Turkuun - FC Inter pakkovoiton edessä

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
Juha Malinen Juha Malinen Kuva: Juha Tamminen

Veikkausliigan viimeinen viikko tarjoilee kutkuttelevat lähtökohdat kauden todelliselle huipennukselle. Juuri mikään ei ole vielä ratkennut. Mestaruus on avoin, viimeiset europelipaikat ovat jakamatta, edes karsija ei ole selvillä.

Rovaniemen Palloseura matkusti maanantaiksi Turkuun FC Interin vieraaksi. Viime perjantain KuPS-voiton myötä Napapiirillä elää edelleen hento unelma ensi kesän europaikoista. Toki unelma ei ole yksin omissa jaloissa, mutta ei sarjaohjelma RoPS:n yläpuolellakaan oleville joukkueille ole millään muotoa helppo.

- Kaiken kaikkiaan kihelmöivä sarjakauden loppu valtakunnan kaikilla kolmella ylimmällä tasolla. Toivotaan, että joka puolella Suomea yleisö syttyy viimeistään nyt, patistaa RoPS:n päävalmentaja Juha Malinen Inter-ottelun alla.

Viime kierroksella Inter pelasi kotonaan tasan 0-0 PS Kemiä vastaan. Tasapelin myötä Inter jäi tukevasti karsijan paikalle kaksi pistettä Helsingin IFK:ta ja neljä PS Kemiä perässä. Ottelut käyvät Turussa vähiin.

- Henkisesti joukkueiden lähtötilanteet ovat hyvin erilaiset. KuPS-ottelun jälkeen me voimme juosta peliin hyvin vapautuneesti. Interin on sen sijaan voitettava. Karsinta JJK:ta tai varsinkaan TPS:aa vastaan ei taatusti kiinnosta, Malinen tietää.

- Ja toki meilläkin toivon liekki selvästi vahvistui edellisen ottelun myötä, ei pelkästään tuloksen vaan myös suorituksen ansiosta. Sen liekin lepatuksen näki selvästi heti sunnuntain harjoituksissa.

FC Inter on silti vaarallinen. Heidän nykyinen valmennusjohtonsa on saanut vaikean sisääntulon jälkeen käännettyä kelkkaa oikeaan suuntaan.

- Inter on vahvasti hyökkäävä, joka pyrkii kontrolloimaan palloa. Heillä on kentällä neljä erittäin vahvasti hyökkäämään orientoitunutta pelaajaa. Lisäksi keskikentältä Henri Lehtonen on parhaimmillaan erittäin ovela löytämään niitä välejä, missä häntä tarvitaan, Malinen varoittaa.

- On totta, että Interin tulos on viime peleissä lähtenyt oikeaan suuntaan. Voitto KuPS:sta 2-0 vieraskentällä kertoo aika paljon. Heidän pelissään näkyy kohtuullinen pallollinen itseluottamus. Pelaajatkin vaikuttavat, että heidät on sijoitettu oikeille pelipaikoille.

Edelliseen otteluun nähden RoPS saanee vahvistuksia keskikentälle. Antti Okkonen ei onneksi loukkaantunut pahemmin. Myös Eetu Muinonen, Robert Taylor ja Mika Mäkitalo matkustivat joukkueen mukana Turkuun.

FC Interin ja Rovaniemen Palloseuran välinen ottelu Turussa alkaa tänään 17.10.2016 kello 18.30. Ottelua voi seurata suorana Ruutu+ ja IS Extra -palveluiden kautta.

Pelaamalla Veikkauksen kohteita RoPS:n nettisivujen kautta tuet samalla RoPS:n junioritoimintaa. Oheisen osoitteen kautta pelatuista peleistä Veikkaus maksaa palkkion, joka tilitetään suoraan RoPS:n junioreille: www.rops.fi/veikkaus

Teksti: Pasi Pikkupeura
Kuva: Juha Tamminen

Luettu 2104 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi