lauantai, 30 touko 2015 10:47

Simo Roiha ratkaisi RoPSille koko potin

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
VPS-veskari Henri Sillanpää ei voi kun katsoa. RoPSin Simo Roiha puski lisäajalla ottelun ainoan maalin. VPS-veskari Henri Sillanpää ei voi kun katsoa. RoPSin Simo Roiha puski lisäajalla ottelun ainoan maalin. Kuva: Raija Suopajärvi

– Kyllä Juha tietää kenet pitää laittaa kentälle. On meillä velhovalmentaja.

Maalintekijä oli ollut kentällä vasta pari minuuttia. Veikkausliigan viimeisenä oleva ”Vepsu” kovissa vaikeuksissa.

Tyytyväinen RoPS-kapteeni Aleksander Kokko kiitteli syystä valmentajansa tekemää vaihtoa VPS-ottelun lopussa. 89 minuuttia oli kulunut, kun Simo Roiha tuli keskikentällä pelanneen Juha Pirisen tilalle. Vielä ennen loppuvihellystä Roiha hankki kulmapotkun, ja puski siitä voittomaalin 1-0. Kulman antoi Yaghoubi ”Mosa” Moshtagh.

– Olin valmistautunut jo tasapeliin. Joskus sitten kääntyy. Kentän laidalla yrittää tehdä mitä voi, Malinen kertoi pressitilaisuudessa keskuskentällä.

Epäoikeudenmukaista ei olisi ollut, jos VPS olisi pisteen saanut. RoPSilla oli muutama paikka enemmän, mutta peli oli tasainen ja olisi voinut kääntyä toisinkin.

Kotijoukkuetta auttoi kovasti vieraiden Mikko Viitikko. 83 minuutin kohdalla Viitikko sukelsi niin selkeästi boksin tuntumassa, että sai siitä toisen varoituksensa. Tuomari ei heti muistanut, että alla oli jo varoitus. Häätöön tarvittiin Obilorin muistutus asiasta.

– Ulosajoon asti taistelimme hyvin pisteistä, harmitteli VPS-valmentaja Olli Huttunen.

ENNEN viimeistä kymppiminuuttista oli menty pitkä aika ilman suurempaa draamaa. RoPSin Mosa oli pommittanut vaparista ylärimaan avausjakson loppuhetkillä, jolloin yleisö huudahti.

”Vepsulla” puolestaan oli pieniä painostuksen hetkiä ensimmäisen puoliajan lopussa ja pitkin toista puoliaikaa. Laittoipa se pallon kerran verkkoonkin 76 minuutin kohdalla, mutta paitsiovihellyksen jälkeen. Vaan aivan huippupaikkoihin VPS ei pelaamalla päässyt eikä kuusi kulmapotkua onnistunut.

Ensimmäisen puoliajan suurin jännityksen aihe oli, joutuuko RoPS jälleen maalivahtiostoksille. 24 minuutin jälkeen Ricardo tuli boksista ulos puskemaan pallon väljemmille viheriöille. Vaasalaisten Jordan Seabrook tällöin törkeästi ajoi brasilialaisen päälle.

Seabrook sai tempusta kovat huudot ja keltaisen kortin – punasenkin olisi voinut antaa. Maalivahti Ricardo makasi muutaman minuutin, mutta ilmeisesti välttyi vammoilta. Ainakin mies pelasi loppuun asti ja varmasti pelasikin.

ROPS nousi 18 pisteeseen ja neljännelle sijalle. Paikka kärkikolmikkoon voi aueta jo ensi keskiviikkona kotikentällä kotkalaisia vastaan. IFK Mariehamn on pojon päässä ja SJK kahden.

Voitto oli tärkeä myös siksi, että rovaniemeläiset eivät olleet voittaneet VPS:a 15 vuoteen.

Vaasalaisten tilanne ei ole kadehdittava. Yhdeksän pelin jälkeen VPS on Veikkausliigan viimeisenä. Pisteitä on vain yksi tasapelistä HJK:n kanssa.

–Ensimmäinen voitto on otettava hinnalla millä hyvänsä. Rovaniemellekin tulimme sillä asenteella, että nyt se otetaan, kertoi VPS nykyinen valmentaja Olli Huttunen.

Kysyttäessä onko valmentajasopimus uhattuna Huttunen vastasi, että seurajohdolla on riittänyt kärsivällisyyttä, mutta jossain vaiheessa kärsivällisyys voi loppua.

RoPS-VPS 1-0 (0-0)

RoPS-kokoonpano: mv. Ricarco Schuck Friedrich; Jarkko Lahdenmäki, Janne Saksela, Juha Pirinen (89. Simo Roiha), Mika Mäkitalo, Tomas Hradecky (70. Michael Ibiyomi), Aleksandr Kokko, Ville Saxman, Moshtagh Yaghoubi (v), Faith Friday Obilor, Abdou Jammeh (v).

VPS: mv. Henri Sillanpää; Ville Koskimaa (v, 81. Timi Lahti), Jesper Engström, Mikko Viitikko (v+v=83. ua), Eero Tamminen, Pyry Soiri (68. Admir Catovic), Charles Bantanga (85. Denis Abdulahi), Thomas Kula, Teemu Honkaniemi, Jordan Seabrook (v), Juho Mäkelä.

Maalit: 90. Simo Roiha 1–0.

Yleisö: 1077.

Tuomas Kääriäinen
© 2015 Lapin Kansa

 

Luettu 1068 kertaa