Uutiset

Miehet

perjantai, 24 heinäkuu 2015 18:47

Aten vihjerivi sunnuntain vakioveikkaukseen

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Rovaniemen Palloseura osallistuu muiden Veikkausliigaseurojen tapaan Vakion kesäkisaan. RoPS:aa kisassa edustaa RoPS-legenda Arto ”Ate” Autti, joka tekee toisen kesäkisarivinsä tulevan sunnuntain 26. heinäkuuta kierrokselle.



”Ate” Autti pelasi RoPS:ssa kaikkiaan 205 pääsarjaottelua vuosien 1984 ja 2000 välillä. ”Aten” aloittaessa pääsarjauransa vuonna 1984 pelattiin SM-sarjaa ja lopettaessa vuonna 2000 oli sarjan nimi jo Veikkausliiga. Kaikkiaan otteluita Veikkausliigassa kertyi hänelle 119. Koko uransa ajan ”Ate” oli yksi RoPS-puolustuksen kivijaloista pelaten pääasiassa vasemman puolustajan paikkaa.

Pelaajauransa jälkeen ”Ate” osallistui vuosien ajan valmennustoimintaan RoPS:n junioripuolella. Hän oli valmentamassa RoPS:n tyttöporukkaa aina nappuloista B-ikäisiksi saakka, mutta jätti tuon tehtävän pari vuotta sitten ja vetää nyt hieman henkeä valmennuksesta.

Keskuskentän katsomossa ”Ate” nähdään säännöllisesti, sen verran paljon jalkapallo edelleen miestä kiinnostaa. Erityisesti viime aikoina häntä on innostanut se, miten paljon entinen peliareenansa Keskuskenttä on Rovaniemellä kehittynyt.

- Onhan se loistava homma, että nyt voivat pelaajat juniori-ikäisistä aikuisiin saakka harjoitella ja pelata Keskuskentällä aamusta myöhäiseen iltaan. Omana aikanani kenttää sai käyttää vain RoPS:n edustusjoukkueen peleissä, sanoo mies tyytyväisenä kaupungin jalkapallo-olosuhteiden kehittymisestä.

Viereistä kuvaa klikkaamalla näet kokonaisuudessaan ”Aten” sunnuntain vihjerivin kierroksen 28 vakioveikkaukseen.

Lumilautailija Antti Autti kävi myös "Aten" luona hakemassa vinkkejä omaan riviinsä -> Katso video

Oman vakiorivin pääset täyttämään tästä: https://www.veikkaus.fi/fi/vakio

Vakion kesäkisa löytyy täältä: www.veikkaus.fi/vakiosm

 

Luettu 895 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi