Uutiset

Miehet

lauantai, 23 huhtikuu 2016 08:26

RoPS pesee kasvojaan ja kouluttaa sarjanousijaa

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Mikä peli? RoPS – PK-35 Vantaa, Veikkausliigan ottelu Keskuskentällä sunnuntaina 24.4. klo 16.00.

Asetelma? RoPS lähti lauluun Suomen Cupista Ykkösen FC Hakan käsittelyssä. Nyt onkin kasvojen pesun vuoro, ja neljän takaiskun jälkeen oma pää on saatava säppiin.

HJK-ottelussa RoPS esitti kauden parasta peliään ja piti Klubia pitkiä aikoja köysissä. Kolmesta pelistä neljä pinnaa on kohtuullinen avaus kaudelle, vaikka cup-tappio sitä himmentääkin.

Sarjanousija PK-35:n ympärillä on riittänyt vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Päävalmentaja Shefki Kuqi aloitti kauden toimitsijakiellossa katsomossa, ja pikkuveli Njazi syyllistyi törkeisiin väkivaltaisuuksiin kauden toisessa ottelussa. Pelikieltoa paukkui yhteensä 7 ottelua. Neljästä pelistään arvaamaton ryhmä on voittanut vain yhden ja hävinnyt kolme, maaliero on 6-10!

Torstaina joukkue kuitenkin tyrmäsi Interin ulos cupista 0–4. Avauskierroksella Vantaalla RoPS nousi historiallisesti voittoon kolmen maalin takaa. Nyt on siis vuorossa pikainen uusinta. Cup-tuloksia ei kannata liikaa tuijottaa. PK pelaa rohkeasti puolustuslinja korkealla. RoPSin aggressiivinen prässi ja suoraviivaisuus on myrkkyä näpertelevälle vantaalaisrykmentille. Palloseura on suosikki.

Seuraa näitä! Kestääkö PK:n kasetti RoPSin tanssiinkutsun? RoPS on fyysinen ja tarvittaessa ilkeä ryhmä, joka pyrkii varmasti horjuttamaan kovalla pelillä PK:n temperamenttisten pelaajien hermokontrollia.

Maalivahdit: RoPSin Ykkösveskari Ricardo loukkaantui cup-ottelussa, mutta harjoitteli perjantaina ja oli ainakin tuolloin pelikunnossa. Epävarmat esitykset ja loukkaantumisherkkyys ovat herättäneet spekulaatioita siitä, tarvitseeko RoPS uuden ykkösvahdin?

Viime kaudella pelaamassaan 17 liigaottelussa Ricardo osoitti olevansa hyvä liigaveskari. RoPSilla ei ole maalivahtiongelmaa, mutta se voi syntyä, jos Ricardo ei pysy pelikunnossa ja löydä balanssia otteisiinsa. Kakkosvahti Tyler Back on ollut vähän väliä telakalla, mutta on viimein ainakin lähellä pelikuntoa.

PK:n ykkösveskari Daniel Kollar on pelikiellossa, ja todennäköisesti tolppien välissä on vasta 17-vuotias Samu Volotinen . PK on etsinyt aktiivisesti maalivahtia, ja voi olla, että kentälle marssii kokonaan uusi mies. Jos nuorukainen pelaa RoPS viljelee kaukolaukauksia normaalia enemmän, ja erikoistilanteissa joukkue ajelee vielä tavallistakin kovempaa maalille.

Oho! PK:n espanjalainen Pablo Counago on U20 maailmanmestari vuodelta 1999 ja turnauksen paras maalintekijä! Valioliigassa ja La Ligassa pelannut 36-vuotias hyökkääjä iski viime kaudella Ykkösessä 17 kaappia.

Poissaolot? PK:n Daniel Kollar ja Njazi Kuqi ovat pelikiellossa, sekä Carlos Portela ja Kim Raimi loukkaantuneina.

Arvio? PK-35 pyrkii pelaamaan sen ominta pallonhallinta- ja lyhytsyöttöpeliä, joka on vaikeaa RoPSin prässätessä ylhäältä. Virheitä tulee, ja RoPS jatkaa sarjanousijan kouluttamista kotivoitolla.

Markku Saukko
© 2016 Lapin Kansa

 

Luettu 474 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi