ROPSKAUPPA.FI                              
torstai, 25 elokuu 2016 08:12

Pirinen kiitti kutsusta hyökkäykseen

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
RoPS-toppari Abdou Jammehilla ei ollut paras ilta Tampereella. Hän aiheutti Ilveksen rankkarin ja joutui lopussa kentältä toisen varoituskortin myötä. Kuvassa gambialaisen käsittelyssä lentää Lauri Ala-Myllymäki. RoPS-toppari Abdou Jammehilla ei ollut paras ilta Tampereella. Hän aiheutti Ilveksen rankkarin ja joutui lopussa kentältä toisen varoituskortin myötä. Kuvassa gambialaisen käsittelyssä lentää Lauri Ala-Myllymäki. Kuva: Timo Marttila

Rovaniemen Palloseura haki keskiviikkona Veikkausliigassa tasapelipisteen Tampereelta, kun ottelu Ilveksen kanssa päättyi 1-1 (1-1). Kahden tappion jälkeen pinna Tampereelta oli hyvä saalis.

Puolustuksen poissaolot tuottavat mietittävää RoPS-valmentaja Maliselle: Jammehille punainen kortti, Hämäläinen loukkaantuneena sivussa, Saxmanin toipumiseen takaisku.

Yleensä laitapakkina nähty RoPSin Juha Pirinen sai tällä kaudella ensimmäisen kerran kommennuksen hyökkäykseen laitalinkiksi. Pirinen kiitti vastuusta ja iski RoPSin vierasjohtoon kesken Ilveksen vahvan painostusjakson. Pallo muutti hieman suuntaa tamperelaisten Tuure Siiran jalasta.

– Maali oli ainoa tavoite tuossa laitalinkin roolissa. Hyökkäyksessä pitää löytyä tehoja, ja sanoin jätkille, että haluan tehdä yhden maalin. Lauoin kovaa ja se hieman kimposi, Pirinen kertasi.

Ensin Tammelan stadionilla hänet kuulutettiin maalintekijäksi, mutta myöhemmin tilastoihin osuma muutettiin omaksi maaliksi. Se olisi ollut Pirisen kauden ensimmäinen.

Pirinen oli esillä myös avausjakson hurjimmassa tilanteessa noin kymmenen minuuttia ennen taukoa. Pirinen haastoi laidallaan Ilveksen Marco Matronen, kaatui kentän pintaan ja sai joukkueelleen vapaapotkun. Hässäkässä Matronen polvi osui kuitenkin vahingossa Pirisen takaraivoon niin, että siihen aukesi vertavuotava haava.

Kun ensimmäiset paikkaustoimenpiteet eivät tepsineet, Pirinen komennettiin pukukoppiin tikattavaksi. Häneltä meni tauolla ohi myös pelipaikan vaihdos laitapakiksi.

– Kun tulin tauolta kentälle, katsoin, että (Jean Fridolin) Nganbe oli tullut kentälle ja meni vasemmaksi hyökkääjäksi. Mietin, että hetkonen, missäs minä sitten olen, ja kysyin jätkiltä, olenko vasen pakki, Pirinen naureskeli.

Vaihdon taustalla oli, että puolustajana aloittanut Ville Saxman ei pystynyt jatkamaan. Hänelle tuli päävalmentaja Juha Malisen mukaan takapakkia toipumiseen.

 RoPSin kolhuja saanut Juha Pirinen seuraa kun Jarkko Lahdenmäki taistelee ilmapallosta Pavle Milosavljevicin kanssa. (Kuva: Timo Marttila)

Lisää harmaita hiuksia Maliselle tuotti Abdou Jammehin ulosajo kymmenen minuuttia ennen loppua, kun toppari otti toisen varoituksen.

Ensimmäisen kortin Jammeh sai avausjakson lopussa, kun hän kaatoi melko vaarattoman näköisessä tilanteessa Ilveksen Jaakko Juutin rangaistuspotkun arvoisesti. Rankkarista tamperelaisten tasoituksen laukoi Mikael Soisalo.

Lauantain kotiottelusta FC Lahtea vastaan RoPSin puolustuslinjasta uupuvat siis varmuudella pelikiellossa oleva Jammeh, jälleen loukkantunut Saxman sekä Juuso Hämäläinen, joka puuttui jo Tampereelta. Hämäläinen sai Kemi-ottelussa munuaisiinsa kovan iskun, jonka seurauksena havaittiin sisäistä verenvuotoa.

– Minulla ei ole vielä minkäänlaista käsitystä, miten puolustuksen ryhmittäminen pystytään tekemään Lahti-peliin, Malinen myönsi.

Loukkaantumiset vaikuttavat osaltaan myös siihen, mitä peliliikkeitä RoPS tekee pelaajamarkkinoilla ennen syyskuun alkupuolella päättyvää siirtoikkunaa.

– Yleensä ottaen jotakin halutaan tehdä, mutta ihan lukkoonlyötyjä ratkaisuja ei ole. Keskikentän vahvistaminen, mahdollisesti isokokoinen pelaaja hyökkäykseen, tällaisia asioita pyörii mielessä, mutta meidän pitää miettiä tarkasti, mihin me keskitytään, Malinen kertoi.

Viime viikolla harjoituksissa loukkaantuneen Michal Mravecin osalta päävalmentaja sanoi, että näillä näkymin siitä saatettiin selvitä helpommalla kuin alkuun vaikutti.

 Ilveksen Jaakko Juuti lyö jarruja RoPSin Janne Sakselalle. (Kuva: Timo Marttila)

Tilastot

Ilves–RoPS 1–1 (1–1)

23. oma maali 0–1, 42. Mikael Soisalo rp. 1–1.

Erotuomari: Marko Grönholm.

Yleisöä: 2 616.

Ilves: Mika Hilander, Antti Hynynen, Pavle Milosavljevic, Marco Matrone (v), Jonne Hjelm (76. Yunus Sentamu), Mikael Soisalo, Tuure Siira, Lauri Ala-Myllymäki, Tatu Miettinen, Jaakko Juuti (86. Yoro Ly), Martti Haukioja (63. Felipe Aspegren).

RoPS: Antonio Reguero, Jarkko Lahdenmäki, Abdou Jammeh (81. kp), Antti Okkonen, Janne Saksela (v), Juha Pirinen, Mika Mäkitalo (78. Mamut Saine), Robert Taylor, Eetu Muinonen, Ville Saxman (45. Jean Fridolin Nganbe), Albert Prosa (v) (86. William John).

Iiro-Pekka Airola/UT
© 2016 Lapin Kansa

 

Luettu 497 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Ykköstä sekä Miehissä että Naisissa. Akatemiajoukkue RFA pelaa Miesten Kakkosessa ja Naisten kakkosjoukkue samoin Naisten Kakkosessa. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
  risto.niva(@)rops.fi
 +358 400 694 774

Myyntijohtaja
  petri.jaatinen(@)rops.fi
 +358 400 584 227