Uutiset

Miehet

keskiviikko, 29 lokakuu 2014 13:46

RoPSin Risto Niva: Toiminta tyydyttää, sijoitus ei

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
Olosuhteet kuntoon. Risto Niva uskoo, että kun Keskuskentän uusi katsomo valmistuu, se houkuttelee otteluihin yleisöä aikaisempaa enemmän. Olosuhteet kuntoon. Risto Niva uskoo, että kun Keskuskentän uusi katsomo valmistuu, se houkuttelee otteluihin yleisöä aikaisempaa enemmän. Kuva: Jussi Leinonen

Myrskyisät vastatuulet, aallonpohjat, mutta myös myötäpuhurit RoPSin ruorissa nähnyt puheenjohtaja Risto Niva on suhteellisen tyytyväinen juuri päättyneeseen Veikkausliigakauteen.

”Kausi oli tyydyttävä. Sydänkesä meni hyvin. Olimme liigassa HJK:n ohella koko sarjan paras jengi, ja europelit menivät hyvin, vaikka putosimmekin jatkosta. Onnistuimme lisäksi voittamaan vieraissa Hongan ja IFK Mariehamnin ensimmäistä kertaa seuran historiassa.”

”Alkukausi oli heikko, samoin kuin loppu, eikä sijoitus yhdeksänneksi ole sitä, mitä ennen kautta odotin, se on selvä pettymys”, Niva sanoo.

”Voisi sanoa, että toiminta tyydyttää, sijoitus ei. Uskon kuitenkin, että pitkäjänteinen työ alkaa vasta pikku hiljaa tuoda tulosta. Junioritoiminta ja seuraorganisaatio toimivat hyvin. Mutta edustusjoukkueen menestyksen täytyy parantua. Emme voi olla tyytyväisiä sarjassa säilymiseen, vaan tavoitteet täytyy olla pysyvästi kuuden parhaan joukossa. Ensi kaudesta odotan jo urheilullisesti parempaa.”

Ensimmäisen kautensa RoPSin puikoissa ollut päävalmentaja Juha Malinen saa puheenjohtajalta puhtaat paperit.

”Olen täysin tyytyväinen. Menestys ei ollut aivan odotettu, mutta muu toiminta on ollut erinomaista. Meillä ei ole ennen ollut näin työteliästä ja suunnitelmallisesti töitä tekevää valmentajaa.”

Malisen kokonaisvaltainen ote työhönsä on miellyttänyt Nivaa. Malinen ei myöskään sooloile.

”Hän on aina valmis auttamaan seuraa ja on mukana fani- ja yhteystyötapaamisissa. Malinen on toiminnassaan suora. Jos hän kysyy, onko rahaa jonkin pelaajan hankintaan ja saa kieltävän vastauksen, ei hän jää ruinaamaan, vaan jatkaa eteenpäin. Hän kertoo oman mielipiteensä, mutta ei tee omin päin mitään vastoin seurajohdon tahtoa.”

Ensi kauden joukkueen rakentaminen on jo ”malismaisesti” täydessä vauhdissa.

”Hän on esittänyt meille listan pelaajista, joita hän aikoo kysyä meille.”

Malinen on aktiivinen hankkimaan pelaajia ja käyttää laaja kontaktiverkostoaan hyväkseen.

”Se helpottaa seuran työtä”, Niva kiittelee.

Malinen on näkyvä mediapersoona, Nivan mukaan esimerkiksi Malisen toiminta YLEn asiantuntijana on RoPSille hyödyksi.

”Hänet tunnetaan ja hän on omanlainen brändinsä. On paljon paremmat mahdollisuudet saada pelaaja Rovaniemelle, kun hänelle soittaa Juha Malinen eikä joku Risto Niva.”

RoPSin tulevaisuuden suurin haaste on talouspuolella.

”Tiukkaa on. Ensi kaudelle budjettia tullaan hiukan supistamaan. En kuitenkaan ole huolissani, sillä tiedämme tarkkaan millaisia pelaajia tänne haluamme. Aiemmista vuosista poiketen säästämme esimerkiksi siinä, että ulkomaalaisvahvistukset eivät tule tänne vielä tammikuussa vaan vasta myöhemmin keväällä”, Niva linjaa.

Tässä suhteessa RoPS alkaa noudattaa muiden seurojen linjaa.

”Lisäksi Lapin talvi on helvetin pitkä ja kylmä eri kulttuureista tuleville.”

RoPSin talous on kuitenkin kokonaisuudessaan vakaa. ”Palkat maksetaan edelleen ajallaan ja se mitä on luvattu”, puheenjohtaja lupaa.

Ensi kesänä Keskuskentän uusi katsomo avataan. Niva odottaa siltä paljon. Esimerkiksi tämän kauden yleisökeskiarvo 1 455 katsojaa oli odotettu, mutta uuden katsomon myötä Niva uskoon nousuun.

”Uusi katsomo kiinnostaa ihmisiä ja monet tulevat varmasti tutustumaan. Meidän tehtävä on tarjota sellainen tapahtuma, että he tulevat toisenkin kerran.”

Uusi katsomo helpottaa seuran toimintaa monella tapaa. Ottelu- ja yhteistyökumppanitapahtumat on helpompi järjestää, ja pelaajat viihtyvät paremmin uusien pukukoppien ja seuran omien tilojen myötä. Koko seuran imago nousee.

”Nousemme uudelle vuosituhannelle. Vanha oli kuin DDR:stä. Keskuskenttä on pelaajien työpaikka, pelaajan houkutteleminen vanhalle Keskarille oli verrattavissa työntekijän värväämiseen hometalossa toimivaan firmaan”, Niva vertaa.

Uudesta katsomosta huolimatta kokenut puheenjohtaja tietää mikä houkuttelee yleisöä varmimmin: ”Menestys.”

Saukon valinnat

Vuoden 2014 parhaat
Pelaaja: Mika Mäkitalo. Keskikentän konehuone iski kolme maalia ja syötti viisi. Keskeinen palanen RoPSin keskikentällä sekä hyökkäys- että puolustussuuntaan. Parhaimmillaan tasapainottaa peliä erinomaisesti. Monipuolinen syöttövalikoima.
Läpimurto: Jarkko Lahdenmäki. Sitkeän työn palkintona, ja Juha Malisen onnistuneen täsmävalmennuksen seurauksena vahva nousu liigatoppariksi.
Yllättäjä: Simo Roiha. Kolmosesta Veikkausliigaan ja kuusi maalia.
Luottomies: Ville Saxman. Pelasi kaikissa otteluissa. Joka paikan höylä löysi todellisen tonttinsa laitapuolustajana. Ei petä koskaan.

Markku Saukko
© 2014 Uusi Rovaniemi

 

Luettu 1751 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi