Uutiset

Miehet

tiistai, 29 maaliskuu 2016 08:04

RoPS Ouluun JS Herculesin cup-vieraaksi

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
Kuvassa Aapo Heikkilä (vas.) ja Akseli Kalermo. Kuvassa Aapo Heikkilä (vas.) ja Akseli Kalermo. Kuva: Pasi Pikkupeura

Rovaniemen Palloseura kohtaa tänään tiistaina Suomen Cupin avausottelussaan täksi kaudeksi Kakkoseen nousseen oululaisen JS Herculesin.


 
Viime kauden sarjasijoituksensa ansiosta RoPS pääsee aloittamaan Suomen Cupin hiukan totuttua myöhemmin. Liigan kuusi parasta liittyivät muiden cup-joukkueiden mukaan vasta nyt viidenneltä kierrokselta.
 
Joukkueiden edellisissä otteluissa JS Hercules voitti omassa cup-avauksessaan vaasalaisen FC Kiiston rangaistuspotkukilpailun jälkeen 3-5 (2-2, 1-1). RoPS puolestaan hävisi kotonaan harjoitusottelussa PS Kemille 1-2 (1-0).
 
Sarjanousun myötä JS Hercules on talven aikana vahvistanut sekä organisaatiotaan että pelaajistoaan. Oululaisilla on tällä hetkellä kasassa nuori, mutta erittäin kyvykäs ja nälkäinen kakkosdivisioonan joukkue.
 
Herculesin sarjanousussa oli rovaniemeläisittäinkin mielenkiintoinen sivujuonne. Hercules sijoittui kolmosdivisioonassa toiseksi häviten kauden päätösottelun, ja siten divarin mestaruuden, Rollon Pojille 3-0. RoPo oli kuitenkin jo hyvissä ajoin ilmoittanut, etteivät he ota vastaan mahdollista Kakkosen paikkaa.
 
Yksi kuluneen talven suurimpia uutisia koko kotimaisessa jalkapallossa oli takavuosien pelaajasuuruuden Daniel Amokachin siirtyminen JS Herculesin päävalmentajaksi. Amokachin siirron sekä JS Herculesin taustalla hääri oululainen agenttitoimisto TopSpot.
 
Herculesin pelaajista rovaniemeläisille tutuimpia lienevät aikanaan RoPS:n väreissäkin edustanut Jarno Tenkula, sekä FC Santa Clausissa vielä viime kaudella pelannut Joonas Hakala. Jalkapalloa laajemmin seuraavat ovat kiinnittäneet huomion Tommi Siekkiseen. Siekkinen viimeisteli viime kaudella Kolmosessa 31 osumaa.
 
Suurin osa Herculesin joukoista on kuitenkin nuorta ikäluokkaa. Rovaniemen Palloseuran tuoreet kasvot Akseli Kalermo ja Aapo Heikkilä löytävät cup-vastustajan pelaajaluettelosta paljon tuttuja kavereita.
 
- Nikko Ruokankaan, Arttu Haapalan ja Aatu Asikaisen kanssa ollaan pelattu samassa joukkueessa. Oltiin A- tai B-ikäisinä samaan aikaan OLS:ssa, Kalermo luettelee.
 
- Nälkäisiä pelaajia kaikki. Hakevat itselleen hyvää ympäristöä Kakkosesta. Ei Oulussa kuitenkaan hirveästi valinnanvaraa ole. Jos ei AC Ouluun pääse, niin Hercules on varmasti sen jälkeen paras vaihtoehto.
 
RoPS on päässyt ennen liigakauden alkua vasta kertaalleen kokeilemaan täysitempoista ottelua ulkokentällä, eikä sellaista ole luvassa Oulussakaan. Suunnitelmat muuttuivat osin Suomen Cupin arvontojenkin myötä. Aapo Heikkilä ei pidä tilannetta optimaalisena, mutta nyt on tärkeintä saada joukkueena yhteisiä minuutteja.
 
- Hallipelit on aina hallipelejä. Eihän niissä sama fiilis ole kuin ulkona, Heikkilä harmittelee.
 
- Olisihan se ehkä ollut parempi kohdata joku niistä joukkueista, joita alunperin suunniteltiin, mutta ohjelma meni nyt näin. Mutta onhan se kiva, että kohta on jo lauantai ja liigakausi alkaa, Heikkilä innostuu.
 
Vieressä Kalermo nyökyttelee ja tähdentää cup-ottelun merkitystä.
 
- Totta kait ihan täysillä vedetään. Nyt ei ole varaa enää löysäillä, Kalermo valaa uskoa.
 
- Joukkue haluaa olla liigakauden avauksessa niin valmis kuin mahdollista. Se on ihan varma asia, että voittamaan lähdetään ja tosissaan pelataan.
 
Päävalmentaja Juha Malinen varoo aliarvioimasta huomista vastustajaa. Malisen mukaan Oulussa rakennetaan nyt vakavasti otettavaa seuraa pitkällä tähtäimellä.
 
- Hercules on aiemmin ollut lähinnä kaveriporukka, mutta nyt Kakkoseen nousun jälkeen siellä on tehty selkeitä muutoksia, Malinen kertoo.
 
- He ovat alkaneet kiinnittämään pelaajia. Ovat profiloituneet oululaiseksi vaihtoehtojoukkueeksi, ja vieläpä korkealla profiililla. Amokachi valmentajana tuo jo tietynlaisia ulkoisiakin paineita menestyä.
 
- He ovat selkeästi lähteneet rakentamaan paitsi hyvin hoidettua joukkuetta ja niin myös seuraa. Heillä on oma ideologiansa pelata, tavoite menestyä ja tavoite mennä eteenpäin. Sellainen ryhmä on aina otettava tosissaan, Malinen päättää.
 
Rovaniemen Palloseura harjoitteli vielä maanantai-iltana sekä tiistaiaamuna ennen linja-automatkaa Ouluun. Ainoastaan kuumeessa ollut Eetu Muinonen oli sivussa harjoituksista. Ottelu Oulun Arina Areenalla alkaa kello 18.30.

Pasi Pikkupeura
© 2016 RoPS

 

Luettu 1355 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi