Uutiset

Miehet

perjantai, 23 lokakuu 2015 09:04

Etelä-Pohjoinen 34–0

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
Mika Nurmela kävi avittamassa RoPSia yhden kauden, mutta kullan pokkasi silloinkin keltapaitainen HJK. Mika Nurmela kävi avittamassa RoPSia yhden kauden, mutta kullan pokkasi silloinkin keltapaitainen HJK. Kuva: Raija Suopajärvi

Kaikki jalkapallon Suomen mestaruudet ovat menneet vuosina 1981–2014 Tampere–Pori-linjan eteläpuolelle. Sunnuntaina putki todennäköisesti katkeaa.

Suomen pituus Hangosta Utsjoelle on linnuntietä mitattuna 1157 kilometriä. Jalkapallon miesten Suomen mestaruudet ovat jakautuneet viimeisen 34 vuoden ajan epätasaisesti: kaikki mestarijoukkueet sijoittuvat eteläisimmälle 200 kilometrin matkalle.

Tampere–Pori-linjan pohjoispuolella on mestaruutta juhlittu viimeksi vuonna 1980, kun Oulun Palloseura voitti kultaa.

Ensi sunnuntaina tähän tulee todennäköisesti korjaus. Seinäjokelainen SJK johtaa sarjaa ja rovaniemeläinen RoPS on toisena. Helsinkiläisellä HJK:lla on vielä pieni mahdollisuus mestaruuteen: jos SJK ja RoPS häviävät päätöskierroksen ottelunsa ja HJK voittaa omansa, juhlitaan Helsingissä mestaruutta seitsemättä kertaa peräkkäin.


Mestaruuksien maantieteellinen jakauma kertoo yhtä paljon Suomesta kuin suomalaisesta jalkapallosta. Suomen 5,4 miljoonasta asukkaasta yli kolme miljoonaa eli yli 60 prosenttia asuu Tampere–Pori-linjan eteläpuolella. Eteläisimmässä Suomessa on myös eniten yrityksiä ja rahaa. Talvetkin ovat leudompia ja kesät lämpimämpiä.

Silti: linjan pohjoispuolella asuu yli kaksi miljoonaa ihmistä ja jalkapallon pääsarjaseuroja on ollut paljon – tälläkin hetkellä viisi: Jaro, KuPS, RoPS, SJK ja VPS.

Mistä jalkapallomenestyksen pakkautuminen etelään kertoo, Palloliiton Pohjois-Suomen valmennuskeskuspäällikkö, entinen maajoukkuepelaaja Mika Nurmela ?

– Kyllähän se siitä kertoo, että Etelä-Suomessa on enemmän hyviä seuroja, pelaajia ja valmentajia, ei sitä käy kiistäminen. Mutta siellä on myös paremmat olosuhteet, suotuisammat sääolot ja enemmän rahaa sekä ihmisiä. Suomessa on 128 000 rekisteröityä jalkapalloilijaa, joista Raahe–Kajaani-linjan pohjoispuolella on vain 8 000.

– Minusta isompi kysymys on, että miksi Helsinkiin on mennyt niin paljon mestaruuksia ja vastaavasti Turkuun sekä Tampereelle niin vähän.

Onko menestyksen ja myös lajiosaamisen epätasainen maantieteellinen jakautuminen ongelma suomalaisessa jalkapallossa?

– Järjestelmä pitää rakentaa sellaiseksi, että A-maajoukkuepelaajaksi voi tulla synnyinpaikasta riippumatta. Jos kyvykäs pelaajatyyppi on kotoisin vaikkapa Ivalosta, hänellekin pitää olla pelaajapolku, joka voi johtaa huipulle. Itse teen työtäni sillä mentaliteetilla, että näin myös tapahtuu.

Millainen voisi olla ivalolaisen lupauksen pelaajapolku?

– Yläkouluiässä hän voi mennä mukaan Rovaniemen akatemiaan, joka toimii leirimallilla. Toisen asteen opiskelujen alkaessa eteen tulee muutto pois kotoa, esimerkiksi Rovaniemelle.

Entä tulevaisuus? Miltä mestaruuksien maantieteellinen karttaa näyttää, jos sellainen tehdään 34 vuoden kuluttua?

– Tuskin hirveän erilaiselta. Suurin osa mestaruuksista menee jatkossakin Helsinkiin.

– Suomi on pinta-alaltaan iso maa. Jalkapalloilun kannalta on tärkeää, että on RoPS:n kaltaisia seuroja, jotka osoittavat menestymisen olevan mahdollista muuallakin kuin etelässä. Se antaa uskoa.

Ensi kaudella myös Kemissä pelataan liigaa.

– Olen luottavainen, että Oulukin liittyy pääsarjakaupunkien joukkoon lähitulevaisuudessa, Nurmela uskoo.

Jalkapallon Suomen mestarit 1981–2014

1981: HJK 1982: Kuusysi 1983: Ilves 1984: Kuusysi 1985: HJK 1986: Kuusysi 1987: HJK 1988: HJK 1989: Kuusysi 1990: HJK 1991: Kuusysi 1992: HJK 1993: FC Jazz 1994: TPV 1995: Haka 1996: FC Jazz 1997: HJK 1998: Haka 1999: Haka 2000: Haka 2001: Tampere United 2002: HJK 2003: HJK 2004: Haka 2005: MyPa 2006: Tampere United 2007: Tampere United 2008: Inter 2009: HJK 2010: HJK 2011: HJK 2012: HJK 2013: HJK 2014: HJK.

Muuta: SM-hopea- ja -pronssimitali on mennyt vuosina 1981–2014 Tampere–Pori-linjan eteläpuolelle 56 kertaa, pohjoispuolelle 12 kertaa. A-poikien Suomen mestaruuksissa jakauma on 26–8, B-poikien 27–7.

Tapio Neva
© 2015 Lapin Kansa

 

Luettu 412 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi