perjantai, 02 lokakuu 2015 11:47

Juha Pirinen jatkaa RoPS-paidassa

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
Juha Pirinen jatkaa RoPSissa seuraavat kaksi kautta. Juha Pirinen jatkaa RoPSissa seuraavat kaksi kautta. Kuva: Timo Törmänen

Myllykoskelta täksi kaudeksi Rovaniemen Palloseuraan siirtynyt 23-vuotias Juha Pirinen jatkaa RoPS-paidassa seuraavat kaksi vuotta. Kaksivuotinen jatkosopimus oli RoPS:ssa ja Rovaniemellä hyvin viihtyneelle Piriselle luonnollinen valinta.

- Tosi hyvä fiilis on tehdystä jatkosopimuksesta. Olen tykännyt joukkueesta ja seurasta kovasti, joten loppupeleissä sopimuksen allekirjoittaminen oli helppo päätös, valkeakoskelaislähtöinen vasen laitapuolustaja tuumaa.

RoPS:ssa suureen rooliin kesän aikana noussut Pirinen näkee RoPS:n erinomaisena paikkana kehittyä pelaajana edelleen.

- Tavoite on tietysti auttaa joukkuetta jatkossakin niin paljon kuin mahdollista, mutta kyllä haluan itsekin vielä kehittyä pelaajana ja näen RoPS:n joukkueeksi, jossa sekin voi toteutua, Vasemman laidan työmyyrä sanoo.

Myös RoPS:ssa ollaan tyytyväisiä Pirisen kanssa aikaansaatuun jatkosopimukseen.

- Juha on ollut todella positiivinen yllätys meille, vaikka toki tiesimme millaisen miehen MyPa:sta joukkueeseen saamme. Hän tuo meidän joukkueeseen sellaista positiivista ”äijämäisyyttä”, joka sopii meidän pelitapaan hyvin. On todella hienoa, että pääsimme yhteisymmärrykseen jatkosopimuksesta, RoPS:n urheilujohtaja Jari Ilola toteaa tyytyväisenä.

 

Luettu 1602 kertaa