Uutiset

Miehet

perjantai, 29 huhtikuu 2016 10:10

RoPS historialliseen voittoon Turussa

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
RoPSin Robert Taylor (2. vas.) teki ottelun avausmaalin. Voittomaalin tekijä Aleksandr Kokko (2. oik.) seuraa taustalta. Taistelussa Interin Marios Nikolau ja Kalle Kauppi. RoPSin Robert Taylor (2. vas.) teki ottelun avausmaalin. Voittomaalin tekijä Aleksandr Kokko (2. oik.) seuraa taustalta. Taistelussa Interin Marios Nikolau ja Kalle Kauppi. Kuva: Ari-Matti Ruuska

Kupittaa on ollut vaikea paikka Rovaniemen Palloseuralle. Voittoja tai edes pisteitä ei ole tilille juuri tullut mutta nyt jysähti kunnolla.

Inter kaatui erittäin vahvan yhdeksänkymmenen minuutin esityksen jälkeen.

Erittäin vahvan yhdeksänkymmenen minuutin esityksen jälkeen joukkue voitti Interin ensimmäistä kertaa Veikkausliigassa Turun vieraspelissä.

Loppulukemat 1-2 (1-1) olivat tällä kertaa vähintäänkin ansaitut, mikä noteerattiin myös RoPS-valmennuksessa.

– Harvemmin näkee joukkuetta, joka pelaa kahteen suuntaan niin energisesti kuin me teimme tänään. Haimme matsiin Atletico Madridin tyylistä kahden prässin taktiikkaa ja myös onnistuimme siinä, päävalmentaja Juha Malinen hehkutti.

– Etenkin toinen jakso oli joukkueelta hienoa jälkeä. Tiputimme alaprässiin ja iskimme heti vastaan kun paikka tuli. Todella hieno esitys joukkueelta. Monta reissua tänne on tehty mutta tulosta ei ole tullut. Mutta nyt viimein tuli.



Malisen hehkutuksen kruunuksi illan voittomaali 1-2 oli kuin suoraan RoPS:n vieraspelikirjan syvästä ytimestä.

Inter lepsuili koko illan hyökkäyksessä pallon kanssa. RoPS haistoi veren ja iski hallitun vastaiskumaalin 60. minuutilla Aleksandr Kokon toimittaessa pallon lopulta keskityspallosta tyhjään verkkoon.

Jos yhdellä suorituksella voi tappaa vastustajalta kaiken pelifiiliksen, oli tämä vastahyökkäys sitä.

Inter ei takaiskusta enää toipunut. Varsinkaan kun maali meni osin omien pelaajien piikkiin.

– Se oli meiltä liian helposti päästetty maali. Joni Aho etenkin jätti pelaamisen pahasti kesken. Ei sellaista yksinkertaisesti voi tällä tasolla tapahtua, Inter-luotsi Job Dragtsma murisi.



Toisen jakson esitys pohjustettiin vahvalla avausjaksolla. Robert Taylorin 25 metristä 30. minuutilla laukoma 0-1 oli eräs alkaneen kauden komeimpia yksilösuorituksia.

RoPS:n maalilla vastaavasti Ricardo voitti Interin Henrik Moisanderin selvästi. Avausjaksolla hän otti Kennedy Nwangangalta ja Philip Njokulta “varmat” maalipaikat pois eleettömästi.

Hieman paremmalla arpaonnella Interin 43. minuutilla tekemä 1-1 olisi myös jäänyt syntymättä. Nyt pallo kuitenkin ui verkkoon Nwangangan toimesta oikean laidan kenttäpelaajien nukahduksen vuoksi harmittavasti juuri ennen taukovihellystä.

– Jos me aiomme jotain tässä sarjassa voittaa, on veskarin pelattavakin juuri noin. Ei Inter ihmeitä esittänyt mutta Ricardo otti ne kopit mitkä hyvän maalivahdin kuuluukin ottaa, Aleksandr Kokko hehkutti Ricardoa.

– Tämä oli meiltä hyvä peli kaikin puolin. Etenkin toisella jaksolla otimme linjan hallitusti alas ja prässäsimme Interiltä kaiken tilan pois. Tiesimme että he ovat vaarallisia, mutta tänään hyökkäyksestä saatiin suurin terä taltutettua, “Boris” arvioi.


Urheilutieto, Jari Nikkola
© 2016 Lapin Kansa


Poiminta

Nyky-RoPS
tekee historiaa

Rovaniemen Palloseuran vierasvoitto FC Inter Turusta oli historiallinen. Koskaan aiemmin RoPS ei ole voittanut Interiä Veikkausliigaottelussa Turussa. Vuonna 1990 perustettu Inter nousi Veikkausliigaan 1995, ja on sen jälkeen ollut poissa pääsarjasta vain yhden kauden käväistessään Ykkösessä pikavisiitin 1998.

Juha Malisen valmennuksessa RoPS on monella tapaa tehnyt historiaa. Viime kauden hopeamitali oli korkein sijoitus pääsarjassa kautta aikojen. Interin lisäksi Malisen RoPS on murskannut muitakin mörköjä.

Kaudella 2014 RoPS voitti ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan kerran IFK Mariehamnin vieraissa. MS

Luettu 480 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi