Uutiset

Miehet

keskiviikko, 25 helmikuu 2015 08:51

Anicet Eyenga RoPSin testissä

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Rovaniemen Palloseuran päävalmentajan Juha Malisen toive toteutui, kun hän saa keskiviikon Liigacupin otteluun uuden testipelaajan. Näytille saapuu kamerunilais-ranskalainen Anicet Eyenga.

Eyenga on 28-vuotias ja 191-senttinen jalkapalloilija, joka on pelannut sekä keskushyökkääjänä, laitahyökkääjänä että kymppipaikalla. Eyengan edellisen seura on marokkolainen Safi.

– Eyenga on isokokoinen, taisteleva ja kohtuullisen taitava hyökkäyspään pelaaja, Malinen kuvailee.

– Hän on etsimämme monipuolinen hyökkääjä, joka voi pelata eri pelipaikoilla ja keskushyökkääjänä sekä kahden- että kolmen kärjen systeemissä. Hän on edustanut Algerian pääsarjaseuraa ja tehnyt myös maaleja. Algeria on kuitenkin maa, joka menestyy hyvin kansainvälisissä kilpailuissa.

Malinen olisi halunnut miehen jo harjoituksiin, mutta matkustusongelmien takia hän saapui vasta tiistaina illalla Helsinkiin.

– Olen itsekin tiistaina Helsingissä YLEn Mestarien liigan studiossa ja tapaamme pelin jälkeen. Matkustamme sitten keskiviikkona yhdessä Ouluun.

RoPS on seurannut miestä jo pitkään, mutta Ranskassa asuva Eyenga kävi ensin Tanskan Superliigan Hobro IK:n testissä. Malisen mukaan Eyenga olisi saanut loppukauden eli kolmen kuukauden sopimuksen Tanskaan, mutta päätti valita sittenkin RoPSin lähes vuoden loppuun asti ulottuvan kontrahtitarjouksen.

– Yhden pelin testi tähän sisältyy. Joudun tekemään päätöksen yhden pelin perusteella. Pidetään nyt peukut pystyssä, Malinen kertoo.

Kamerunissa syntynyt Eyenga on kiertänyt paljon. Hän on pelannut Algerian ja kotimaansa lisäksi muun muassa Ranskassa, Maltalla, Kiinassa, Unkarissa ja Kreikassa.

Kamerunin maajoukkuetta hän on edustanut aikuisiällä neljä kertaa ja tehnyt yhden maaottelumaalin.

– Jos Eyenga on hyvä, on meillä joukkueessa Kanadan (Tomer Chencinski ), Gambian (Abdou Yammeh ) ja Kamerunin maajoukkueessa pelanneet miehet, eli ulkomaalaisosastolla on onnistuttu hyvin, Malinen summaa.

Päävalmentajan uskoo vielä saavan joukkoihinsa yhden hyökkääjän.

– Sitten paketti on valmis.

Markku Saukko© 2015 Lapin Kansa

 

Luettu 1376 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi