perjantai, 26 elokuu 2016 17:44

Kulma: Maliselle kiitettävä

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Perinteisessä RoPSin päävalmentajan kauden välitodistuksessa annan Juha Malisen työlle arvosanaksi kiitettävän yhdeksän.

Kokenut valmentaja on jälleen tehnyt erinomaista työtä. Vaikka RoPSin kauteen on mahtunut monia vaikeita hetkiä, on joukkue taas tiiviisti mukana mitali- ja jopa mestaruustaistelussa.

Juha Malinen selvisi kauden alun vaikeuksista hyvin. Antti Okkosen vakava loukkaantuminen aiheutti ketjureaktion, jossa valmiiksi valettu perustus hajosi. Malinen kuitenkin onnistui löytämään muutamien kokeilujen kautta parhaan mahdollisen kokoonpanon ja pelipaikat.

Alkukesän vaikea jakso olisi voinut mennä, totta kai, paremminkin. Loukkaantumiset ja etenkin Aleksandr “Boris” Kokon vaivat ja hetkellinen kuiva kausi eivät kuitenkaan olleet päävalmentajan päätäntävallassa. Köyhään hyökkäyspeliin olisi silti pitänyt löytää joitakin “myrkkyjä”.

Vaikean jakson aikana RoPS kuitenkin pystyi torjuntavoittoihin, joilla ero kärkikapinoihin pysyi siedettävänä. Kesän lento, ja yhdeksän peräkkäistä tappiotonta ottelua olivat erinomainen osoitus päävalmentajan ja joukkueen kyvyistä.

Europelivalmentajana Malinen on Suomessa täysin omaa luokkaansa. Oululainen vie joukkonsa aina pää pystyssä, mutta kylmän realistisesti eurokentille.

Ei ole sattumaa, että Malisen RoPS on molemmilla europelikausillaan esittänyt erinomaisia otteita todella kovia vastustajia vastaan. Färsaaripupelluksia ei tarvitse Malisen johdolla pelätä. Valmentajan rohkeudesta saisivat kaikki kotimaiset kollegat ottaa mallia. Isoissa euro-otteluissa Malinen peluuttaa joukkuetta vahvuuksillaan, ja kokoonpano on aina absoluuttisesti paras käytettävissä oleva, näissä peleissä konkari ei kokeile! Luotsi on vienyt myös vastustajan pelin estämisen pitkälle, tällä kaudella materiaali vain hakkasi jo rajoitinta vasten Zagrebin helteessä.

Juha Malinen on siitä harvinainen valmentaja, että hän on vielä veteraaniosastoon kuuluvana ottanut isoja kehitysharppauksia ammatissaan. Vielä AC Oulun aikoinaan Malis-pallo oli yksipuolista ajokoirafutista. RoPSissa Malinen on intohimoisesti kehittänyt itseään ja hänen RoPSinsa on moni-ilmeinen joukkue.

Perusidentiteetti on toki sama, mutta nyt esimerkiksi prässitasoja on useita ja pelisuunnitelmiin kuuluu myös selkeästi passiivinen vaihtoehto, jossa joukkue vetäytyy syvälle omalle puolustusalueelle ja hyökkäyspeli lähentelee jopa “Karo” Virtasen murhaavaa “kontraharppuunaa”.

Myös pelijärjestelmän variointi on uutta Malista. Jo tavaramerkiksi muodostunut 4-3-3 yhdellä kontrolloivalla keskikenttäpelaajalla on vaihtunut 4-2-3-1 muotoon ja sen eri variaatioihin. Ottelukohtaisen vastustajaan mukautuvan pelisuunnitelman luojana Malinen on erinomainen. Hän sai esimerkiksi VPS:n päävalmentajan Petri Vuorisen näyttämään pelkältä työharjoittelijalta RoPS – VPS-ottelussa.

Miinuspuolelle tulee Suomen Cup. Kaikilla kolmella Malisen kaudella RoPS on pudonnut cupista käytännössä ensimmäisessä tosipelissä.

Cup on edelleen lyhin tie eurokentille. Joskus Malinen on sortunut cupia väheksyviin lausuntoihin. Voiko tämä pieni yksityiskohta heijastua valmistautumiseen cup-otteluihin ja sitä kautta joukkueen likilaskuisiin esityksiin?

Toivottavasti Malinen jatkaa työtään kympin arvoisesti eli mitaleille loppukauden ajan, ja johtaa Napapiirin sankareita myös jatkossa!

Markku Saukko
© 2016 Uusi Rovaniemi

 

Luettu 297 kertaa