Uutiset

Miehet

maanantai, 27 lokakuu 2014 08:51

65-vuotias RoPS on taas vakaa liigaseura

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2001 liigasta putoamisen jälkeen Rovaniemen Palloseura pelaa Veikkausliigaa enemmän kuin kaksi kautta putkeen. Tuo vuoden 2001 putoaminen päätti seuran 19 vuoden ajanjakson pääsarjatasolla, eikä sen jälkeen hissijoukkue ole pystynyt pelaamaan liigassa kuin kauden tai kaksi kerrallaan. Nyt RoPS pudotti tämän mörön niskastaan ja vakiinnutti asemansa liigaseurana.

Ennen kauden alkua odotukset olivat korkealla ja RoPSin virallinen tavoite oli kiivetä kuuden parhaan joukkoon. RoPSilla oli kasassa pelaajanippu, jolta sopi hyvää sijoitusta odottaakin ja puikoissa nimekäs valmentaja Juha Malinen.

Näistä lähtöasetelmista sijoitus yhdeksänneksi on pettymys. Keskikesällä joukkue pelasi huikean putken keräten 11 ottelusta 21 pistettä ja ryhmä oli parhaimmillaan viidentenä. Suoritus on paras sitten kauden 1997. Siihen nähden loppukauden romahdus oli raju.

Kauden alku oli huono, keskivaihe erinomainen ja loppu suorastaan surkea mestari HJK-voitosta huolimatta. Viimeisestä kuudesta pelistä pisteitä keräsi vähemmän vain Ykköseen suistunut TPS. Lopulta sijoitus parani viime kaudesta kahdella pykälällä, ja Juha Malisen RoPS keräsi neljä pistettä Kari Virtasen viime kauden rykmenttiä enemmän.

Kausi oli silti paras lähes miesmuistiin. Sijoitus on korkein sitten vuoden 2000 (myös 9.). Kahdeksas RoPS oli vuonna 1999. Napapiiriläiset voittivat ensimmäisen kerran historiassaan vieraissa IFK Mariehamnin ja Hongan. Edellisen kerran HJK on kaatunut Helsingissä 1998. Europelit olivat myös erittäin ryhdikäs esitys. Kokonaiskuvassa pohjoinen puhuri puhaltaa oikeaan suuntaan!

Pelaajatilannetta on turha vielä liikaa pohtia, uusien pelaajien tarve ratkeaa vasta, kun nykyrungon tulevaisuus selviää. Päivänselvää kuitenkin on, että hyökkääjävaje on jatkunut jo liian kauan.

Malinen on osoittanut pitkällä urallaan kykynsä pysyä mukana pelin evoluutiossa, ja hänen on jälleen vastattava haasteeseen. Kuluneella kaudella vastustajajoukkueiden valmentajat lukivat usein Malisen taktiikkaa kuin avointa kirjaa, ja RoPS riisuttiin aseista jo ennen alkuvihellystä. Loppukauden sukelluksessa oli ainakin osaksi kyse tästä. RoPS hallitsi palloa ja peliä tehottomasti. Malisen on kirjoitettava pelikirjaansa uusia sivuja, jotka käsittelevät ennen kaikkea monipuolista, yllättävää ja aiempaa tarkemmin ohjeistettua hyökkäyspelaamista.

On myös syytä kysyä, oliko pallokontrolli-RoPSilla tarpeeksi laadukkaita pelaajia murtautumaan maalipaikkoihin tiiviisti puolustavia vastustajia vastaan? Olisiko vastustajan voinut yllättää vetäytymällä ja pakottamalla sen ulos kuorestaan? Vaihtoehtoista pelisuunnitelmaa ei näkynyt kentällä monestikaan. RoPS pyrki aina härkäpäisesti kontrolloimaan pelivälinettä, ja etenkin kotikentällä vierailla oli tähän myrkyt valmiina.

Tätä analyysiä tukevat tilastotkin. Perinteisesti kova kotijoukkue RoPS oli nyt sarjan toiseksi huonoin kämpillä, mutta vieraissa peräti seitsemäs.

Ensi vuonna RoPS täyttää 65 vuotta. Juuri sopivasti Keskuskentälle nouseva uusi uljas katsomo on loistava symboli kuvaamaan RoPSin nousua kohti pysyvää kamppailua sijoituksista liigan kuuden parhaan joukossa.

Markku Saukko
© 2014 Lapin Kansa

 

 

Luettu 962 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi