Uutiset

Miehet

keskiviikko, 09 syyskuu 2015 08:28

Eeron uusi ura alkoi Susivoudista

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
Susivoudin kentän keinonurmi on Eero Markkaselle oudompi alusta. Espanjassa keinonurmikokemuksia tuli tasan kolme viimeisen vuoden aikana. Susivoudin kentän keinonurmi on Eero Markkaselle oudompi alusta. Espanjassa keinonurmikokemuksia tuli tasan kolme viimeisen vuoden aikana. Kuva: Pekka Aho

Madridista on napapiirille matkaa linnuntietä 3 524 kilometriä.

Madridista napapiirille päätynyt hyökkääjäkolossi: ”Mitalia haetaan ja mielellään kirkkainta.”



Tuota matkaa on Rovaniemen Palloseuran tuore hyökkääjähankinta Eero Markkanen tehnyt viimeiset pari viikkoa, kunnes liittyi tiistaina liigajoukkueen harjoituksiin Susivoudin keinonurmella.

Markkanen sai jalkapallouralleen lentävän lähdön reilu vuosi sitten, kun hänet hankittiin reilulla 2 miljoonan euron siirrolla suurseura Real Madridin organisaatioon Tukholman AIK:sta.

197-senttisen hyökkääjäkolossin ura Realin kakkosjoukkueessa ei kuitenkaan saanut tuulta purjeisiin ja seura purki elokuussa nelivuotisen sopimuksen.


Markkanen ei jäänyt haikailemaan myttyyn menneitä Espanjan kuvioita, vaan päätti yllättäen jatkaa uraansa RoPSin liigajoukkueessa. Sopimus kattaa loppukauden seitsemän ottelua.

– Toinenkin vaihtoehto oli, mutta RoPS oli lopulta helppo valinta, Markkanen vakuutti ensimmäisten yhteisharjoitusten jälkeen.

Seuran pelaajista ainoa tuttu on Janne Saksela, jonka kanssa hän pelasi yhtäaikaa JJK:ssa Jyväskylässä.

– Nimeltä toki tiesin joitakin pelaajia.


Hyppäys Espanjan helteestä raikkaaseen Rovaniemen alkusyksyyn ei 24-vuotiasta ammattilaista hätkäyttänyt.

– Lämpöä jäin tietysti vähän kaipaamaan. Sitä on täällä parikymmentä astetta vähemmän ja pelialustana oudompi keinonurmi. Espanjassa harjoiteltiin viimeisen vuoden aikana vain kolme kertaa keinonurmella, Markkanen kertoi.

Toinen kaipauksen kohde oli Madridiin jäänyt ”pleikkari”, mutta tuo puute korjaantui jo maanantaina kauppareissulla.


Markkanen ilmoitti olevansa heti valmis tositoimiin - jo torstain kotiottelussa Pietarsaaren Jaroa vastaan.

– Maalinteko on minun hommaani ja sen takia olen täällä. Olen valmis mihin pelipaikalle tahansa, mutta todennäköisesti hyökkäykseen, mies naurahti.

Hän on katsellut tallenteita RoPSin peleistä ja käynyt pelitapaa läpi valmentaja Juha Malisen kanssa. Malisella oli ajatus Markkasen roolista, mutta aikoi katsella vielä toisenkin harjoituspäivän.

– En ehkä ole 90 minuutin pelikunnossa, sillä viimeiseen vuoteen en ole pelannut yhtään täyttä ottelua, Markkanen myönsi.

Rovaniemelle Markkanen tuli hakemaan uutta nostetta uralleen ja samalla auttamaan RoPSia.

– Mitalia tässä haetaan ja mielellään ihan kirkkainta, hyökkääjä täräytti.


Torstain ottelu ei ole kuitenkaan Markkasen ensimmäinen Rovaniemellä.

Kaudella 2012 hän pelasi Kakkosta Varkauden Jalkapalloklubissa ja kävi silloin FC Santa Clausin vieraana.

– Se jäi mieleen, että tänne oli pirun pitkä bussimatka. Tein muuten maalin silloin ihan ottelun alussa. Peli päättyi tasan, Markkanen muisti. Hän pohjusti läpiajollaan myös joukkueen 2-2 -tasoituksen.

Tuo kausi Varkaudessa päättyi kesken, kun seuralta loppuivat pelaajat ja se suljettiin sarjasta.

– Ehdin pelata 12 ottelua ja tehdä 9 maalia, Markkanen kertasi saldon.


Eero Markkanen on urheilusukua ja seuraa mielenkiinnolla myös koripalloa. 18-vuotias ”pikkuveli” Lauri Markkanen on maan lupaavimpia koripalloilijoita.

Jo 211-senttiseksi venähtänyt Lauri oli ”Susijengin” mukana EM-valmisteluissa, mutta ei yltänyt kisamatkalle.

– Ilman viime hetken nilkkavammaa hän pelaisi nyt Ranskassa, Eero vakuutti.

Pikkuveljen venähtämistä perheen pisimmäksi Eero hieman ihmetteli.

– Se hämmästyttää kun hän ei pienenä edes syönyt mitään. Vähän isompien jämiä.

Perheen geenit kokoa vaativiin palloiluihin ovat kohdallaan, sillä isä Pekka Markkanen oli 207-senttinen koripalloammattilainen.


RoPS harjoitteli tiistaina leveimmällä miehistöllä moneen viikkoon, vaikka Moshtagh Yaghoubi oli 21-vuotiaiden maajoukkueen mukana ja Abdou Jammeh Gambian maajoukkuetehtävissä.

Jamaikalainen laituri Tramaine Stewart oli Markkasen lailla uusi kasvo RoPSin harjoituksissa.

 Jamaikalainen Tremaine Stewart näytti liukasliikkeiseltä laiturilta. (Kuva: Pekka Aho)

Kari Pyykkö
© 2015 Lapin Kansa

 

Luettu 1366 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi