perjantai, 24 huhtikuu 2015 13:38

Lassi Nurmos siirtyy RoPS:sta AC Oulun riveihin

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
Lassi Nurmos Lassi Nurmos

Rovaniemen Palloseuran riveissä toista kauttansa pelannut oululaislähtöinen puolustaja Lassi Nurmos siirtyy takaisin kotikaupunkiinsa ja AC Oulun riveihin. Sopimus RoPS:n kanssa purettiin pelaajan kanssa hyvässä yhteisymmärryksessä.

- Homma lähti liikkeelle AC Oulun puolelta, sillä heidän puolustajansa Antti Uimaniemi loukkaantui ja heille tuli puolustajalle tarvetta. Neuvottelimme oululaisten kanssa ja päädyimme sitten tällaiseen ratkaisuun, kertoo RoPS-valmentaja Juha Malinen.

Viime kaudella RoPS-paidassa liigadebyyttinsä tehnyt ja 15 liigaottelussa esiintynyt Nurmos vietti talven Santahaminassa puolustusvoimien urheilukoulussa ja palasi vasta maaliskuussa asepalveluksesta RoPS:n harjoitusvahvuuteen.

- Hänen kauteen valmistautumista ei tuo asepalvelus ainakaan auttanut. Vaikka meilläkin on tarve pelaajista, päädyimme siihen ratkaisuun että Lassi siirtyy AC Ouluun, missä hän saa kovia peliminuutteja kehittyäkseen edelleen jalkapalloilijana, Malinen toteaa.

Lopullisen päätöksen siirtymisestä teki pelaaja itse. Rovaniemellä olisi ollut tarjolla varma pelipaikka Santa Clausissa kakkodivisioonassa ja sitä kautta mahdollinen pelipaikan löytyminen RoPS:sta.

- Kyllä tämä varmasti on Lassin kannalta paras ratkaisu. Hän on jo tänään siirtynyt AC Oulun riveihin ja harjoittelee uuden joukkueensa kanssa jo tänään kello 14, Malinen sanoo.

 

Luettu 1964 kertaa