Uutiset

Miehet

sunnuntai, 03 huhtikuu 2016 16:25

Saxman: Ei me tylsiä pelejä pelata

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
Ville Saxman oli yksi RoPSin avainpelaajista Vantaalla. Ville Saxman oli yksi RoPSin avainpelaajista Vantaalla. Kuva: Juha Tamminen

Ville Saxman oli yksi avainroolin esittäjä Rovaniemen Palloseuran eilisessä voitto-ottelussa PK-35 Vantaata vastaan. Toisella puoliajalla puolustuksesta keksikentälle nostettu Saxman laukoi itse RoPS:n 3-3 tasoituksen ja teki esityön Aleksandr Kokon 3-4 voitto-osumaan.


 
Siitä on hetki aikaa, kun olet edellisen kerran heilutellut maaliverkkoja?
 
"Viime vuonna Kotkaa vastaan vierasmatsissa tein. Yhden maalin per kausi minä olen yleensä räpännyt. Nyt kun se on alta pois, niin voikin loppukauden ottaa vähän iisimmin."
 
RoPS:n toisenkin maalin, ja ottelun ratkaisseen voittomaalin, voisi melkein sinulle laskea?
 
"Kyllähän Borre siihen selkeän jatkon antoi. Vantaalla oli sen verran liukas kenttä, että Borren pieni osuma antoi pallolle vain lisää vauhtia.
 
Samoin oli oman vedon kanssa. Sehän otti pari pomppua, mutta vauhti vain kiihtyi.
 
Sinänsä liukas kenttä oli hyvä asia, mutta meillä oli välillä vaikeuksia pysyä pystyssä ja ennättää reagoimaan tilanteisiin. Mutta sitten toisaalta, kuten maaleissa, liukkaus oli hyvä asia."
 
Myyrmäen kentästä on jonkin verran puhuttukin. Onko se kuinka erilainen verrattuna muihin liigakenttiin?
 
"Siis todellakin liukas. Tasainen ja sitten sitä oltiin vielä kasteltu.
 
Pallo liikkuu hyvin, pystyy syöttelemään hyvin omille. Jos tuollaisella kentällä saa liikuteltua palloa, niin vastustaja on pulassa. Mutta suunnan vaihtaminen ja nopeasti reagointi on tosissaan vaikeaa."
 
Mitenkäs fiilikset pelin jälkeen kopissa? Katsojille ainakin oli aivan huikea ottelu?
 
"Sitä me juuri naurettiinkin. Minä sanoinkin uusille kavereille, että tällaista se on RoPS:ssa, että ei me tylsiä pelejä pelata. Me pelataan niin, että katsojilla olisi hauskaa.
 
Tai en tiedä oliko koko ajan hauskaa. Ensimmäinen puoliaika ja toisen puoliajan alku oli varmasti aika vaikeaa katsomossakin."
 
Ensimmäisellä puoliajan lopussa näytti, että päät meinasivat jo olla kallellaan?
 
"Tietenkin se vaikuttaa. Eihän PK-35:llä hirveästi muita paikkoja ollut kuin ne maalit. Hyvin ne niistä teki, mutta nekin tuli meidän pienistä virheistä.
 
Silti fiilis pysyi ja kaikki. Ei se kentällä mitenkään mahdottomalta tuntunut. Kyllä me uskottiin omaan tekemiseen."
 
Lopulta nähtiin vuosikausiin huikein nousu. Mitäs tauolla käytiin pukukopissa läpi?
 
"Meillä oli ensimmäisellä puoliajalla hirveän suoraviivainen meininki. Homma meni vähän siihen, että ei me oikein muuta tehtykään kuin lyötiin palloa päätyyn.
 
Toisella puoliajalla jo voitettiinkin niitä pitkiä palloja, pystyttiin haastamaan ja pitämään itsellä. Se alkoi kääntämään peliä. Se vain tuli sieltä, kuten monesti käy.
 
Mutta emme me tietenkään voi jatkossa noin paljon maaleja päästää. Ei joka matsissa neljää maalia tehdä. Puolustusta pitää vielä tilkitä."
 
Harvemmin Veikkausliigassa tulee maaleja noin paljon kaukolaukauksista. Oliko se ihan kentän ansiota?
 
"Ei tietenkään pelkästään. Onhan meillä hyviä äijiä, jotka pystyy laukomaan.
 
Esimerkiksi Robert Taylorilla on tosi hyvä laukaus. Pystyy vetämään vielä monipuolisesti, kovaa, kierteellä sekä vastaavaa. Kyllä Robert on loistava kaveri sille paikalle.
 
Siitä on ollut aiemminkin puhetta, että pitäisi vain laukoa enemmän. Niillä ne maalit tulee. Viime vuonna lauottiin ehkä harvemmin.
 
Toki kenttä avitti kahdessa jälkimmäisessä maalissa, mutta kyllä jalkaa kannattaa käyttää muulloinkin, jos sillä vain saa jonkin sortin vetoa aikaiseksi.
 
Monestihan se on niin, että toppariosasto on kova joukkueelle kuin joukkueella, jolloin keskellä on ahdasta, mutta vähän kauemmas tippuu monesti kakkospalloja, joista pääsee vetelemään."
 
Mikäs on nyt sunnuntain suunnitelma? Onko vapaapäivä?
 
"Varmaan palautteleva päivä. Ensi syödään ja lähdetään yöjunalla takaisin Rovaniemelle. Eiköhän me sunnuntaina palautella jollakin tavalla."

Pasi Pikkupeura
© 2016 RoPS

 

Luettu 1098 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi