Uutiset

Miehet

keskiviikko, 30 maaliskuu 2016 19:43

Antti Okkosen jalka leikattu OYS:ssa

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
Antti Okkonen. Antti Okkonen. Kuva: Oona Sarajärvi

Rovaniemen Palloseuran kapteeni Antti Okkonen loukkaantui eilisessä Suomen Cupin ottelussa Oulun JS Herculesia vastaan. Okkonen leikattiin Oulun yliopistollisessa sairaalassa aiemmin tänään.


 
Leikkauksen jäljiltä mies oli vielä voipunut, mutta olosuhteisiin nähden jo hyväkuntoinen.
 
- Olo on ihan hyvä. Tietenkin jalkaa jonkin verran särkee, mutta muuten olo on hyvä, Okkonen kertoi.
 
Tarkemmat lausunnot leikkauksen kulusta ja toipumisarviosta saadaan myöhemmin. Okkosen vammat olivat kuitenkin alustavien arvioiden mukaiset.
 
- Pohjeluu oli poikki, sääriluu oli lähtenyt nivelhaarukasta ja nivelsiteissä oli vähän vaurioita. Jalkaan laitettiin jonkin verran tukilevyjä, että luutuminen lähtisi hyvin käytiin, kapteeni luetteli.
 
- Mutta huomenna tiedetään tarkemmin, kun lääkäri tulee juttusille, juuri heräämöstä pois päässyt Okkonen kertoi.
 
Loukkaantuminen tapahtui keskikentän kamppailutilanteessa, jossa Okkonen ja JS Herculesin keskikenttämies Nikko Ruokangas ottivat yhteen.
 
- Luin sen tilanteen, pääsin ryöstämään kaverilta pallon ja sain siirrettyä eteenpäin. Takaahan se tuli ja koko painolla säären päälle, Okkonen kertasi.
 
- Mutta Nikko soitti aamupäivällä ennen leikkausta ja pyysi anteeksi, mikä oli tosi hieno teko. Arvostan tuollaista todella paljon, Okkonen jakoi tunnusta nuoren urheilijan rehdille eleelle.
 
Rovaniemen Palloseuran kannattajien ja koko jalkapalloväen parissa oli kova huoli pidetyn kapteenin tilanteesta. Okkonen jakoi kuitenkin lohdullisia terveisiä.
 
- Tietenkin on ikävä, että tällaista tapahtuu, mutta tämä kuuluu futikseen. Sehän voi olla, että olen fanien joukossa jonkun kotipelin huutamassa.
 
- Ei muuta kuin elämä jatkuu ja uuteen nousuun, Okkonen oli luottavaisena.
 
Tiedotamme Antti Okkosen tilanteesta lisää saatuamme tarkemmat arviot ja lääkärin lausunnot.

Pasi Pikkupeura
© 2016 RoPS

 

Luettu 2028 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi